Valitettavasti aihe on kuitenkin vakava. Hesari uutisoi 8.10. seuraavasti:
HS: Pääministeri Putin lupasi 11 lisämiljardia Venäjän asevoimille
Venäjän pääministeri Vladimir Putin sanoi perjantaina, että Venäjä aikoo käyttää kolmen vuoden kuluessa noin 10,7 miljardia euroa Venäjän rapistuvien asevoimien uudistamiseen.
Putin aikoo modernisoida noin 1 700 asetehdasta.
Putinin mukaan asebudjetin kasvattaminen ei ole merkki militarisoitumisesta vaan vain siitä, että Venäjä haluaa päästä eroon neuvostoaikaisesta aseistuksesta. Venäjä käyttää vuoteen 2020 mennessä 460 miljardia euroa aseistukseen.
Vaikka meille on vakuutettu että tulevat Venäjän vaalit ovat vapaat jne., lienee kyseinen pääministeri myös Venäjän seuraava presidentti. Asevoimien toimintakyvyn palauttaminen lähemmäs neuvostotasoa etenee siis.
Männäviikolla Hesari kutsui Markku Salomaan vieraskynäilemään aiheesta:
HS: Venäjän sotakoneisto aktivoituu Itämerellä
Johtokaksikon sotilaspolitiikan näkyvin piirre on aktivoituminen Itämeren alueella. Tätä on perusteltu muun muassa uuden kaasuputken turvaamisella.
Venäjä yhdisti syyskuusta 2010 alkaen Leningradin sotilaspiirin, Moskovan sotilaspiirin, Itämeren laivaston, Pohjoisen (Jäämeren) laivaston ja Kaliningradin sotilasalueen yhdeksi strategiseksi puolustusalueeksi, jota johtaa Pietarissa esikuntaa pitävä läntinen strateginen johtokeskus. Sitä kutsutaan myös uudeksi läntiseksi sotilaspiiriksi.
Huippunykyaikainen raskas pitkän matkan hävittäjälentokone Suhoi T-50 esiteltiin julkisesti elokuussa. Sen kaltaiset nopeat ja vaikeasti paikallistettavat hävittäjälentokoneet sopivat mitä parhaiten Itämeren puolustukseen. Suomen tutkakalusto ei tunnista niitä, eikä Suomi Naton ulkopuolisena maana saa Naton tutkavalvontakoneiden reaaliaikaista tietoa.
Tulevaisuudessa Venäjän ilmavoimat uudistavat koko konekantansa. Vuosina 2011–2020 on tarkoitus valmistaa 1 100 uutta lentokonetta, 400 uutta helikopteria ja 200 uutta ilmatorjuntajärjestelmää. Lisäksi valmistetaan täsmäaseita, jotka tukeutuvat Venäjän satelliittipaikannusjärjestelmään. Listalla on myös laivastoille uusia helikopteritukialuksia ja hävittäjäaluksia sekä sukellusveneitä.
Nykyisillä öljytuloilla Venäjällä on myös varaa toteuttaa nämä tilausohjelmat. Valtion tämän vuoden puolustusbudjetti on 41,7 miljardia euroa. Kun siihen lisätään puolisotilaallisten joukkojen menot (19 miljardia), saadaan kokonaismenoiksi 60,7 miljardia euroa. Ostovoimakertoimella korjattuna summa nousee sataan miljardiin.
Suhoin T-50 oli mielenkiintoinen maininta. Jos jollakin Suhoin protolla pitää ihmisiä pelotella, niin se saisi minun puolestani olla paljon siistimmän näköinen Berkut:
Onhan tuotakin tiettävästi ainakin yksi kappale olemassa, Wikipedian mukaan jopa neljä. Niiden pohjalta onkin sitten kehitetty vaikka minkälaisia lento-ominaisuuksia ja aselasteja fiktiiviselle massatuotetulle Su-47:lle. Löysin jopa oikean kuvankin:
Suhoin uusin proto muistuttaa kieltämättä enemmän Mikoyanin edesmennyttä projektia, ja näyttää muutenkin vähän MiG-29:ltä (alla veljeskansamme ilmavoimien väreissä).
Jokatapauksessa T-50 on siis Suhoin prototyyppi "tulevaksi etulinjan ilmailukompleksiksi" eli monitoimihävittäjäksi, ja kulkee tästä tehdyllä lyhenteellä PAK Chooie UNF eikun PAK FA.
Tällaisia prototyyppejä on viimeisimmän tiedon mukaan olemassa kaksi, ja ainakaan julkisesti niiden lento- tai häiveominaisuuksista ei ole mitään luotettavaa tietoa. Siinä mielessä kommentti T-50:n näkyvyydestä Suomen tutkissa on hassu.
**
Tekstin johtopäätös on seuraava:
Tätä taustaa vasten on helppo ymmärtää, että Venäjän kaasuputken valmistuminen on vain muodollinen peruste sille, että Venäjän federaatio on palauttanut uloimman puolustusvyöhykkeensä Itämerelle.
Todelliset syyt ovat muualla: Nato on aktivoitunut Itämerellä, ja Venäjä haluaa varmistaa, ettei siitä tule Naton sisämerta.
