Sunday, August 23, 2009

Miksi piraattipuolue?

Tosiaan, Piraattipuolue on puoluerekisterissä. Tästä kun on allekirjoittaneen lähipiirissäkin herännyt suht vahvoja tunteita, niin ajattelin piruuttani kirjoittaa vähän pidemmän tekstin aiheesta. Full disclosure: olen itse Piraattipuolueen jäsen ja olin omalla vaatimattomalla panoksellani mukana keräämässä niitä kannattajakortteja joilla tuo rekisteröinti saatiin aikaiseksi. Olen työskennellyt vapaana toimittajana melkein vuosikymmenen, ja olen vastikään saanut ensimmäisen tietokirjani käsikirjoituksen valmiiksi. Tämä teksti on luonteeltaan avautuminen.

**

Jo tuosta johdannosta pitäisi käydä ilmi että minusta on järjetöntä väittää, että Piraattipuolue haluaa "laillistaa varastamisen" ja viedä leivän luovan työn tekijöiltä. Niin kuin esimerkiksi minulta?

Piraattipuolueen puolueohjelmassa on tästä hyvin selvää tekstiä.

Koska aineettomien hyödykkeiden elinaika on nykyaikana häkellyttävän lyhyt, on kaupallisen kopioinnin ja käytön tekijänoikeussuoja lyhennettävä 5-10 vuoteen hyödykkeen julkaisusta. Epäkaupallisen kopioinnin ja käytön on oltava vapaata luomishetkestä lähtien.

Epäkaupallinen kopiointi, eli kaikenlainen mahdollinen tiedostonjakaminen, CD:iden polttaminen yms jne. on siis laillistettava. Tämä on nimenomaan se, mikä on niin monien kriitikkojen mielestä varastamista. Olen vahvasti eri mieltä.

Ensimmäinen ja ehkä tärkein argumentti on se, että epäkaupallinen kopiointi on jo nyt käytännössä laillista. Jos poltat kaverillesi CD:n, kukaan ei tee yöllä ratsiaa kotiisi ja pidätä sinua. Jos käyt lataamassa netistä kokonaisen tuotantokauden Lostia tai 24:ää, niin KRP ei koputa ovelle.

Tähän on hyvin selvä syy. Kuvitelkaa minkälainen valvontayhteiskunta pitäisi pystyttää tällaisen toiminnan estämiseksi. Aiheesta Piraattipuolueen webbisivulla:

Tekijänoikeusjärjestöt ovat myös pyrkineet lobbamaan itseään sekä Internet-palveluntarjoajia valvomaan ihmisten tiedostonjakamiskäyttäytymistä ja esimerkiksi katkeisemaan näiden Internet-liittymän, mikäli rikkeitä havaittaisiin. Tämänlainen ratkaisu antaisi yksityisille, kaupallisille toimijoille vapauden seurata ihmisten henkilökohtaista viestintää usein hyvinkin kyseenlaisilla perusteilla, ilman oikeudellista turvaa. On teknisesti mahdotonta seuloa kaikkea laitonta tiedostonjakamista ilman, että samalla tarkkailtaisiin täysin laillista Internet-toimintaa – yhtä mahdotonta kuin laittaa poliisi avaamaan vain ne kirjeet, joissa puhutaan rikoksista.

Laittoman kopioinnin valvominen vaatisi käytännössä katsoen koko maailman Internet-liikenteen seurantaa. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö sellaisia projekteja olisi olemassa. Valmisteilla on tällä hetkellä kansainvälinen sopimus nimeltä Anti-Counterfeiting Trade Agreement, josta EFFI kirjoitti seuraavasti:

Kaikessa hiljaisuudessa ollaan valmistelemassa jälleen uutta kauppasopimusta nimeltään Anti-Counterfeiting Trade Agreement (ACTA).

Tarkoitus on ilmeisesti lyödä ACTA pöytään "valmiiksi neuvoteltuna" paperina, johon ei voi enää mitään muutoksia tehdä. Näinhän tekijänoikeusasioissa on usein toimittu.

