Wednesday, September 15, 2010

Minä pidän Akuliina Saarikoskesta

Lisäsin viime viikolla blogilistaani Akuliina Saarikosken tekstit Uuden Suomen webbisivulta. En ole tietääkseni koskaan häntä tavannut, mutta minun täytyy rehellisesti myöntää että kaiken lukemani perusteella pidän hänestä.

Esitellään kovin meriitti heti kättelyssä: Akuliina on onnistunut sekä närkästyttämään Panu Höglundin (täällä) että lietsomaan kaikkien kriittisten sankarista, Mikko Ellilästä, aivan järjettömän pituisen itkuraivarin. Siinä saa pari kertaa painaa Page Downia ennen kuin tuo vuodatus loppuu.

Nämä ovat kiistattomia meriittejä, ja siitä asti kun näin viime vuonna tuon Ellilän kohkauksen, olen tuntenut sympatiaa Saarikoskea kohtaan, jos pelkästään siksi että Ellilä vihaa häntä noin intohimoisesti. Sitäpaitsi Ellilä käyttää hänestä kokoajan termiä "bolshevikkilesbo", joka kuulostaa minusta järjettömän eroottiselta.

Krhm. Asiaan. Tavallaan.

Kuuntelin nuorempana muun muassa Bad Religion -nimistä punk-yhtyettä. Klikatkaa tuosta alta vaikka yksi klasareista soimaan taustalle. Sen laulaja, nyttemmin eläintieteen tohtori (!) Greg Graffin sanoi aikoinaan jossakin haastattelussa, että hänen mielestään 90% maailman ihmisistä on idiootteja. Olin silloin, ja olen vieläkin, täsmälleen samaa mieltä, mutta odottakaas kun perustelen.


En nimittäin todellakaan kannata mitään kohdennettua tai yleistä ihmisvihaa. Minusta idioottius on nimittäin subjektiivista. Minun näkökulmastani ainakin 90% maailman ihmisistä on idiootteja; jonkun muun näkökulmasta prosentti on varmaankin sama, mutta idiootit ovat eri. Minulle on jo tämän lyhyen bloggausuran aikana tehty pariinkin otteeseen selväksi, että itse kuulun useankin ihmisen idiootteihin. Siinä missä minusta yhdeksän ihmisen mielipiteet kymmenestä ovat perseestä, keskimäärin yhdeksän kymmenestä on varmaan samalla sitä mieltä että minä olen perseestä.

Se ei haittaa minua lainkaan; päinvastoin. Juuri tästä syystä olen liberaali sanan klassisessa mielessä. Minä kannatan vapaata yhteiskuntaa jossa me voimme kaikki olla toistemme mielestä perseestä. Sanalla dialektiikka on menneen itänaapurin jäljiltä huonoja konnotaatioita, mutta lopulta tieto ja ymmärrys lisääntyvät nimenomaan mielipiteiden ja näkökulmien konfliktien kautta. Jos kukaan ei olisi minun kanssani eri mieltä, niin mielipiteeni olisivat varmaankin niin turhaa hmv:tä että minun sietäisi hävetä.

**

Akuliina Saarikoski ei ainakaan kirjoita hmv:tä. Uuden Suomen kolumnit keräävät säännöllisesti kymmeniä kommentteja, ja jo ammoisina aikoina julkaistussa City-lehden haastattelussakin neitiä haukuttiin rumaksi kommentissa #5, uhattiin tappaa numerossa neljä ja nimitettiin pedofiiliksi kommentissa 3. Aika hyvä saldo minusta. Nimimerkeistä päätellen tuon Cityn artikkelin kommenttiosastolla on muuten samaa väkeä jota on käynyt tässäkin blogissa riehumassa.

On aina hauskaa nähdä kun joku onnistuu herättämään tuollaisia primitiivireaktioita. Yksi seuraus siitä, että jaan mainitsemani Graffinin luonnehdinnan ihmiskunnasta, on se että kun näen tällaisen kollektiivisen raivokohtauksen, sympatiani ovat ehdottomasti sen kohteen puolella. Jos joku onnistuu suututtamaan ihmisiä niin pahasti että he ryhtyvät heti nimittelemään ja uhkailemaan väkivallalla, niin hän on tehnyt jotain oikein.

