Saturday, December 27, 2008

Uusi ulkomaalaislaki

Joissakin piireissä tässä maassa on nostettu suuri poru ja kohu Astrid Thorsin ajamasta uudesta ulkomaalaislaista. Tarkkaavaiset arvaavat että kyseessä ovat Perussuomalaisten "maahanmuuton vastustajat", pääideologinsa johdolla:



Kuvassa bloggaaja ja kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-aho, joka on lietsonut ulkomaalaislakihysteriaa blogissaan. Halla-ahon mukaan laki on mm. "ennennäkemättömällä tavalla avaamassa Suomen ovia elintasosiirtolaisuudelle ja turvapaikkaturismille".

Kuinka ennennäkemättömällä? Laki skandaalinomaisesti esittää että jos turvapaikanhakijan poistaminen Suomesta ei ole mahdollista, hän voisi saada tästä syystä Suomessa oleskeluluvan. Lisäksi ns. humanitäärisen suojelun nimissä voitaisiin ottaa Suomeen pakolaisia.

Halla-aho jatkaa lietsomista:

Tämä on myös sitä politiikkaa, jonka seurauksena 10% Suomen ja 25% Helsingin asukkaista on muutaman vuosikymmenen kuluttua maahanmuuttajia, heistä suurin osa muslimeja. Me tiedämme, mitä holtiton maahanmuuttopolitiikka on saanut aikaiseksi muualla Euroopassa. Kokemuksistaan viisastuneina useimmat Länsi-Euroopan maat ovat sulkemassa oviaan. Siksi me tiedämme, mitä Thorsin lakimuutosten läpimeno merkitsee Suomelle ja sen tulevaisuudelle.

Lyhennettynä siis: What are you going to do about it, whitey? Halla-aho kehoittaa allekirjottamaan adressin adressit.comissa. Siellä puhutaan vielä suorempaa kieltä:

Mikäli laki hyväksytään sellaisenaan, laista tulee erittäin suurella todennäköisyydellä ovi, jonka kautta kymmenet tuhannet (sadat tuhannet? miljoonat?) maahanmuuttajat pyrkivät EU:iin.

Tämä on jo niin silmitöntä hysteriaa että se provosoi tämän blogikirjoituksen. Lisää:

- Suurimmalla osalla näistä henkilöistä ei ole juurikaan tekemistä todellisen pakolaisuuden, vainon tms. kanssa. Suurin osa heistä on elintasoturisteja, jotka haaveilevat taloudellisesti paremmista olosuhteista ja tulevaisuudesta. Siihen heillä toki on oikeus, mutta meillä suomalaisilla ei ole velvollisuutta heille sitä tarjota.

- Mikäli he eivät pääse Suomesta muihin EU-maihin, ovat he meidän suomalaisten ”ilona” hamaan hautaan asti. Tämä vaihtoehto on pelottavan todennäköinen, sillä samaan aikaan, kun tietyt tahot Suomessa suunnittelevat koko kolmannen maailmaan tänne majoittamista, toimivat muut Pohjoismaat täysin päinvastaisella tavalla.

Todellakin, koko kolmas maailma on tulossa Suomeen.

Nyt joku halla-aholainen suuttuu kun en "ymmärrä huumoria". Ongelma vain on se, että edellisessä lainauksessani puhuttiin täysin tosissaan kymmenistä tuhansista "elintasoturisteista". Kymmenistä tuhansista.

**

Tilastoja. Niitä saa tilastokeskuksesta. Samat numerot löytyvät myös Maahanmuuttovirastosta.

Suomesta haki turvapaikkaa vuonna 2007 1 505 henkeä. Tuhatviisisataaviisi. Kymmeniä tuhansia? Miljoonia? Tuhat.

Matemaattisesti vajavaisille selitettäköön että Suomeen pitäisi tulla kymmeniä kertoja enemmän turvapaikanhakijoita ennen kun voidaan millään rehellisyyden asteella puhua kymmenistä tuhansista. Jos Suomeen pyrkii yli kymmenen tuhatta kertaa enemmän (*10 000) turvapaikanhakijaa kuin viime vuonna, voidaan puhua miljoonista.

Jokatapauksessa kyse on siis noin tuhannesta ihmisestä. Vuonna 2004 turvapaikkaa haki Suomesta joka 3 861 ihmistä, joka on viimeisen kymmenen vuoden korkein luku. Siitä on tapahtunut nopea lasku viime vuoden tuhanteen henkeen.