Valmistelu on ollut salaista, joten varmaa tietoa sopimuksen sisällöstä ei ole. Vuotaneiden dokumenttien mukaan sopimuksen myötä nykyisen kaltaiset vertaisverkot ja aluekoodivapaat DVD-soittimet voisivat tulla laittomiksi. Internet-palveluntarjoajat pakotettaisiin ehkä suodattamaan verkkoliikennettä väitettyjen tekijänoikeusloukkausten estämiseksi. Tullit oikeutettaisiin tutkimaan kaikki tallennusvälineet rajalla (mm. siltä varalta, että iPodissa on tekijänoikeutta rikkova musiikkikappale).

ACTA-sopimusta neuvottelevat kasaan Yhdysvallat, Euroopan yhteisö sekä Sveitsi ja Japani, ja neuvotteluihin on liittynyt monia muita maailman maita. Kysymys ei pahimmassa tapauksessa ole mistään sen vähemmästä kun maailmanlaajuisesta Internet-liikenteen valvonnasta. Tehokkaan valvonnan aikaansaamiseksi käytännössä koko maailman yksityisyys ja Internetin käytön vapaus olisi uhrattava levy-yhtiöiden voittojen suojelemiseksi. Onko tämä hyväksyttävää? Ovatko tekijänoikeudet todellakin niin tärkeitä, että niiden varjolla voidaan ryhtyä valvomaan koko nettiä?

**

Epäkaupallisen kopioinnin kieltoa ei pystytä nykyään valvomaan käytännössä lainkaan. Siitä huolimatta viime aikoina Yhdysvaltojen levy-yhtiöiden yhteenliittymä RIAA on ryhtynyt käymään korkean profiilin oikeudenkäyntejä kaikkia vastaan jotka voidaan saada kiinni tiedostojen jakamisesta, esim. musiikin laittamisesta nettiin muiden ladattavaksi. Yhdessä kuuluisassa tapauksessa kahden lapsen yksinhuoltajaäiti tuomittiin 1 920 000 dollarin korvauksiin yhteensä 24:n kappaleen lataamisesta nettiin. 80 000 dollaria per biisi on aika stydi hinta.

Olennaista on ymmärtää, että tällaiset rangaistukset ovat täysin satunnaisia; vain muutamia ihmisiä rankaistaan valtavilla sakkosummilla, vaikka me kaikki rikomme lakia. Uskoisin, että ylivoimainen enemmistö Suomen väestöstä on rikkonut joskus tekijänoikeuslakia. Oletko joskus vastaanottanut tai antanut eteenpäin C-kasetin, CD:n tai mp3-tiedoston? Sinulla on lain mukaan oikeus tehdä kopioita vain omaan käyttöösi. Jos olet joskus polttanut kaverille levyn tai tehnyt kasetin, olet rikkonut tekijänoikeuslakia. On tietenkin itsestään selvää että aiemmin mainittu esim. mp3-tiedoston lataaminen tai TV-sarjan jakson katselu netistä on laitonta. Oletko lukenut fan fictionia? Sekin on laitonta! Kuinkahan moni suomalainen on joskus elämänsä aikana syyllistynyt tällaiseen laittomaan tekoon?

Onko mitään järkeä, että näin moni suomalainen, etenkin nuori, on muka rikollinen? Kannattaako kriminalisoida toimintaa jota harjoitetaan yleisesti, ja jota ei pidetä rikollisena? Tällaisesta on Suomenkin historiassa aikaisempia esimerkkejä. Hesarissa oli aiheesta hauska toteamus:

Yhdysvalloissa tehtiin neljä vuotta sitten mielenkiintoinen vertailu: amerikkalaisia, jotka viikon aikana käyttivät laittomiksi väitettyjä vertaisverkkoja, oli enemmän kuin presidentiksi valitulla George W. Bushilla äänestäjiä.

Äskettäin suomalaismies tuomittiin tekijänoikeusrikoksesta, tiedostojen jakamisesta vertaisverkossa, 80 päiväsakkoon (Ilta-Sanomat). Millaisista rikoksista Suomessa saa 80 päiväsakkoa?

* "Ilta-Sanomien mukaan kaikki kolme pahoinpitelyn uhria olivat 14-vuotiaita.