Ja näin tosiaan on. Ehkä joku nyt järkyttyy tästä, mutta minä jaan useitakin Akuliina Saarikosken mielipiteitä. On ehkä helpointa aloittaa siitä, mistä olemme eri mieltä. Talouspolitiikan alalla olemme kokonaan eri mieltä, koska Saarikosken mielestä kaikki paha maailmassa johtuu oikeistosta, ja minä sanoisin ennemmin päinvastoin. Omasta mielestäni hänen uusimman bloginsa neuvo äänestää "oikeisto kumoon" vain pahentaisi kaikkia tämän maan ongelmia. Ydinvoimastakin taidamme olla eri mieltä, ja ympäristönsuojelusta löytyisi monta peistä taitettavaksi vaikka itse asiasta olemme samalla kannalla.

Nämä ovat kuitenkin detaljeja. Panua närkästyttänyt kolumni koski "suhdeanarkiaa", eli polyamoriaa, jota allekirjoittanut ehdottomasti kannattaa. Rehellisyyden nimissä täytyy sanoa että Panunkin närkästyksen aiheutti ilmeisesti vain se mystinen kytkin hänen aivoissaan, joka pakottaa hänet aina riehumaan kun jossain esiintyy sana "feminismi". Panukin on nimittäin varmaan samaa mieltä siitä, että Akuliina on erinomaisesti kiteyttänyt sen, mistä islamofobiassa ja rasism...maahanmuuttokritiikissä on kyse.

**

Laajempaa suuttumusta ovat herättäneet Saarikosken kannat eläinten oikeuksiin ja heteronormatiivisuuteen. Cityssä:

Syrjinnästä puheenollen, olet kahtena vuonna järjestänyt Pride-kulkueen yhteyteen seksuaalianarkiaa julistavan Mustapinkin blokin mielenosoituksen. Banderolleissanne luki “Queer Jihad”, “Homot takaisin kaappeihin” ja “Kuolema heterokulttuurille”. Ne olivat tietenkin kärjistyksiä...

“Eivät olleet.”

Ai. Yhym. Sä haluat siis oikeasti murskata heterokulttuurin?

“Totta helvetissä mä haluan murskata sen! Eikä se ole edes kovin vaikeaa, heteroseksuaalisuus on nimittäin maailman epävakain konstruktio. Jollei sitä koko ajan vimmatusti ylläpidetä, se hajoaa palasiksi. Mainosten, lehtien, tv:n ja yhteiskunnan ylipäätään täytyy taukoamatta syöttää ajatusta siitä, että ainoa kunnollinen ihminen on hetero.”

Allekirjoitan tämän täydellisesti. On hupaisa kulttuurinen kuvitelma, että ylivoimainen enemmistö ihmisistä (esimerkiksi Ellilän hatusta vetämä 99%) olisi luonnostaan heteroita. Valitettavasti mikään tutkimustieto ei tue tätä. Jos ihmiset tosiaan syntyisivät täysheteroiksi, niin minkä kumman takia sitten kautta historian on ylläpidetty pakkokoneistoja kaikenlaisen ei-heterouden ankaraksi kieltämiseksi? Avaudun tästä aiheesta joskus laajemminkin, mutta todettakoot että allekirjoitan tuonkin.

Saarikoski oli Oikeutta eläimille -järjestön tiedottaja sikalavideokohun aikoihin, ja tämä on ilmeisesti se hetki kun myönnän olevani sen verran kettutyttö että en hyväksy turkistarhausta enkä liioin tehomaatalouttakaan. Saarikosken City-lehdessä antama perustelu lihansyönnin kieltämiselle (ilmastonmuutos) on aivan pöljä, ja muutenkin lihansyönnin kieltäminen on fasismia. Itse syön lihaa vailla tunnontuskia. Olen kuitenkin lopulta sitä mieltä, että emme voi mitenkään rakentaa sellaista eettis-moraalista järjestelmää jossa voimme oikeuttaa eläimen murhaamisen ruoaksi. Uskon että lihansyönti siirtyy historian roskakoriin muun barbaarisuuden kanssa pikkuhiljaa ihan omalla painollaan.