(näistä muuten 81 oli perussuomalaisten erityisesti kammoamasta Somaliasta)

Puolet näistä ihmisistä saivat negatiivisen päätöksen, eli he eivät saa oleskelulupaa Suomessa. Ilmeisesti perusteettomia hakemuksia on Maahanmuuttoviraston mukaan ollut 15%; 309 kappaletta.

Vuonna 2008 turvapaikanhakijoiden taso näyttää palanneen kolmen tuhannen vuositasolle. Alla turvapaikanhakijoiden määrä vuosittain 2000-luvulla, Tilastokeskukselta:

2000: 3 170
2001: 1 651
2002: 3 443
2003: 3 221
2004: 3 861
2005: 3 574
2006: 2 324
2007: 1 505

Vuoden 2008 luku lienee Maahanmuuttoviraston mukaan siis 3 347.

Muistutan nyt taas että uusi ulkomaalaislaki koskee nimenomaan ns. humanitääristä maahanmuuttoa, eli turvapaikanhakijoita. Kansanomaisesti pakolaisia. 1500-3000 henkeä per vuosi.

Miten heistä saadaan miljoonia? Miten heistä saadaan edes "sitä politiikkaa, jonka seurauksena 10% Suomen ja 25% Helsingin asukkaista on muutaman vuosikymmenen kuluttua maahanmuuttajia, heistä suurin osa muslimeja"? Minun käsitykseni mukaan Suomen väestö on noin viisi miljoonaa. Vuonna 2007 Tilastokeskus laski Suomessa olevan yhteensä 29 550 vuoden 1973 jälkeen vastaanotettua pakolaista. Jotta noista 30 000 pakolaisesta saadaan Halla-ahon väittämä 500 000, siihen nähden että heitä saapuu maksimissaan noin parin tuhannen vuosivauhtia vaaditaan satoja vuosia että ennuste toteutuu.

Muutaman vuosikymmenen päästä 500 000 pakolaista? Esimerkiksi tuon määrän kasvaminen puoleen miljoonaan vuoteen 2030 mennessä vaatisi yli 22 000 pakolaisen tuloa Suomeen joka vuonna siihen asti, alkaen 2009, poislukien kaikki jotka käännytetään.

Jos Halla-ahon lukuihin päästään, se ei yksinkertaisesti voi johtua pakolaisista. Kyse on vain muutamasta tuhannesta ihmisestä per vuosi.

**

Tosiasiat eivät Jussi Halla-ahoa pysäytä:

Uusi ulkomaalaislaki, uudessakin muodossaan, laajentaa "humanitaarisen suojelun" soveltamismahdollisuuksia ja näin lisää Suomen houkuttelevuutta muun Euroopan sulkiessa oviaan. Se pyhittää nykyisen, voimassaolevan lain vastaisen käytännön, jonka tuloksena maastamme turvapaikkaa hakevien elintasosiirtolaisten määrä on tänä vuonna kasvanut vähintään kaksijapuolikertaiseksi viime vuoteen nähden. Mikäli laki hyväksytään eduskunnassa, tulijoiden määrä voi ensi vuonna olla mitä hyvänsä.

Tarkkaavaiset huomaavat Halla-ahon harrastavan tässä vanhaa kunnon poliitikon temppua. Kuten yllä osoitin, turvapaikanhakijoiden määrä on vaihdellut kolmen ja puolentoista tuhannen välillä. Kun se oli 2007 poikkeuksellisen matala 1 500, Halla-aho sujuvasti kertoo kuinka se on noussut kaksijapuolikertaiseksi! Palaamalla vuoden 2007 tasolle. Mutta sitä Halla-aho ei tietenkään mainitse. Perussuomalaisethan ovat rehellisten ihmisten puolue.

Huomionarvoista on tietenkin myös se, että Halla-aho muitta mutkitta väittää kaikkien turvapaikanhakijoiden olevan "elintasosiirtolaisia". Adressin kirjoittaja on samalla linjalla. Mutta tämä tuskin yllättää ketään. Väite on täysin perusteeton, koska jo lainattujen tilastojen mukaan vain n. 15% turvapaikkahakemuksista hylätään perusteettomina. Toki tähän voi joku halla-aholainen nyt väittää että luku on liian pieni, mutta senkin on kasvettava reippaasti ennen kuin adressit.com:in "suurin osa" (matemaattisesti 51+ %) toteutuu.