Yhdelle nuorista pastori teki suupesun. Pastori heitti nestemäistä saippuaa pojan naamalle ja yritti tunkea saippuaa tämän suuhun. Ennen pesua pastori tarttui poikaa kauluksesta ja retuutti pojan lavuaarille.

Toista poikaa pastori tarttui kiinni kurkusta ja niskasta. Tämän jälkeen hän löi poikaa kepillä vatsaan ja jalkaan. Tyttöä pastori puristi niskasta. Lisäksi hän pelotteli nuoria ajamalla heitä kohti autolla ja jarruttamalla vasta viime hetkellä." (IL: Pastori poltti päreensä, 27.5.2009)

* 1,5 promillen rattijuopumuksesta (Wikipedia)

* "18.7. Paasilinna ajoi Espoossa Länsiväylällä Westendin kohdalla väärään suuntaan törmäten vastaantulevaan autoon. Tuomittiin oikeudessa 80 päiväsakkoon (n. 28 000 euroa) ja kahdeksan kuukauden ajokieltoon törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, vammantuottamuksesta ja liikennepaosta." (MTV3.fi kokosi: Arto Paasilinnan kaikki sekoilut, lue hurjat jutut, 01.07.2009

* "Mies potkaisi syytteen mukaan vaimoaan alavatsaan ja reiteen sekä löi kädellä päähän. Vaimon korvasta puhkesi tärykalvo, ja hän sai pahoinpitelystä suuria mustelmia. Nainen oli tapahtumahetkellä raskaana." (MTV3: It-miljonäärille sakkoja vaimon pahoinpitelystä, 05.11.2004)

Onko musiikin jakaminen netissä tosiaan sellainen rikos, joka vertautuu rattijuopumukseen tai raskaana olevan naisen potkimiseen ja lyömiseen? 768 megaa musiikkia nettiin tai kolmen rippikoululaisen pahoinpitely. Nämä ovat meidän oikeusjärjestelmässämme saman rangaistuksen ansaitsevia rikoksia.

(hupaisana välihuomiona todettakoon, että esimerkin tekijänoikeusrikoksesta tuomittu mies sai tuomionsa siitä, että hänen koneeltaan löytyi tiedostoja, jotka oli "ladattu laittomasta lähteestä". Hovioikeus piti tuomion voimassa vaikka ei pystytty todistamaan että mies itse olisi ladannut ne. Näinhän on toimittu aiemmin mm. lapsipornorikosten kanssa, joissa ei myöskään ilmeisesti ole tarpeen todistaa että tuomittu olisi syyllistynyt rikokseen.)

**

Tekijänoikeuden suojaaman materiaalin kopioimisen ja levittämisen kriminalisointi, silloin kun sillä ei tehdä voittoa (eli epäkaupallinen kopiointi) on perusteltu sillä, että se on "varastamista"; sen sijaan että teos olisi ostettu, se on kopioitu ilmaiseksi. Nykyisen amerikkalaisen lainsäädännön mukaan tekijänoikeusrikoksesta seuraavien korvausten koko voi esimerkiksi musiikin ollessa kyseessä maksimissaan olla jopa 150 000 dollaria per kappale (piraattiliitto.org). Tässä on kuitenkin useampiakin ongelmia, muun muassa useat tällaiset tutkimukset:

HS: Tutkimus: Piraatit ostavat musiikkia muita useammin

Musiikkia verkosta laittomasti lataavat nuoret ovat myös musiikkitiedostojen innokkaimpia ostajia. Musiikkia ilmaiseksi lataavat norjalaiset ostavat myös keskimäärin muita enemmän CD-levyjä.

Näin väittää tuore norjalaisessa BI-kauppakorkeakoulussa tehty tutkimus.

Tutkimuksen mukaan ilmaislatailua harrastavat 15–20-vuotiaat norjalaiset ostavat musiikkitiedostoja verkkokaupasta kymmenen kertaa useammin kuin ne samanikäiset, jotka eivät lataamista harrasta.

Koko väestön tasolla ilmaislataamista harrastavat norjalaiset ostivat myös hieman muita enemmän cd-levyjä. Norjan ilmaislataajat ostivat tutkimusaikana keskimäärin 3,2 levyä. Muut hankkivat vain 2,9 äänitettä.

