Helsinki:
Kaj Sotala

Helsingin vaalipiirissä suosittelen ehdottomasti Kaj Sotalan äänestämistä. Kaj on pirun fiksu kaveri jolla on ihailtava pyrkimys parantaa oman ajattelunsa laatua perehtymällä rationaalisuuteen, jolla en tarkoita sellaista Internetissä niin yleistä keskenkasvuista "olen rationaalisempi kuin sinä" -roskanpuhumista vaan aitoa pyrkimystä parempaan päätöksentekoon. Kaj on myös osoittanut huolestuttavaa taipumusta ottaa asioista selvää ennen kuin muodostaa kantansa niihin. Olisi suorastaan vallankumouksellista saada edes yksi tällainen ihminen Arkadianmäelle.
Kaj pitää blogia Uudessa Suomessa.
Lilja Tamminen
Varteenotettava vaihtoehto Helsingissä on erinomaista blogia pitävä, lisbethsalandermaiseksikin tituleerattu Lilja Tamminen. Perhanan fiksuja ajatuksia hyvin ilmaistuina.
Erityisen isot propsit siitä, että Lilja on sanonut suorat sanat mm. eräiden kanssaehdokkaidensa toilailuista, vaikka se on eräissä puoluetovereissa aiheuttanutkin itkua ja hampaiden kiristelyä. Pidin myös hänen miesliikekritiikkiään erittäin hyvänä.
Kannatan!
Uusimaa:
Mikko Särelä
Oma ääneni annetaan Uudellamaalla, ja se menee tähän osoitteeseen. Tietenkin blogia pitävä Mikko on diplomi-insinööri, mutta siitäkin huolimatta erinomaisen järkevä kaveri jolla on sydän oikeassa paikassa. Menen Mikosta takuuseen vaikka yhteisen järjestötaustammekin vuoksi. Myös "suoran toiminnan" miehenä hän oli aikoinaan mukana masinoimassa Lex Karpelan vastaisia mielenosoituksia.
Sampo Syreeni
Jos haluaa Uudeltamaalta parrakkaamman ehdokkaan, niin suosittelen vahvasti Sampoa. Blogia löytyy, ynnä kotisivua. Soisin perin mielelläni ihan kumman tahansa näistä herroista edustavan minua riikstaakissa.
Varsinais-Suomi:
Tuomas Ruuhijärvi
Isot propsit kanssa-aseistakieltäytyjälle Varsinais-Suomen suuntaan, mikä todistanee nätisti ettei kaverilta ainakaan moraalista rohkeutta puutu. Bloggaakin, vielä aika hyvin.
Samuli Pahalahti
Toki kannattaa muistaa myös miehemme Piraattiliiton takana, Samuli Pahalahti, jolla on myös blogi. Jos haluatte ostaa hopearahalla pakurinkääpää, tässä on teille ehdokas.
**
Kun tässä nyt kävi niin hassusti että kaikki suosittelemani ehdokkaat ovat Piraattipuolueen listoilla, niin heistä voi lukea lisää Piraattipuolueen vaalisivuilla. Muista vaalipiireistä löytynee vaalikoneita käyttämällä sopivan liberaalishenkisiä ehdokkaita, pitäen kuitenkin mielessä että Pirkanmaalla piraatit ovat menneet tekemään vaaliliiton Muutoksen kanssa. Minun on siksi suositeltava piraattien äänestämistä vain Pirkanmaan ulkopuolella.
**
Vaan kannattaako äänestää lainkaan?
Yleisenä sääntönä sanoisin, että ei kannata. Perustelut täällä. Näissä vaaleissa on kuitenkin minusta poikkeuksena säännöstä pari hyvää perustelua äänestää. Ensimmäinen on se, että jokainen ääni Piraattipuolueelle on kuitenkin poliittinen viesti puolueen agendan puolesta, joka muissakin puolueissa noteerataan. Vapaan tiedonvälityksen sekä patentti- ja tekijänoikeusjärjestelmän kritiikki kolkuttelee isompienkin puolueiden ovilla, ja ääni piraateille on ääni piraattiagendan adoptoimisen puolesta. Tämä on alusta saakka ollut osa piraattiliikkeen ideaa: aatetta edistämään ei välttämättä edes tarvita eduskuntapaikkaa. Ääniä sitävastoin kyllä tarvitaan.