**

Ennen kaikkea kunnioitan sitä, että joku esiintyy omalla nimellään ja kasvoillaan julkisuudessa tällaisen palautteen keskellä. Minusta ihmisillä pitää olla pokkaa olla eri mieltä. Loppusaldona uskon, että olen Saarikosken kanssa useammasta asiasta samaa mieltä kuin eri mieltä, mutta tärkein kriteeri on tämä: kumman haluaisit mielummin nähdä Suomen valtakunnanjohtajana, Akuliina Saarikosken vai jonkun Homma-foorumin rottenführerin?

Minä äänestän Akuliinaa.

10 comments:

mr_Zombie said...

Minä en kyllä muista nähneeni juuri mitään hyvää Akuliinalta. Toki kyse voi olla tulkintaeroistakin, koska hän ei yleensä kirjoita kovin selkeästi. Esimerkiksi tuon heterokulttuurivastaisuuden käsitän enemmänkin tavallisena kulttuurifasismina kuin heterokulttuurin levinneisyyden kritiikkinä. Akuliinan ajatusmaailmaan ei tunnu mahtuvan se, että erilaiset kulttuurit ja ihmiset voisivat elää rinnakkain, vaan jonkun on aina tuhouduttava.

Klassisena liberaalina uskon itse enemmän rauhanomaisen yhteistyön voimaan. Yhteiskunnallisten epäkohtien ratkaisu konfliktien kautta ei yleensä toimi kovin hyvin.

Michael Halila said...

Akuliinan ajatusmaailmaan ei tunnu mahtuvan se, että erilaiset kulttuurit ja ihmiset voisivat elää rinnakkain, vaan jonkun on aina tuhouduttava.

Älä viitsi vääntää tuollaista Ellilältä kopioitua roskaa. Tai etsi vaikka Saarikoskelta tekstejä joissa erilaisuutta ei suvaita. Löydän kyllä kasapäin päinvastaisia.

Heteronormatiivisuus on eri asia kuin heterokulttuuri. Olisi suotavaa olla sotkematta asioita toisiinsa, etenkään kun niin tekemällä muodostetaan olkinukkeja. Heteronormatiivisuuden tuhoaminen on erinomainen projekti jota tuen sataprosenttisesti, ja ainakin minun muistaakseni Saarikoski puhuu nimenomaan siitä.

Gagarin said...

Akuliina Saarikoski, Johan Bäckman, Jussi Halla-aho. Mitä yhteistä? Niinpä!

kattoratsastaja said...

Minusta A. Saarikoski on turha ihminen. En oikein ymmärrä, kuinka klassiseksi liberaaliksi itseään kutsuva voi kertoa äänestävänsä häntä. Kuka tahansa keskustaoikeistolainen ehdokas on parempi vaihtoehto. Natsien vastustaminen ei tee hänestä vielä järkevää.

>kumman haluaisit mielummin nähdä Suomen valtakunnanjohtajana, Akuliina Saarikosken vai jonkun Homma-foorumin rottenführerin?

En kumpaakaan.

Michael Halila said...

En oikein ymmärrä, kuinka klassiseksi liberaaliksi itseään kutsuva voi kertoa äänestävänsä häntä.

En haluaisi olla epäkohtelias, mutta mielestäni tein hyvin selväksi, että tarkoitan sellaista kuvitteellista tilannetta, jossa valinta on mainitun rottenführerin tai Saarikosken välillä. Koska lainasit nimenomaan tämän tekstin, niin oletan että siis luit sen. En oikein ymmärrä mitä tämä kommentti palvelee.

Klasu said...

No mites blogisti suhtautuu Atlakseen (ent. Akuliina) nykyään?