Helsingin Sanomien yleisestä kulttuuribarbarismista kertoo hirvittävä termi "*CD-levy", joka on klassinen esimerkki RAS-syndroomasta. CD on lyhennys sanoista Compact Disc, karkeasti ottaen "kompakti levy", eli CD-levy on kompakti levylevy. Mutta asiaan.

Piraattipuolueen blogiin on koottu useita muita tutkimuksia samasta aiheesta, ja tulokset ovat olleet mielenkiintoisia.

Esimerkiksi Kanadan tapauksessa tämä tutkimusartikkeli arvioi, että Kanadan tapauksessa levy-yhtiöiden arviot menetetyistä tuloista ovat olleet vahvasti liioiteltuja, ja että Kanadan "kasettimaksu" riittää aivan hyvin kompensoimaan kanadalaisille musiikkiartisteille koituneet tulonmenetykset laittomasta kopioinnista.

Yleisesti tutkimukset eivät ole kyenneet osoittamaan selvää yhteyttä laittoman kopioinnin kasvamisen ja levy-yhtiöiden tulonmenetysten välillä. Usein väitetään, että piratismi on varkautta koska jokainen netistä ladattu kappale on pois artistin tuloista. Jos näin olisi, niin laittoman kopioinnin kasvun pitäisi suoraan aiheuttaa musiikin myynnin laskua. Näin ei ole tapahtunut. Tutkimustulokset tukevat sitä intuitiivisesti hyvin selvää ajatusta, että sen sijaan että netistä lataaminen korvaisi esim. CD:iden ostamista, netistä ladataan hyvin paljon sellaista materiaalia, josta lataaja ei olisi valmis maksamaan rahaa.

Mainitussa kanadalaisessa artikkelissa lainataan The Economist -lehteä vuodelta 2004. Economistin käsiinsä saamien tietojen mukaan useiden suurten levy-yhtiöiden sisäisen selvityksen mukaan vähintään 2/3 - 3/4 2000-luvun alun laskeneesta myynnistä johtuu tekijöistä joilla ei ole mitään tekemistä laittoman kopioinnin kanssa.

Epäkaupallinen kopiointi ei siis ole varkautta, ainakaan siinä mielessä että jokainen ladattu tiedosto olisi tulonmenetys artistille. Päinvastoin, useat tulokset osoittavat että laiton kopiointi on lisännyt musiikin myyntiä. Vaikuttaa siltä, että enemmistö ihmisistä jotka lataavat musiikkia netistä ovat myös valmiita maksamaan siitä. Tätä on tietenkin hyvin pitkälle estänyt levy-yhtiöiden haluttomuus laittaa pystyyn toimivia myyntikanavia nettiin; mm. RIAA:n jäsenet ovat mielummin keskittyneet valtaviin oikeusjuttuihin tiedostonjakajia vastaan kuin musiikin nettikaupan edistämiseen. Juuri tästä syystä EFFI on nimittänyt tekijänoikeusjärjestöjä "vakavaksi uhaksi Suomen tietoyhteiskuntakehitykselle"; ne kun usein mielummin kieltävät ja vaativat oikeustoimia kun yrittävät tarjota kaupallisia palveluja.

Tutkimustiedon valossa on siis yksinkertaisesti mahdotonta väittää, että epäkaupallinen kopiointi on suoraviivaista artisteilta tai levy-yhtiöiltä varastamista. Tämä ei mielestäni kelpaa perusteluksi tuollaisiin yllä kuvattuihin oikeuden irvikuviin kuten yksinhuoltajaäitien tuomitsemiseen kahden miljoonan dollarin korvauksiin. Päinvastoin, siitä huolimatta että valtavia määriä musiikkia ja muuta tekijänoikeuden suojaamaa materiaalia on saatavilla ilmaiseksi netissä, ylivoimainen enemmistö ihmisistä käyttää silti levy-yhtiöiden, TV-kanavien, elokuvateatterien ja muiden levityskanavien palveluja, vaikka sama sisältö olisi saatavissa ilmaiseksi.

Epäkaupallisen kopioinnin kielto on täysin epärealistinen kieltolaki, jota ei pystytä valvomaan ja joka leimaa valtavan osan tämänkin maan väestöstä rikollisiksi. Sille ei ole taloudellisia perusteita. Epäkaupallisen kopioinnin sallimiselle on sitävastoin perusteita.

