Jörg Lanz von Liebenfels ja teozoologian ihmeellinen maailma

Aina välillä historiaa lukiessaan törmää aivan käsittämättömiin asioihin. Nämä ovat niitä tarinoita, joita voi kirjoittaa vain elämä itse; häiriintyneinkään romaanikirjailija ei keksisi tällaista henkilöä kirjaansa. Koska hänen teoksensa ovat onneksi säilyneet, voin näin tarjota referaattina Nicholas Goodrich-Clarken teoksesta aivan erilaisen tulkinnan pääsiäisen tapahtumista, suoraan Jörg Lanzin kynästä vuosisatojen takaa.


**

Oman kertomuksensa mukaan itseään Jörg Lanz von Liebenfelsiksi nimittävä mies syntyi vapunpäivänä 1872 Messinassa, paroni de Liebenfelsin pojaksi. Tosiasiassa hänen isänsä oli kansakoulunopettaja Johann Lanz, syntymäpaikka Wien ja -päivä 19.7.1874. Pojan syntymänimi oli Adolf Josef Lanz; uusi etunimi ja aatelinen sukunimi ovat myöhemmällä iällä keksittyjä.

Nuori itävaltalainen Adolf kiinnostui keskiajasta ja etenkin temppeliritareista, ja vanhempiensa vastustuksesta huolimatta ryhtyi noviisiksi Heiligenkreuzin sisterssiläisluostarissa kesällä 1893. Vuonna 1897 hän vannoi munkinvalansa ja 1898 opetti jo seminaarissa. Munkin urasta ei kuitenkaan ollut Lanzille kutsumukseksi. Oman tarinansa mukaan hän koki herätyksen nähdessään 1894 esiin kaivetun hautareliefin, jossa aatelismies talloo jalkoihinsa tunnistamattoman pedon. Lanz tulkitsi reliefin olevan vertauskuva hyvän ja pahan välisestä taistelusta, jossa peto symboloi pahuutta. Tämä toimi hänelle inspiraationa eräänlaiseen rasistiseen ratkaisuun teodikeaongelmaan: kaikella maailman pahalla on eläimellinen, ali-inhimillinen lähde. Tästä lähtökohdasta hän rakensi oman pökerryttävän oppijärjestelmänsä.

Ajatukset eivät tunnetusti kehity tyhjiössä, ja erilaiset rasistiset ja rajatieteelliset opit olivat Itävalta-Unkarin saksalaisväestön keskuudessa suosiossa. Etenkin saksankielinen keskiluokka koki asemansa uhatuksi Habsburgien monikansallisessa imperiumissa, jossa he uskoivat muita kansalaisuuksia epäreilusti suosittavan. Erityistä raivoa herättivät virkamiehille asetetut kielivaatimukset, ja suorin ja avoimin rasismi kohdistui pääkaupungin katukuvassa helpoimmin erottuvaan maahanmuuttajaryhmään: itä-Euroopasta muuttaneisiin juutalaisiin. Tässä ilmapiirissä kaikenlaiset muiden "rotujen" alemmuutta ja saksalaisten ylivaltaa saarnanneet rasistiset opit, etenkin sellaiset jotka puettiin aikansa muoti-ideologioiden asuun, olivat suurinta huutoa. Jätän lukijan arvioitavaksi missä määrin tilanne muistuttaa nykypäivän Suomea.

Tällaisessa yhteiskunnallisessa tilanteessa ei liene yllättävää että Lanz muotoili oppinsa hyvän ja pahan alkuperästä nimenomaan rodullisesta näkökulmasta. Kosmista hyvää edustivat tietenkin vaaleatukkaiset, sinisilmäiset arjalaiset ja pahuutta eri "tummat" rodut: mustat, mongoloidit ja "mediterraneanoidit" eli Välimeren kansat.

Vuonna 1899 Lanz luopui munkinvaloistaan ja jätti luostarielämän. Muutamaa vuotta myöhemmin hän käytti jo tohtorin arvonimeä, jonka hän joko oli tai ei ollut ansainnut. Hän liittyi pangermaaniseen liikkeeseen ja ryhtyi kehittämään omaa kosmologiaansa aikansa völkisch- ja sosiaalidarwinistisien oppien kehyksissä.