Toinen perustelu yleensä äänestämiseen on se, että näissä eduskuntavaaleissa on noussut yhdeksi avainkysymykseksi suvaitsevaisuus ja ihmisoikeudet. Kokonainen rintama puolueita ja ehdokkaita, perussuomalaiset etunenässä, on lähtenyt vaaleihin häpeämättömällä moraalisen paniikin lietsonnalla, pelottelemalla äänestäjiä ulkomaalaisten rikoksilla, "hallitsemattomalla" maahanmuutolla ja peräti Suomen islamisoitumisella. He ovat tehneet oman visionsa Suomesta hyvin selväksi: Suomi ylhäältä päin pakotettuna yhtenäiskulttuurina, jossa maahanmuuttajat ja yleensäkin kaikki väärää väriä tai mieltä olevat ovat toisen luokan kansalaisia.
Tämä härski pelon- ja vihanlietsontakampanja on yhdessä perussuomalaisten nousun kanssa laittanut isommat puolueet hankalaan välikäteen. Käytännössä jokaiselta isolta puolueelta on kuulunut myönteisiä ääniä tätä uutta poliittista rasismia kohtaan; kokoomuksen nuorisojärjestössä ollaan kunnostauduttu tällä alalla, mutta sekä kepu että demarit pitävät yllä persujen kanssa muodostettavaa punamustamultahallitusta. Siinä missä moni poliitikko on julkisuudessa vastustanut suvaitsemattomuutta poliittisena aseena, moni on myös valmis hyppäämään kyytiin.
Tässä tilanteessa ääni tätä rasismilla ratsastavaa populismia vastaan on myös merkittävä poliittinen viesti. Eduskuntavaalien tulos nimittäin lähettää merkittävän viestin siitä, minkälaisessa maassa me haluamme elää ja minkälaista politiikkaa pidämme hyväksyttävänä. Onko meistä ihan hyväksyttävää "normaalia meininkiä" perustaa vaalikampanjansa kokonaisten väestönosien mustamaalaamiselle ja äänestäjien pelottelulle täysin fiktiivisillä "pakolaisvyöryillä"? Juuri tästä syystä pyydän olemaan äänestämättä Pirkanmaan piraatteja, koska liittoutumalla Muutoksen kanssa he ovat puolensa tässä debatissa valinneet.
Lyhyesti sanottuna siis vaikka pidän yleisesti ottaen äänestämättä jättämistä parhaana ratkaisuna, näissä vaaleissa pidän tärkeänä antaa oma ääneni perussuomalaisia, rasismia ja vihanlietsontaa vastaan.
**
Kun kerran vaaleista puhutaan, niin esitänpä jonkilaisen tulosveikkauksenkin. Itse en usko mihinkään perussuomalaisten veretvuodattavaan, anteeksi -seisauttavaan, vaalivoittoon. Vaikka puolue onnistuisikin nousemaan kolmen suuren joukkoon, tai peräti pääsemään hallitusvastuuseen, mitään seismistä muutosta Suomen poliittisessa kentässä tuskin tapahtuu. Rapakon takana Obaman valinnankin piti muuttaa koko Yhdysvaltojen politiikan kenttä ikuisiksi ajoiksi, mutta a vot, taas yksi Yhdysvaltain presidentti on passittanut ilmavoimansa räimimään arabimaata täsmäaseilla. Joku irvileuka esitti jo, että Obama on jo laukaissut enemmän risteilyohjuksia kuin kaikki aikaisemmat Nobelin rauhanpalkinnon voittajat yhteensä. Tiedä häntä.
Samoin Soiniin Suomen politiikan messiaana uskovilla on edessä kova pettymys vaalien jälkeen kun kaikki ei olekaan toisin. Olennaisin kysymys perussuomalaisten tulevaisuuden kannalta onkin todennäköisesti se, pystyvätkö he tekemään uskottavaa oppositiopolitiikkaa eduskunnassa. Kun katsoo eräidenkin todennäköisten ääniharavojen valtuustotyöskentelyä, niin on syytä epäillä että tämä osoittautuu haastavaksi.
Jos vaalien tuloksesta tulee mielipidemittausten näköinen, niin yllättävin tulos tulee olemaan vihreiden taantuminen. Jokin aika sitten näytti vielä siltä, että vihreiden vasemmistoliberalismi ja environmentalismi olisivat voittava yhdistelmä joka syrjäyttää demarit ja vasemmistoliiton nuorten äänestäjien affekteissa ja sitä kautta pikku hiljaa politiikassa. Näin voi vieläkin käydä pitemmällä tähtäimellä, mutta nyt näyttää vihreiden kannalta huonolta. En osaa kovin hyvin arvioida miksi näin on; epäilemättä osasyynä on vihreiden kyvyttömyys tarjota järkeviä vastauksia talouskriisiin, mutta vahvimpana tekijänä näen ydinvoiman. On vain yksinkertaisesti munatonta toitottaa jatkuvasti ydinvoiman elimellistä, lähtemätöntä pahuutta ja istua kiltisti hallituksessa toisensa perään rakentamassa lisää ydinvoimaloita.