**

Yksi tärkeä syy kyseenalaistaa nykymuotoiset tekijänoikeudet on nimenomaan kulttuuri. Ensinnäkin kirjaimellisesti tulkittuina tekijänoikeuslainsäädäntö nimenomaan kieltää mm. koko fan fiction-genren, koska se perustuu tekijänoikeudella suojattuun materiaaliin. Piraattipuolueen sivuilta taas:

Nettiaika on mahdollistanut laajamuotoisen tuotetun materiaalin leikkelyn, remiksauksen sekä uuden luomisen ja levittämisen. Nykyistä lainsäädäntöä ei kuitenkaan ole tehty tämänlaisia mahdollisuuksia silmällä pitäen, eikä tavallinen harrastaja koskaan voi olla varma, milloin hänen uusiokäyttönsä lasketaan uudeksi lailliseksi teokseksi ja milloin tekijänoikeusrikkomukseksi.

Taas on kysyttävä prioriteettikysymys. Ovatko tekijänoikeudet tosiaan niin tärkeä asia, että niiden nojalla lähdetään kieltämään kokonaista uutta kulttuurin aluetta?

Toisen keskeisen perustelun esitteli Panu Höglund blogikirjoituksessaan sen verran hyvin etten ryhdy toistamaan samaa "omin sanoin":

Sinänsä en pidä hirveän epäoikeudenmukaisena sitäkään, että perikunta tienaa kyvykkään vainajan lahjoilla jälkeenpäin, ainakin jonkin aikaa. Sellaista kuitenkin on tapahtunut, että oikeudenomistajat ja oikeuksista riitelijät tulevat toiminnallaan lähinnä estäneeksi uusia sukupolvia perehtymästä arvostettujen taiteilijoiden teoksiin. Esimerkiksi klassisen kauhukirjailija H.P.Lovecraftin teoksista käydyt tekijänoikeusriidat ovat olleet niin sotkuisia, etten itse koskaan ole saanut niistä tolkkua. Ilmeisesti nytkään ei ole varmaa, ovatko Lovecraftin teokset julkista omaisuutta vai eivät, koska oikeuksia on myyty, ostettu ja tiedä vaikka olisi hämärästi yhtiöitettykin. On ironista, että näin on käynyt juuri Lovecraftille, joka nipotti tekijänoikeuksista varsin vähän, vaikka olikin köyhä mies. Hänellähän ei ollut mitään sitä vastaan, että hänen suojattinsa ja kollegansa lainasivat hänen teoksistaan teemoja ja ideoita omiinsa, pikemminkin häntä ilahdutti saada olla esikuva ja koulukunnan keskipiste.

Kirjoittajan omalta eritysalalta, iirinkielisestä kirjallisuudesta, löytyi esimerkki siitä kuinka irlantilaisen klassikkokirjailijan teoksia ei saa mistään käsiinsä, koska perikunta on estänyt niiden julkaisun. Lainaan vielä Panun johtopäätöksen:

Perikunnat saakoot rahansa. Mutta tekijänoikeuksien ei pitäisi olla sellainen pyhä lehmä, että oikeudenomistajille sallitaan aivan millainen kulttuurivandalismi tahansa, varsinkin jos he - kuten tässä esimerkissä - ovat täysin kykenemättömiä arvostamaan tekijän aikaansaannoksia.

Tekijänoikeudet kuitenkin ovat mm. Suomen valtiolle nimenomaan niin pyhä lehmä, että niitä ei tunnu rajoittavan mikään. Aiemmin mainittiin kehitteillä oleva ACTA-sopimus. Sen valmisteluprosessista on toistaiseksi ollut mahdotonta kertoa mitään Wikileaks-dokumentteja järkevämpää, koska sopimuksen valmistelusta ei anneta mitään tietoa julkisuuteen. EFFI:

Näillä näkymin ACTA-prosessi siis tuottaa "valmiin paperin", jossa eriäviä mielipiteitä ei ole tarvinnut huomioida ja jota ei voi muuttaa.