Lanzin rotuopissa oli poikkeuksellista sen kosmologinen ja gnostilainen luonne. Myöhemmin hän yhdisti järjestelmäänsä Helena Blavatskyn teosofian, jonka sisältämä oppi eri roduista ja kadonneista mantereista sopi muutenkin erinomaisen hyvin pangermaaniseen "ariosofiaan", eli oppiin arjalaisten ylemmyydestä. Kuten Blavatsky ja muut 1900-luvun alun rajatieteiden intoilijat, myös Lanzin kirjoitukset olivat päätähuimaava yhdistelmä omalaatuista eksegetiikkaa, uusinta antropologiaa ja arkeologiaa sekä täysin fantastista pseudohistoriaa.

Seuraavana inspiraation lähteenä Lanzille toimi kaksi hiljattain löydettyä assyrialaista nuolenpääkirjoitusta. Niiden innoittamana Lanz laati artikkelin otsikolla Antropozoon biblicum, jossa hän laajensi merkittävästi rotuoppiaan.

Lanz katsoi että antiikin mysteerikulteilla oli kaikilla ollut salainen seksuaalinen sisältö, joka oli Lanzin mielestä peräisin Lähi-idästä. Mainitut nuolenpääkirjoitukset avasivat Lanzille tämän seksuaalisen sisällön arvoituksen. Niissä kerrottiin Musrin kuninkaan Ashurnasirpal toiselle lahjoina lähettämistä pedoista. Omalla läpitunkemattomalla logiikallaan Lanz päätteli että nämä pedot olivat tosiasiassa pygmejä, joihin antropologit olivat hiljattain Afrikassa törmänneet. Lanz katsoi että arjalainen rotu oli romahtanut aiemmasta suuruudestaan sekaannuttuaan sukupuolisesti pygmeihin, jotka olivat eri evoluutiokehityksen tuotteita. Loppu artikkelista oli omistettu mm. Mooseksen ja Jobin kirjojen pikkutarkkaan eksegeesiin jolla todistettiin tätä hypoteesia.

Artikkeli laski Lanzin seksuaalis-rodulliselle kosmologialle peruskiven. Pahuuden ydin oli määritelty sukupuoliyhteytenä alempiin rotuihin, josta johtuivat kaikki maailman ongelmat ja synnit. Lanzin näkemyksen mukaan syntiinlankeemus kertoi tosiasiassa arjalaisen rodun lankeamisesta seksuaaliseen syntiin pygmien kanssa. Tämän lankeemuksen perintöä, jota vartioivat satanistiset kultit, olivat kaikki maailmaa kansoittavat alemmat rodut, jotka uhkasivat arjalaisen herrakansan pyhää valtaa. Erityisesti uhanalaisena oli arjalaisten asema keski-Euroopassa, jossa saksalaiset edustivat maailman puhtainta arjalaista verenperintöä.

Vain vuoden sisällä Lanz julkaisi ideologiansa suurteoksen, Theozoologie oder die Kunde von den Sodoms-Äfflingen und dem Götter-Elektron (1903), osapuilleen Teozoologia eli oppi Sodoman apinaihmisistä ja jumalaelektronista. Kun Lanzin inspiraationa olivat aikaisemmin toimineet arkeologiset ja kansantieteelliset löydöt, nyt suurimpina innoittajina olivat fysiikan alan tutkimukset sähkömagneettisesta säteilystä.

Jumalat olivat olleet vain ihmistä aikaisemmin kehittynyt rotu, kertoi Lanz teosofiaa mukaillen. Nämä esi-ihmiset, joiden jälkeläisiä arjalaiset tietenkin olivat, olivat omanneet korkeasti kehittyneet aistit jotka hyödynsivät sähkömagneettista säteilyä. Sen avulla muinaiset arjalaiset olivat saavuttaneet telepatian ja kaikkitietävyyden, mutta myöhempi rodullinen sekaantuminen Aatamin jälkeläisiin, ali-ihmisiin, oli surkastuttanut sähkömagneettiset aistielimet nykyihmisen käpyrauhaseksi.