Vihreiden kannatusta on vahvasti syömässä menneisyyden puolue SKDL, nyttemmin Vasemmistoliitto, jonka puheenjohtaja, jalkapallohuligaani Paavo Arhinmäki, on ilmeisesti onnistunut nimenomaan kovemmilla talous- ja ydinvoimakannoillaan syömään vihreiden kannatusta. En ainakaan itse osaa nähdä mitään muuta syytä kuin vihreiden epäonnistumisen sille, että tämäkin kylmän sodan muinaisjäänne ei vieläkään ole kadonnut historian roskakoriin. Lienee turha toivoa että vihreät hylkäisivät donquijotemaisen taistelunsa ydinvoimaa vastaan; luulisi kuitenkin jonkun heilläkin tajuavan, että nykyinen linja ei enää toimi.
Vaalien suurin todennäköinen muutos lienee siis se, että persut ja vihreät vaihtavat paikkaa. Vuoret saattavat järistä, mutta korkeintaan samoin tuloksin kuin klassisessa sananlaskussa. Niin kauan kun vaalitulos on jonkinlaisten järjellisten todennäköisyyksien rajoissa, niin koirat haukkukoot, anteeksi karavaanikriittiset saavat keskustella, mutta valtiolaivamme kulkee kohti syvempää taloudellista ahdinkoa ja ankarampaa valvontayhteiskuntaa. Sitä ei ole estämässä yhtään sen vankempia pidäkkeitä kuin äskeistä metaforien sekoittamistakaan. Mätähän tämä koko systeemi nimittäin on.
Näissä vaaleissa on kuitenkin tarjolla mahdollisuus tehdä oma häviävän pieni osansa äänestämällä liberaalia, piraattia ja ei-rasistista vaihtoehtoa. Sen jälkeen tässä blogissa voisikin yrittää lanseerata keskustelua siitä, kuinka mätä tämä koko operaatio oikein on ja mitä sille olisi tehtävissä.

11 comments:
Tsemppiä suosittelemillesi (ja muillekin) piraateille vaalikampanjan loppusuorilla. Oma ääneni kahahti tänä aamuna ennakkoäänestyskuoreen Helsingissä numerolle 184 eli Sotalalle. Elättelen vielä harhaista toivonkipinää, että Helsingistä tai Uudeltamaalta jonkin kollektiivisen ihmeen kautta voisi yksi piraatti livahtaa eduskuntaan.
Kiitoksia kehuista! (Ja kiitos myös JuhK:lle äänestä. :) Olen edelleen sitä mieltä, että sinunkin olisi pitänyt ryhtyä ehdokkaaksi. Mutta kun et, joudun tyytymään kiitoksiin sen sijaan että suosittelisin vastavuoroisesti sinua.
Tuo "huolestuttava taipumus tutustuakin asioihin ensin" tosin muistutti minua turhan selkeästi niistä asioista, mihin olen heittänyt kantoja ja sittemmin tajunnut että onkohan tietopohjani sittenkään ihan riittävä. :D No, toisaalta näistä merkittävä osa on ollut lähinnä vaalikonevastauksia tähän asti.
Tuo "huolestuttava taipumus tutustuakin asioihin ensin" tosin muistutti minua turhan selkeästi niistä asioista, mihin olen heittänyt kantoja ja sittemmin tajunnut että onkohan tietopohjani sittenkään ihan riittävä.
Jos olisin kovinkin filmaattinen, niin kaivaisin tähän jonkun fiksun lainauksen, jossa sanotaan että kaikki ihmiset tekevät virheitä, mutta heitä määrittää se mitä he tekevät virheilleen. TJSP. Eli toisin sanoen, ainakin minun näkemäni perusteella sinun kannattaa olla poliittisesta kannanmuodostusheurestiikastasi suorastaan ylpeä eikä päinvastoin.
Piraattipuolue ei ruotsin kielen vastaisuutensa (joka muuten oli alun perin juurikin Suomen Sisu -natsien idea) ole vakavasti otettava liberaali vaihtoehto. Tosiasia on, että liberalismilla on Suomessa merkittäviä perinteitä ainoastaan ruotsiksi. Silloin kun liberaali ajattelutapa nousee liian vallitsevaksi suomenkielisellä puolella, kumpujen yöstä nousee fasistinen vastareaktio, jota olemme parhaillamme todistamassa. Vakavasti otettava liberaali puolue myöntäisi tämän tosiasian ja hyväksyisi sen, että suomenkielisille tarjotaan mahdollisuus opetella suomalaisen liberalismin äidinkieli siinä hyvin todennäköisessä tapauksessa että suomenkielisen liberalismin luominen ja vakiinnuttaminen ei onnistuisikaan.