ACTA:sta ei siis saa neuvottelujen aikana mitään oleellista tietoa eikä siitä järjestetä minkäänlaista kuulemista. Siten sopimuksen sisältöön vaikuttaminen on käytännössä mahdotonta.

Sama trendi on nähtävissä Euroopan komission äskettäisessä erikoisesti perustellussa ehdotuksessa laajentaa tuottajien ja esiintyvien taiteilijoiden suoja-aikaa nykyisestä 50 vuodesta 95 vuoteen. Komissio jätti täysin huomiotta vartavasten tilaamansa asiaa käsittelevän kattavan riippumattoman tutkimuksen, joka ei suositellut suoja-ajan pidentämistä. Komission mukaan "ulkopuoliselle asiantuntemukselle ei ole tarvetta".

Suomessa asioita hoidetaan samalla periaatteella. Opetusministeriö nimesi vuonna 2008 tekijänoikeustoimikunnan, jonka kaikki jäsenet edustavat joko tekijänoikeuksien haltijoita tai julkista sektoria. Kuten EFFI kommentoi, lautakunnassa ei ole minkäänlaista asiantuntija- tai kuluttajaedustusta. Toimikunta valmistelee tulevia muutoksia tekijänoikeuslakeihin, ja ilmeisesti nämä muutokset aiotaan tehdä puhtaasti tekijänoikeuksien haltijoiden ehdoilla.

Tässä on yksi äärimmäisen tärkeä perustelu piraattipuolueelle. Kukaan ei tällä hetkellä edusta kuluttajia kun tekijänoikeuslakeja säädetään. Tekijänoikeusjärjestöt ja oikeuksia hallitsevat yhtiöt saavat äänensä kuuluviin, muta kukaan muu ei. Panun tekstiä lainatakseni sanoisin, että tekijänoikeuden lehmän pyhyyttä olisi jo korkea aika koetella.

**

On syytä muistaa, että Suomen Piraattipuolueen ohjelma ei rajoitu vain tekijänoikeuskysymyksiin. Esimerkiksi Piraattipuolueen lausunto sananvapaudesta on lukemisen arvoinen, ja kannatuksen arvoinen.

Näen Piraattipuolueen muutenkin laajempana liikkeenä kuin pelkästään tekijänoikeuksien reformia ajavana puolueena. Olemme kansakuntana pikku hiljaa heräämässä siihen todellisuuteen, että Suomi on tosiaan tietoyhteiskunta. Siirtyminen tietoyhteiskuntaan ei ole ongelmatonta, ja etenkin tekijänoikeuslainsäädäntö on selkeä esimerkki käytännöstä joka on säädetty periaatteessa teollisuusyhteiskuntaa varten ja joutuu suurempiin ja suurempiin ongelmiin tietoyhteiskunnassa. On tapahtunut paradigman vaihdos, ja se vaatii paljon käytännön toimia ja järjestelyjä. Kuten ylempänä mainitun tekijänoikeustoimikunnan tapaus osoittaa, näitä järjestelyjä tehdään nyt vain yhden tahon ehdoilla, nimittäin oikeudenhaltijoiden. Tämä ei minusta demokratiassa käy päinsä.

Tekijänoikeuslainsäädäntö ei ole ainoa ongelmakohta, johon Piraattipuolue voi puuttua, ja oikeastaan joutuu puuttumaan. Viime aikoina Suomen eduskunta ja valtio ovat tehneet mitä hämmentävimpiä ja tavallaan toinen toistaan typerämpiä päätöksiä internetin ja tietoyhteiskunnan sääntelystä. Nettisensuuri, Lex Nokia, Lex Karpela, kaikki kertovat uuteen paradigmaan siirtymisen vaikeudesta. Vanhan kaartin poliitikoilla on suuria ongelmia lähestyä näitä kysymyksiä mitenkään muuten kuin teollisuusyhteiskunnan keinoilla: rajoitetaan, kielletään, tuomitaan, sensuroidaan. Piraattipuolue voi tuoda jotakin uutta.

(on totta, että Vihreät nauttivat "nuorekkaan" puolueen imagosta, mutta näissä asioissa Vihreät marssivat vanhan kaartin tahdissa. Vihreiden eduskuntaryhmä kannatti kaikkia yllä lueteltuja lakeja; vähintään sen selvä enemmistö äänesti kaikkien puolesta.)