Lanzin mukaan koko uskonnon historia oli nähtävä taisteluna arjalaista puhdasverisyyttä ajaneen endogaamisen tosiuskon ja ali-ihmisiin sekaantumista ajavien satanististen kulttien välillä. Tämän hypoteesin tueksi Lanz esitteli kokonaan uuden eksegeesin koko Vanhasta testamentista. Esimerkiksi sanat "maa", "kivi", "puu" ja muut tavallisilta vaikuttavat substantiivit merkitsivät kaikki ali-ihmistä, pygmiä, ja verbit kuten "nähdä", "nimetä" ja "tietää" merkitsivät itseasiassa sukupuoliyhteyttä. Tämän uuden eksegeesin, ja muun samanhenkisen päättelyn, kautta Lanz päätyi toteamaan että antiikin kansojen pääasiallinen ajanviete oli ollut pygmien kasvattaminen sukupuolista hyväksikäyttöä varten. Näitä satanistisia kultteja vastaan olivat taistelleet etenkin temppeliritarit, joiden luostarijärjestyksen Lanz tulkitsi olevan koodattu viite endogamiaan.

Tästä syntisestä ristisiitoksesta arjalaisten ja ali-ihmisten välillä olivat syntyneet sekä ei-arjalaiset kansat että myös Itävalta-Unkarin ja muiden yhteiskuntien alemmat sosiaaliluokat. Arjalaisten jumalallista menneisyyttä ei ollut kuitenkaan kokonaan menetetty; Lanzin mukaan arjalaiset saattaisivat vielä kohota menneeseen suuruuteensa ja palauttaa sähkömagneettiset ihmekykynsä kaksiosaisen suunitelman kautta. Ensinnäkin arjalaisen rodun oli eristäydyttävä alemmista kansoista ja puhdistettava arjalainen veri; toiseksi alemmat kansat ja yhteiskuntaluokat oli tuhottava. Naiset, jotka olivat (tietenkin) erityisen alttiita ali-ihmisten petomaiselle seksuaalisuudelle, oli alistettava ankarasti arjalaisten miesten kurinpidolle jotta he voisivat keskittyä suureen tehtäväänsä: arjalaisen kansan lasten kasvattamiseen.

**

Lanzin teoksessa voi jo vuonna 1905 lukea Hitlerin ja Himmlerin rotupolitiikan suuntaviivat, sekä pääpiirteittäin että välillä yllättävän tarkastikin. SS:n Lebensborn -projekti, Natsi-Saksan rodullisen puhtauden pakkomielle ja ennen kaikkea holokausti sekä itärintaman rotusota löytyvät kaikki lähes sellaisinaan Lanzin ajatuksista. Lanzin käsittämätön pseudotieteellinen, rasistis-teosofinen ajatusten sekamelska oli merkittävä vaikuttaja Adolf Hitlerin ajatteluun ja hänen kauttaan Natsi-Saksan politiikkaan.

Pääsiäismaanantain kunniaksi lopetan katsaukseni Lanzin näkemykseen Jeesuksen elämästä ja teoista. Lanzin kosmologiassa Jeesus oli menneiden arjalaisten yli-ihmisten edustaja, joka oli tullut maan päälle levittämään seksuaalis-rasistista gnosista ja täten pelastamaan valitun kansansa: arjalaiset. Ihmetekonsa Jeesus teki tietenkin hyödyntäen muinaisarjalaisia sähkömagneettisia voimiaan.

Kristinuskon keskeisimmän, pääsiäisenä juhlittavan, tapahtumasarjan Lanz tulkitsi allegoriana. Hänen näkemyksensä oli, että Jeesuksen kärsimykset ja ristiinaulitseminen olivat vertauskuvallinen kertomus siitä, kuinka saatanalliset ristisiitoskultit usuttivat pygmejä raiskaamaan ja korruptoimaan Jeesuksen.

Siinä teille kärsimysnäytelmä!

**

Lähde: Nicholas Goodrich-Clarke, The Occult Roots of Nazism: The Ariosophists of Austria and Germany, 1890-1935, Aquarian Press 1985