Mäki-Ketelän ja Halla-ahon väitteet siitä, että pakolaiset ovat joko kaikki tai suurimmalta osalta "elintasosiirtolaisia" eivät perustu todellisuuteen vaan ainoastaan kirjoittajien ennakkoluuloihin. Joku tietenkin suuttuu jos sanon heitä rasisteiksi. Vaikutelmalta on kuitenkin vaikea välttyä.

Ilmeisesti perusteettomien hakemusten määrä oli kuitenkin Maahanmuuttoviraston mielestä suhteessa laskenut vuoteen 2007 verrattuna. Toki sen on turha odottaa Halla-ahoa suuremmin häiritsevän.

**

Halla-ahon ja hänen hengenheimolaistensa käsitykset ulkomaalaislain vaarallisuudesta eivät perustu lainkaan todellisuuteen. Halla-aho ja muut asiaa julkisuudessa ajavat liioittelevat törkeästi asian suuruusluokkaa. Adressit.com:in adressin laatinut Juha Mäki-Ketelä puheineen miljoonista pakolaisista vaikuttaa joko olevan täysin tietämätön alkeellisimmista tilastotiedoista pakolaisista Suomessa tai mieleltään häiriintynyt.

Näiden ihmisten ajattelumalli nojaa käsitykseen siitä, että Linnake-Suomen ulkopuolella velloo suunnaton, miljoonapäinen massa kolmannen maailman kansalaisia jotka yrittävät viekkaudella ja vääryydellä päästä Suomeen. Jos ulkomaalaislakia höllennetään pykälänkään verran, niin kaikki nämä periaatteettomat, törkeät elintasosiirtolaiset hyökkäävät välittömästi Suomeen islamisoimaan maamme, raiskaamaan naisemme ja viemään työpaikkamme.

Tämä on puhdasta fantasiaa. Sekin on tosin sivuseikka. Mäki-Ketelän ja Halla-ahon propagoimat käsitykset siitä, että kaikki pakolaiset ovat elintasosiirtolaisia ja loisia ja he hyökkäävät välittömästi Suomeen hyödyntämään sen "löysää" ulkomaalaislakia ovat naurettavia. Vielä typerämpi on ajatus siitä, että lainmuutos joka koskee todella pientä ja marginallista ryhmää pakolaisia nostetaan koko Suomea uhkaavaksi. Se vaatii jo massiivista, näiden propagandistien tapauksessa mitä todennäköisimmin tarkoituksellista, tosiasioiden vääristämistä.

Tosiasioiden valossa on mahdotonta väittää että Astrid Thorsin ajama ulkomaalaislain muutos jotenkin olennaisesti muuttaisi Suomen pakolaispolitiikkaa ja -käytäntöä. Mäki-Ketelän puheet miljoonista pakolaisista ovat täysin häiriintyneitä.

**

Hänen adressillaan on kuitenkin noin 25 000 allekirjoittajaa. Aluksi tämä saattaa vaikuttaa pelottavalta. Kirjoitushetkellä, 20081225, tätä suositumpia adresseja ovat kuitenkin mm. "Susan Kuronen - lopeta se avautuminen" (65 000 allekirjoitusta) ja aina yhteiskunnallisesti ajankohtainen "Muumilimu 1,5 litran pulloihin!" (27 000).

Kun asia laitetaan kontekstiin, niin ehkä siitä ei ole syytä olla huolissaan. Kuitenkin havaitsin Facebookista että uuden ulkomaalaislain hylkäämistä vaativalla ryhmällä on 4 500 jäsentä.

Miksi vaivaudun puuttumaan siihen? Kahdesta syystä.

1) Halla-aho on hankkinut itselleen mainetta ja näkyvyyttä nimenomaan bloginsa kautta. Siellä minun on annettu useassa yhteydessä ymämrtää hänen puhuvan "asiaa" maahanmuutosta. Kuten tässäkin esimerkissä näkyy, itse en ole vielä sitä asiaa löytänyt. Tosiasioiden vääristelyä, liioittelua ja hysteriaa kyllä senkin edestä. Minun olisi muuten erittäin vaikea kuvitella miten Halla-aho on onnistunut saamaan olennaisesti enemmän ääniä kuin vaikka myös vaaleissa ehdolla ollut Pasi Viheraho, ellei olisi olemassa alla esitettyä toista syytä.

