Friday, August 14, 2009

Perustuslakituomioistuin ei ole ratkaisu

Aikoinaan kun Dimitri Medvedev valittiin Venäjän federaation presidentiksi, hän lupasi taistella Venäjällä vallitsevaa "oikeusnihilismiä" vastaan ja korvata sen todellisella lain kunnioituksella (Guardian). Laillisuus oli myös suomalaisten nationalistien iskulause heidän ajaessaan Suomen itsenäisyyttä tsaarinvallasta. Venäjän tsaarin ja Suomen suuriruhtinaan väitettiin rikkoneen lakia "sortotoimillaan". Tästä tehtiin maalauksiakin.

Eetu Iston maalaus Hyökkäys on kuitenkin 2000-luvulla korkeintaan pilakuva. Viime vuosina Suomen valtio on nimenomaan hyökännyt lain ja perustuslain kimppuun toteuttaakseen omia poliittisia tavoitteitaan eikä päinvastoin. Karkeimpia esimerkkejä on Matti Nikin webbisivun sensurointi räikeästi asiasta annetun lain vastaisesti ja tämän sensuurin ylläpitäminen kaikissa oikeusasteissa mihin siitä on saatu lupa valittaa.


Toisaalta eipä maalauksen tekoaikanakaan Suomea hallinnut laillisuuden periaate itseisarvona. Suomalaisille nationalisteille ensisijainen oli kuitenkin poliittinen tavoite, tässä tapauksessa tsaarinvallan vastustaminen, ja lakia käytettiin sen välineenä. Jos olisi käytetty jotain muuta välinettä, koko "laillisuusperiaatteesta" ei historiankirjoissa puhuttaisi. Laki ja laillisuus oli suomalaiselle nationalismille "sortokausien" aikanakin välinearvo, ei itseisarvo, ja ei se ole muuksi muuttunut.

Matti Nikin tapauksessa, samoin kuin monessa muussa viime vuosien kyseenalaisessa laintulkinnassa, on noussut vahvasti esiin ongelma perustuslain kanssa. Esimerkiksi "lapsiporno"sensuuri: perustuslaki kieltää ennakkosensuurin ehdottomasti, mutta lapsipornoa voidaan silti ennakkosensuroida, koska lakia säätäessä ei yksinkertaisesti välitetty siitä, mitä perustuslaissa lukee. Perustuslain ja muiden lakien välisiä ristiriitoja ei niinkään ratkota, vaan suomalaisen juridiikan mielestä koko ristiriitaa ei edes ole olemassa, koska erikoislaki menee aina perustuslain edelle.

Tässä tilanteessa perustuslailla ei ole mitään virkaa. Sen sisältämät takuut kansalaisten oikeuksista ovat käytännössä turhia, koska ne voidaan kumota säätämällä laki joka määrää toisin.

Perustuslain mitättömyys on kuitenkin vain osa paljon suurempaa ongelmaa. Koko Suomen oikeusjärjestelmästä ja lainsäädäntökoneistosta puuttuvat kaikki takuut siitä, että kansalaisten perusoikeuksia kunnioitetaan. Esimerkiksi sananvapaus ei ole Suomessa perusoikeus; se on perusoikeus, josta säädetään tarkemmin lailla, jonka tarkka soveltaminen jää käytännössä poliisin ja tuomioistuinten mielivallan varaan. Mikään instanssi ei pidä Suomessa kansalaisen puolta virkakoneistoa vastaan.

Tämä on hyvinkin helppo ymmärtää historiallista taustaa vasten, koska Suomen hallintokoneisto on Venäjän tsaarin hallintokoneisto. Kun poliisi, oikeuslaitos ja virkamieskunta ovat Venäjän itsevaltiaan keisarin toimeenpanokoneiston suorat hallinnolliset perilliset, niin ei liene ihme että suomalaisessa poliittisessa diskurssissa koko ajatus kansalaisen oikeuksista nimenomaan valtion toimintaa vastaan on käytännössä täysin vieras.