Omasta mielestänikin Atlaksella on useita sinänsä hyviä & kannatettavia mielipiteitä, mutta sitten taas on tällaisia:

http://akuliinasaarikoski.puheenvuoro.uusisuomi.fi/43134-miehet-ovat-kykenemattomia-sympatiaan

Hän siis ihannoi Valerie Jean Solanasia, joka esitti SCUM-Manifestossaan "Gendercidea", kaikkien miesten massamurhaamista ja yritti toteuttaa sitä omalta osaltaan epäonnistumalla Andy Warholin murhaamisessa.

Michael Halila said...

Kommenttisi oli jostain syystä merkitty Bloggerin toimesta roskapostiksi. Olen eri mieltä.

No mites blogisti suhtautuu Atlakseen (ent. Akuliina) nykyään?

Melkolailla samoin.

Hän siis ihannoi Valerie Jean Solanasia, joka esitti SCUM-Manifestossaan "Gendercidea", kaikkien miesten massamurhaamista ja yritti toteuttaa sitä omalta osaltaan epäonnistumalla Andy Warholin murhaamisessa.

Palaan tähän SCUM-juttuun joskus. Olen aina pitänyt sitä enemmän tai vähemmän parodiana, enkä jaksa uskoa että Saarikoskikaan tuossa kolumnissa todella kannattaa kaikkien miesten massamurhaa.

Klasu said...

Kommenttisi oli jostain syystä merkitty Bloggerin toimesta roskapostiksi. Olen eri mieltä.

Niin olen minäkin. Johtuisiko kenties linkistä? Tai kommentoin melko vanhaan postaukseen? *hämmentynyt*

Palaan tähän SCUM-juttuun joskus. Olen aina pitänyt sitä enemmän tai vähemmän parodiana, enkä jaksa uskoa että Saarikoskikaan tuossa kolumnissa todella kannattaa kaikkien miesten massamurhaa.

Jaa-a. Kenties. Mikä se internet-laki se oli jottei taatusti joku ottaa sarkasmin todesta? Toisaalta onhan meillä Suomessakin kalastaja Linkola.

Solanaksesta ei netistä tunnu löytyvän mitään arviota joka edes haiskahtaisi neutraalilta. Ampuiko Warholia koska SCUM, koska henk. koht., koska skitsofrenia?
Mutta Saarikoski itsekin nosti Warholin ampumisen SCUM:ia toteuttavaksi poliittiseksi teoksi.

Michael Halila said...

Johtuisiko kenties linkistä? Tai kommentoin melko vanhaan postaukseen?

Näin minäkin ajattelin, mutta tämä kommentti ja kommenttisi uusimpaan tekstiini oli myös merkitty spämiksi. En tiedä lainkaan millä kriteereillä Blogger noita arvioita tekee, enkä pysty siihen vaikuttamaan, muuten kun merkitsemällä nämä ei-roskapostiksi.

Mikä se internet-laki se oli jottei taatusti joku ottaa sarkasmin todesta?

Poen laki. Toisaalta, sellaista heurestiikkaa en ainakaan minä tunne jolla voisi esimerkiksi Saarikosken teksteistä erottaa mikä osa on pelkkää provokaatiota ja mikä todellisia poliittisia tavoitteita. Sama pätee tietenkin hänen vastapuoleensakin. Saarikosken provokaatiot ovat minusta kuitenkin yleensä rakentavampia kuin vastustajiensa.

Sanotaanko vaikka niin, että jos joku ottaa kaiken Saarikosken kirjoittaman vakavasti, siitä tuskin seuraa mitään läheskään yhtä traagista kuin Linkolasta.

Solanaksesta ei netistä tunnu löytyvän mitään arviota joka edes haiskahtaisi neutraalilta.

Kyseessä on polarisoiva henkilö. Kun tuo Höglundin Panu on niin usein SCUMista ja Valeriesta lietsonut, niin pitää yrittää joskus kirjoittaa siitä. Pystynkö sitten mihinkään puolueettomuuteen on ihan eri asia...

Lausutaankohan se Solaná vai Solanas? Eli onko minun kirjoitettava Solanaksesta vai Solanas'sta?

Michael Halila said...

Esimerkiksi Atlaksen viimeisin on aivan mainio. Allekirjoitan täysin.