(jottei syntyisi väärinkäsityksiä, haluan korostaa että kunnioitan Pasi Viherahon yhteiskunnallista toimintaa äärettömän paljon enemmän kuin Halla-ahon)

2) Se että näin marginaalinen asia saa niinkin paljon julkisuutta kertoo mielestäni siitä, että siihen liittyy joitakin ihmisiä puhuttelevia affekteja. Halla-ahon hysterialle löytyy yleisöä. Se taas kertoo erittäin huolestuttavista asioista yhteiskunnassamme. Näinkin moni ihminen on valmis jollakin tasolla aktivoitumaan asiasta jonka käytännön seuraukset ovat naurettavan pienet, ilmeisesti vain siksi että se koskee maahanmuuttoa ja pakolaisia.

Eniten ihmettelen sitä että tämä Thorsin ulkomaalaislaki on tosiaan niin naurettavan pieni asia. Halla-aho on viime aikoina urakalla itkenyt blogissaan siitä kuinka häntä kohdellaan kaltoin mediassa, ja hän avaa tämänkin aiheen käsittelyn vihjailuilla mediasta:

Suurin osa suomalaisista ei ole edes kuullut asiasta, koska Aamulehteä lukuunottamatta yksikään tiedotusväline ei ole nähnyt hyväksi kertoa siitä.

Halla-aho puhuu taas roskaa. Ainakin Helsingin Sanomat seurasi asiaa.

Todellinen syy lain vähäiseen näkyvyyteen uutisissa lienee kuitenkin se, kuinka pienestä asiasta on kysymys. Kukaan tilastoja tunteva järkevä ihminen ei voi tosissaan uskoa, että tällä lain tarkennuksella on jotenkin olennainen rooli suomalaisessa poliittisessa elämässä, tai että se tulee jotenkin pysyvästi ja olennaisesti muuttamaan Suomen oloja.

**

Käsitykset ulkomaalaislain tarkennuksen järkyttävistä vaikutuksista eivät perustu tosiasioihin tai tilastoihin. Niitä propagoidaan lähinnä hysterian ja rasismin avulla, esittämällä täysin perusteettomia väitteitä ja vetoamalla ulkomaalais- ja maahanmuuttovastaisuuteen.

Sananvapauden kannattajana kannatan myös sitä, että tällaista perusteetonta vihanlietsontaa sallitaan. Toivoisin kuitenkin että ihmiset omaisivat tarpeeksi älykkyyttä arvioidakseen sitä tosiasioiden valossa. Mikään laki ei voi suojella ihmisiä omalta typeryydeltään, ja tässä on kyse nimenomaan typeryydestä.

Toisaalta, halla-aholainen rasismi tuntuu nyt olevan tietyissä piireissä muotia. Ja porukallahan on tunnetusti kivempaa:

8 comments:

Sami said...

Tarkastelin aikoinaan kirjoituksen "Brittiläisiä madonlukuja" muuttolukuja, jotka koskivat Halla-ahon väittämää white flightia. Todellisuus ei ollut ihan sitä mitä annettiin ymmärtää.

Kun kommentoin asiaa vieraskirjassa niin se johti sanaharkkaan perskärpästen kanssa ja aiheutti kirjoituskiellon vieraskirjaan. Mestari ei kertomansa mukaan pitänyt agressiivisesta kirjoitustyylistäni.

Michael Halila said...

Minun on yleensäkin ollut aika vaikea ymmärtää miten Halla-aho muka on jotenkin laadullisesti erilainen kuin muut poliitikot tai poliitikko-wannabet. Minusta hänen teksteissään on aivan samalla tavalla "spin"iä, vääristelyä ja argumenttivirheitä kuin kenen tahansa muun poliitikon.

Toisaalta yritän ajatella niin, että jos minun blogissani olisi kymmeniä ihmisiä vakuuttelemassa minulle kuinka mahtava ja päällikkö olen, niin kauanko minulla pysyisi minkäänlaista itsekritiikkiä? Ehkä Halla-aho uskoo itsekin olevansa Mestari. Voin ymmärtää kuinka niin pääsisi käymään.

Tiettyjä hassuja henkilökultin aineksia siellä nimittäin aivan selvästi on.

Juha said...

Moro!
Olipas piristävä kirjoitus pitkästä aikaa, ihan tuli eräs vanha tyttöystäväni mieleen!

Mukavaa vuodenvaihdetta, t. J. Mäki-Ketelä, adressimies

Michael Halila said...

Kiitos samoin! Mukavaa että sait kiksejä; huvinsa kullakin, sanon minä.