**

Tämän avautumisen tarkoituksena on vastata allekirjoittaneenkin vastaanottamaan kritiikkiin koko Piraattipuolueen olemassaoloa kohtaan. Edellisessä blogimerkinnässäni aiheesta totesin, että propaganda menee moneen täysillä, ja olin oikeassa; olen jo muutamaan kertaan kuullut siitä, kuinka piraattipuolue haluaa laillistaa varastamisen tai haluaa vain kaikille kaikkea ilmaiseksi välittämättä mistään. Toivon että ylläoleva avautuminen edes jossakin määrin vastaa tällaiseen kritiikkiin.

Kritiikkiä pitää esittää, enkä aio väittää että Piraattipuolueen ohjelma olisi jotenkin objektiivisesti oikea. Se löytyy kuitenkin täältä, ja kritiikin olisi minusta suotavaa perustua siihen. Missään kun ei lue "kaikkee ilmasex".

Pitkällä tähtäimellä olen toki sitä mieltä, että äänestäminen ei kannata. Lyhyellä tähtäimellä piraattipuolueen ohjelma ja asia on kuitenkin minusta tarpeeksi tärkeä syy äänestää. Kenen sinä haluat tekevän päätöksiä tekijänoikeuksista, internetin vapaudesta ja yleensäkin Suomen lainsäädännöstä? Suomen tämän hetken valtapuolueet eivät näistä asioista välitä tuon taivaallista. Se täydellinen ymmärtämättömyyden ja välinpitämättömyyden muuri jonka eduskunta on pystyttänyt ympärilleen Lex Nokian tapaisista asioista päätettäessä ei murru äänestämällä kiltisti hallituspuolueita.

Lex Nokia ja nettisensuuri osoittavat, että vaakalaudalla on paljon suurempiakin asioita kun musiikin lataaminen netistä. Minun ääneni menee Piraattipuolueelle viime kädessä niiden vuoksi.

5 comments:

Kaj Sotala (Xuenay) said...

Erinomainen kirjoitus. Voisinkin ruveta linkkimään tähän.

Michael Halila said...

Kiitos, ja siitä vaan!

Huomasin bloggaamisen aloitettuani että on kätevää avautua jostakin aiheesta kerran ja julkaista se blogissaan. Sen jälkeen voi käyttää URLia korvaamaan saman avautumisen myöhemmin. Jää aikaa muuhunkin!

Panu said...

Tuohon, mitä kirjoitin iirinkielisen lempikirjailijani tuotannon saatavuuden vaikeuttamisesta, voisin lisätä idean, joka tuli minulle sitä bloggausta kirjoittaessa, mutta jota en muistaakseni sisällyttänyt siihen: tekijänoikeus tulisi voida riitauttaa oikeudenomistajan epäeettisen tai kohtuuttoman menettelyn vuoksi. Tarkoitan, että oikeudenomistajilla tulisi olla velvollisuuksia täytettävinään, ja jos he kovin räikeästi laiminlyövät näitä velvollisuuksia, se voisi johtaa sanktioihin. Esimerkiksi oikeudenomistajat tulisi voida haastaa oikeuteen, jos he estävät kulttuurihistoriallisesti arvokkaan materiaalin uudelleenjulkaisun, kuten tuossa Séamus Ó Grianna -tapauksessa.

Michael Halila said...

Sekin on yksi mahdollisuus. Minusta olisi kaikkein yksinkertaisinta jos ei-kaupallinen kopiointi yksinkertaisesti laillistettaisiin, jolloin sellaiset teokset joiden oikeuksienhaltijat laiminlyövät "velvollisuuksiaan" voitaisiin yksinkertaisesti julkaista verkossa sellaisenaan. Toki se estäisi käännöksen julkaisemisen, mutta toisaalta jos kaupallisetkin oikeudet olisi rajoitettu vain tietyn kestoisiksi, niin muutaman vuoden päästä sekin olisi mahdollista.

Panu said...

Tämän kirjoituksen epilogiksi voisi lisätä, että Mo Dhá Róisín on nyt lopultakin julkaistu uutena painoksena ja uudella oikeinkirjoituksella, ja luen sitä juuri.