Kuten youtube-otsikko kertoo, rangaistukseksi tuli 5+20 minuuttia ryntäyksestä (charging). Tekisi mieli sanoa, että vain SM-liigassa, mutta todellisuudessa NHL:ssäkin herkästi lätkäistäisiin tuosta rangaistus jos ajettavana olisi joku tähti ja tekijänä vaikkapa, no, Rudi.
"Old time hockey"n kannattajan rapakon takana sanoisivat tuohon taklaukseen "keep your head up!" Vaikka en kyseisen koulukunnan enkä etenkään sen psykedeelisesti pukeutuvan kanadalaismessiaan ajatusmaailmaa jaakaan, olen tässä tapauksessa samoilla linjoilla. En ymmärrä mitä ihmettä Granlund kyyristelee; hänen pitäisi sen verran seurata peliä että näkee taklauksen olevan tulossa.
Jos NHL-uralle mielii, tällainen kyky olisi syytä kehittää. Katsokaa vertailun vuoksi NHL:n kurinpitäjä Brendan Shanahanin perustelut sille, miksi Ryan Malone ei saanut pelikieltoa preseason-taklauksestaan:
Tuossa tilanteessa Malone sai uusien sääntöjen mukaan aivan oikein pelirangaistuksen päähän kohdistuneesta taklauksesta, mutta ei lisäpenaltia, koska Campolin olisi pitänyt nähdä että Malone on tulossa taklaamaan häntä ja olla laittamatta itseään haavoittuvaiseen asentoon. Jos videon katsoo, näkee selvästi että Campoli näki Malonen ennen tilannetta ja tiesi tämän olevan tulossa. Ainoa vika Malonen niitissä oli siis se, että se osui päähän.
Kaimallani tuntuu vain olevan vähän vaikeuksia tämän pään ylhäällä pitämisen kanssa. Viime kauden puolella Ossi Väänänen ajoi Granlundin hienosti matalaksi:
Kova ja täysin puhdas taklaus, josta ei sillä kertaa ihme kyllä edes annettu jäähyä. Vaatiihan se aikamoista pokkaa ajaa tuolla tavalla maalille, mutta samalla siihen sisältyy suuri riski. Väänänen ei NHL:n mittapuulla edes ole kovimmasta päästä taklaajia, vaikka homman kyllä hyvin taitaa.
Ceterum censeo, minua ärsyttää aivan tolkuttomasti että tuossa videossa on päivämäärä ilmoitettu väärin. Sellaista päivää kuin 18/03/2011 ei yksinkertaisesti ole olemassa, koska se olisi kahdeksannentoista kuukauden kolmas päivä vuonna 2011. Kauttaviivoilla merkityt päivämäärät ovat amerikkalaisessa muodossa kuukausi-päivä-vuosi, kun taas pisteillä erotetut ovat meille tutulla tavalla. ISO-8601 -standardissa taas merkitään viivoin: 2011-03-18. Kun nykyään Euroopassa saatetaan käyttää katkoviivoja ja esimerkiksi jenkkileffojen trailereissa päivämäärissä on pisteet, ollaan tilanteessa jossa katsoja ei voi tietää mitä päivämäärää tarkoitetaan. Onko esimerkiksi "8.4.11" elokuun neljäs, jos joku jenkki on vain vaihtanut kauttaviivat pisteiksi, vai tosiaan kahdeksas huhtikuuta kuten siinä lukee? Entä mitä tarkoittaa 8/4/2011? Perkele.
Palataan asiaan. Kun Granlundin pelityyliin kuuluu vielä epämiellyttävä taipumus pelata "pientä sikaa", niin huonostihan siinä rapakon takana käy. Tällaisilla liikkeillä ei paljoa vastustajien kunnioitusta saada:
Ilmeisesti Granlund on ylihypetettyine ilmaveiveineen saanut pahan tartunnan Jaromír Jágrin oireyhtymää, jossa pelaaja uskoo olevansa niin suunnaton elvis ettei kukaan yksinkertaisesti voi taklata häntä. Jos mielii jatkaa uraa ison veden takan, tuollaiset nesteet pitäisi saada yläkerrasta pois.
Keep your head up!

0 comments:
Post a Comment