Mainitsen kuitenkin piruuttanikin sen, että minua huvittaa se, että herra Mäki-Ketelä ja hänen hengenheimolaisensa peräänkuuluttavat "asiallista keskustelua maahanmuutosta" ja syyllistyvät itse ylempän kuvatun kaltaiseen hysteeriseen liioitteluun ja tosiasioiden vääristelyyn.

Mikä on kenenkin mielestä asiallista. Your mileage may vary, niin kuin amerikkalaiset sanovat. En tiennyt että niin paljon.

Juha said...

Ottamatta sen enempää kantaa tunneperäisiin purkauksiisi totean vain, että minun näkemykseni asiasta on tähän mennessä allekirjoittanut 25416 ihmistä ja nimiä tulee koko ajan lisää. Sinun näkemyksesi on allekirjoittanut...ööh, tuota... no joo.

Lisäksi kolmen hallituspuolueen kansanedustajat ovat henkilökohtaisesti todenneet, että adressin vaikutus valiokunnan tekemiin muutoksiin oli merkittävä.

Ehkä kaikki nämä ihmiset, kansanedustajat mukaan lukien, ovat sitten hysteerisiä tosiasioiden vääristelijöitä?

En aio jatkaa tätä kirjoittelua kanssasi, on näet kovasti tärkeämpääkin tekemistä: juuri parilta kansanedustajalta saamani viestin mukaan tuohon järjettömään ulkomaalaislakiin on vielä mahdollista saada muutoksia aikaiseksi. Keskityn siis olennaiseen.

Hyvää tulevaa vuotta sinullekin. Toivottavasti sinä olet tässä mamuasiassa oikeassa ja minä väärässä, siinä seuraavan 20 uuden vuoden toiveeni!

J

P.S. Minulla ei muuten ole mitään tekemistä Halla-ahon tai Perussuomalaisten kanssa. Luen toki aktiivisesti Halla-ahon Scriptaa. Kuten olen ennenkin todennut, on minun varsin helppoa olla monesta asiasta hänen kanssaan samaa mieltä. Kuten jokaisen työssä käyvän, veronsa maksavan, lapsensa ja perheensä omilla rahoillaan hoitavan, muut asiansa asiallisesti hoitavan keskiluokkaisen, tavallisen perheenisän. Ehkäpä minä olenkin kohderyhmää?

Michael Halila said...

Te olette sitten hassuja.

Et aio mitenkään kommentoida esittämiäni lukuja pakolaisista, vaan tyrmäät Tilastokeskuksen tiedot "tunneperäisinä purkauksina"? Onko tämä sitä teidän asiallista maahanmuuttajakeskusteluanne? Puhumattakaan noista ad hominem-vihjailuista ja lukumäärään vetoamisista sun muista.

Oikeastaan tuo kommentti on niin monella tasolla suorastaan hellyyttävä että sitä on vaikea kuvitella aikuisen kirjoittamaksi. Söpöä!

Minäkin menen tästä tekemään tärkeitä asioita, koska minullakin on työpaikka. Aww.

Sami said...

Kai nämä luvut nyt jotain edes jollekin sanovat. Halliksen ja Reinon horinat jostain hallitsemattomasta maahanmuutosta ja mutavyörystä sekä islamisaatiosta on kyllä niin täyttä paskaa.

Turvapaikkapäätösten määrät (myönnetyt/haetut) ja turvapaikanhakijoiden määrä

11/2008 asti (727/1770) 3347
2007 (860/1956) 1505
2006 (618/2380) 2324
2005 (597/3439) 3574
2004 (800/4764) 3861
2003 (494/3320) 3221
2002 (591/3334)

Todellinen mutavyöry siis.

Oleskelupaa hakeneiden maiden top10

2008-2006:

Top3 muodostuu joku vuosi seuraavista: Venäjä, Intia ja Kiina.

Top10 2008

Venäjä
Kiina
Intia
Somalia
Ukraina
Turkki
USA
Thaimaa
Vietnam
Serbia

2007

Venäjä
Intia
Kiina
Somalia
Ukraina
Turkki
USA
Serbia
Afganistan
Irak

2006

Venäjä
Intia
Kiina
Turkki
USA
Ukraina
Somalia
Serbia
Bulgaria
Afganistan

Michael Halila said...

Ei nyt aleta lainaamaan jotain tilastoja, kun ne ovat niitä lapsellisia tunteenpurkauksia! Joillakin ihmisillä kun on tärkeämpääkin tekemistä kun noteerata tosiasioita.

(...)