"Vapauden laulua ei voi soittaa väkivallan instrumentilla", sanoi Stanislaw Jerzy Lec. Olet itsekin varmaan viime vuosina huomannut, että suomeksi ei voi kirjoittaa enää tuntematta persusensuurin (persuurin?) hengitystä niskassaan. Vapauden lauluja ei voi laulaa suomeksi, tuosta Lecin mainitsemasta syystä.
Lienee turha mainita että Piraattipuolueella ei itseasiassa ole kantaa pakkoruotsiin, saatikka sitä että on vähintään hassua tuomita liberalismin nimissä kokonainen kieli kaikkine puhujineen epäliberaaliksi.
Panun perusteet pakkoruotsin kannattamiselle ovat ehkä kaikkein mielikuvituksekkain aasinsiltojen ja logiikan loikan sarja jolla olen ikinä nähnyt mitään perusteltavan. Pitäisikö tuosta onnitella vai mitä?
Michael Halilan vakavastiotettavuutta syö kovasti Muutos-vastaisuus ja vielä sitäkin enemmän avoin kehotus olla äänestämättä. Sikäli kannatan ideaa että ne, jotka ovat tarpeeksi tyhmiä nielläkseen väitteet "parasta on yrittää kaataa järjestelmän legitimiteetti antamalla äänensä nukkuvien puolueelle, vaikkei mistään paremmasta olekaan tietoa", myös jättävät äänestämättä, mutta tällöin toivoisin tätä tyhmää ajattelua markkinoitavan tasapuolisesti eri ihmisryhmissä.
Suositelluista ehdokkaista jokainen on kuitenkin ymmärtääkseni erittäin pätevä. Itsekin taidan Kaj Sotalaa äänestää.
Michael Halilan vakavastiotettavuutta syö kovasti Muutos-vastaisuus
Ensin olin samaa mieltä tuosta Muutos-Hommasta, mutta luettuani enemmin muutoslaisten juttuja niin olen Halilan kanssa täysin samaa mieltä.
Muutos-vastaisuus olikin sitten helvetin hyvä juttu!
Muutos maahanmuuttopolitiikkaan -manifesti
Positiivista se, että Jiri Keronen ei ole allekirjoittanut kyseistä saastetta.
Muutos-vastaisuus olikin sitten helvetin hyvä juttu!
Dziisös mitä kamaa! Onhan se hyvä, että eduskuntapuolueeksi pyrkivä organisaatio muun muassa ottaa puheeksi sisäsiittoisuuden uhan maassamme.
Manifestin on allekirjoittanut mm. "Sananvapauden puolesta" -Lintula, joten se niistä samanhenkisistä ehdokkaista Pirkanmaalla (tai njoo, onhan Pirkanmaan piraattien joukossa vähän hommahenkiseltä vaikuttavia, että sikäli).
Pitää tähän väliin mainita, että Tampereella on ainakin Keskustorin vaalielämää seuratessa vaikuttanut selkeästi siltä, että paikallinen Piraattipuolue otti Muutoksesta käytännössä katsoen vain kiviriipan itselleen.
Lähinnä se näkyy vertailtaessa näiden kahden puolueen kampanjoinnin intensiteettiä. Piraatit käyvät vaalikampanjaansa päivittäin lähes täydellä miehityksellä hyvin aktiivisesti. Vaalikioskissa on läsnä yleensä kolme tai neljä ehdokasta kerrallaan, jotka myös ottavat Hämeenkadulla rohkeasti kontaktia äänestäjiin. Morri ja Kivistö etenkin näyttäisivät pärjäävän erinomaisesti tällä saralla, samoin Alasuutari, Oksanen ja Tuhola. Horsmalahdellakin näyttää olevan omat faninsa. Piraattien kojulla on kävijöitä ja elämää.
Muutoksen koppi sen sijaan jouduttiin siirtämään hieman nolosti katveeseen torille tuodun jäätelökioskin tieltä, ja tätä nykyä se sijaitsee piilossa Piraattipuolueen kojun takana. Koko kuluneella viikolla siellä ei ole ollut ainakaan minun nähdäkseni mitään toimintaa, mutta tänään näemmä oli Oula Lintula vaivautunut yksinäisenä paikalle. Vierailijoita tosin näytti olevan mitättömän vähän, puolentoista tunnin aikana ehkä yksi tai kaksi.
Tätä katsellessa vaikuttaa ainakin minusta väkisinkin siltä, että Muutos on Piraattipuolueen kanssa solmimassaan vaaliliitossa selkeästi se vapaamatkustaja.
Best,
J. J.
Post a Comment