Ongelman ratkaisuksi on tarjottu jonkinlaisen perustuslakituomioistuimen perustamista, ja olen itsekin ollut taipuvainen ajattelemaan että tällainen ratkaisu olisi hyvä. Siinä on kuitenkin yksi hyvin vakava ongelma: tällainenkin tuomioistuin olisi osa suomalaista oikeusjärjestelmää.

Aseistakieltäytyjäliiton julkaisema Mielipidevangin opas kertoo seuraavaa suomalaisten tuomioistuinten tavasta tulkita lakia ja ihmisoikeussopimuksia:

Toistaiseksi ihmisoikeussopimuksista ei kuitenkaan ole ollut haittaa totaalikieltäytyjien rankaisemiselle. Turun hovioikeudelle kuulunee kunnia perustelutavasta (joka sinänsä ei ole sen omaa keksintöä), että ne ovat tavallisiin lakeihin rinnastuvia yleislakeja ja siksi siviilipalveluslaki (uudempana) erityislakina syrjäyttää ne. Näin päästään siis ihmisoikeussopimusten määräyksistä kätevästi eroon – nyt totaalikieltäytyjien kohdalla ja tarvittaessa kaikkien kohdalla ja kokonaisuudessaan, jos lainsäätäjä tahtoo ja uskaltaa.

Laajempaa perustelutapaa käyttää esimerkiksi Loviisan käräjäoikeus, jossa sivarikeskuksessa kieltäytyneiden jutut käsitellään. Siellä syrjintää ei ole erilainen kohtelu, jos se johtuu henkilökohtaisesta ominaisuudesta tai jos se ei johdu henkilökohtaisesta ominaisuudesta. Luit oikein! Naisten sukupuoli on tällainen henkilökohtainen ominaisuus, jehovan todistajien jäsenyys yhdyskunnassaan on tällainen ei-henkilökohtainen-ominaisuus.

Oli lukija mitä mieltä tahansa totaalikieltäytymisestä tai edes siviilipalveluksesta, tällaisen toiminnan kohdalla on aivan turha puhua mistään laillisuusperiaatteesta. Kyse on puhtaasta oikeusnihilismistä, jossa laki tarkoittaa sitä, mitä sen halutaan tarkoittavan. Koko Suomen oikeusjärjestelmä on tämän periaatteen läpitunkema.

Siksi on aiheellista kysyä, mitä hyötyä perustuslakituomioistuimesta voisi olla? En näe mitään syytä olettaa että se poikkeaisi millään olennaisella tavalla kaikkien muiden suomalaisten oikeusasteiden tavasta tulkita lakia ensisijaisesti poliittisesti käytännöllisellä tavalla. Jos nettisensuurilaki vietäisiin suomalaiseen perustuslakituomioistuimeen, tuloksena olisi vain päätös, jossa meille tyhmille kansalaisille selitettäisiin, että sensuuri ei välttämättä ole sensuuria. Näinhän toimittiin nyt alemmissa oikeusasteissa.

Todellinen ongelma on oikeusnihilismi, välinpitämättömyys ihmisoikeuksia kohtaan ja tuomioistuinten ja virkamiesten käytännössä rajoittamaton valta tulkita lakia miten tahtovat. Kyse on niin syvästä rakenteellisesta ongelmasta että sitä ei voi ratkaista lisäämällä uusia hallinnollisia kerroksia aikaisempien päälle; perustukset kun ovat läpimädät.

2 comments:

Aaro Sahari said...

Hyvä pointti. Täytyykin ruveta pohtimaan "rakentavia" tapoja purkaa perustukset. Tosin suomalaisen yhteiskunnan tuntien muutos tulee vasta koko valtiota heiluttavan kriisin yhteydessä. Tästäkin siis styge!

Michael Halila said...

Tullee kokonainen pamfletti, samalla otsikolla...