Itämeri on jo nyt Euroopan unionin sisämeri, mutta tämä on Venäjän kannalta sivuseikka, koska unionin perustuslailliseen sopimusluonnokseen kirjatut turvatakuut ovat vailla katetta. Sen sijaan Naton laajeneminen Baltiaan ja Puolaan oli suuren luokan kysymys, koska Venäjälle kuuluva Kaliningrad on näiden puristuksessa.
Siksi Venäjä valmistautuu ottamaan tarpeen vaatiessa toimintavapautta siellä, missä sitä on helpoimmin saatavilla – siis Baltian ja Suomen välisellä merialueella.
Voisi todeta laajemmin, että Venäjälle on Suomen suunnalla tarjolla poikkeuksellisen suuri toimintavapaus. Venäjä käyttää kymmenen miljardia asevoimiensa uudistamiseen, kun tällä puolen rajaa maavoimien esikuntapäällikkö totesi jo kaksi vuotta sitten, että Suomi ei pysty puolustautumaan omin voimin.
Kirjoitin viime vuonna vähän teoreettisemmin turvallisuuspolitiikasta, yrittäen avata kysymystä siitä kuinka Suomen tulisi reagoida Venäjän kasvavaan varusteluun. Kun Suomella ei käytännössä enää ole lainkaan uskottavaa puolustuskykyä (lisää aiheesta täällä), on Suomeen syntymässä suorastaan sotilaallinen tyhjiö. Jokaisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta jotakin tietävän tulisi tunnistaa selkeä vertailukohta menneisyyteen, nimittäin talvisotaan johtaneet tapahtumat. Vaikka suomalaisessa uuspatrioottisessa historiarevisiossa talvisota on muuttunut perivihollinen Stalinin hirviömäiseksi hyökkäykseksi viattomaan Suomeen, olisi syytä muistaa että talvisotaan johti tietty turvallisuuspoliittinen tilanne, nimittäin silloisten suurvaltojen huoli Suomen "tyhjiöstä". Olemme nyt toisintamassa sitä tilannetta.
Venäjän varustelu kulkee käsi kädessä sen suurvaltapyrkimysten kanssa, joihin kuuluu suoraan sanoen Neuvostoliiton palauttaminen. Niskoittelevia entisiä neuvostomaita ja -alueita on kohdeltu esimerkiksi Kaukasuksen suunnalla melko tylysti.
On huomionarvoista, että Kremlissä suurta suosiota tiettävästi nauttivan politologi ja geopoliitikko Aleksandr Duginin teoksessa "Geopolitiikan perusteet" kaavaillaan itä-Euroopan uusjakoa, johon kuuluisi muun muassa Suomen sulauttaminen Venäjään. Teos kuuluu Venäjän yleisesikunta-akatemian oppimateriaaliin.
Venäjän imperiumitavoitteet ovat sellaista poliittista maantiedettä, jota Suomen valtio ei voi paeta. Tällä hetkellä kehityksen suunta on synkkä: Suomen puolustuskyky on olematon ja Venäjä varustautuu. Tällainen yksipuolinen aseistariisunta ei edistä rauhaa Suomessa ja sen lähialueilla, vaan pikemminkin päinvastoin. Puolustuksen heikkous nimenomaan lisää insentiiviä ryhtyä sotilaallisiin ratkaisuihin tekemällä ne helpommiksi ja todennäköisemmin onnistuviksi. Jos Suomen maanpuolustus päästetään sellaiseen alennustilaan johon viimeisimmät säästötoimet sen ovat sysäämässä, voi ongelman korjaaminen olla liian myöhäistä silloin kun se tulee ajankohtaiseksi.
Suomi joutui toisen maailmansodan kurimukseen hyvin pitkälti siksi, että Neuvostoliitto ja Saksa eivät uskoneet Suomen pystyvän puolustamaan itseään ja siten estämään vastapuolta hyödyntämästä aluettaan. Nimenomaan tästä keskusteltiin talvisotaa edeltäneissä neuvotteluissa, joissa Stalin vaati Suomea vahvistamaan puolustuskykyään. Kun Suomi kieltäytyi ja ylläpiti asevoimia jotka Neuvostoliitona arvion mukaan olivat sekä haluttomia että kykynemättömiä torjumaan Saksan maahantunkeutumista, tuli Suomesta Neuvostoliitolle avoin sivusta. Samoin nyky-Venäjällä nähdään varmasti Suomen kiinteät suhteet NATO-maiden kanssa ja olematon puolustuskyky. Suomella ei ole varaa toistaa 1920- ja 30-lukujen virheitä ja antaa sotilaallisen tyhjiön muodostua. Kansainvälinen politiikka kammoksuu tyhjiötä, ja etenkin sellainen imperialistinen voimapolitiikka jota Venäjä harrastaa. Sillä tuppaa kehittymään haluja täyttää se.
Olen aiemmin todennut tässä blogissa etten näe Suomelle muuta tapaa uskottavan maanpuolustuksen järjestämiseksi kuin NATO-jäsenyys. Jotain on jokatapauksessa tehtävä. Suomella on tilaisuus valita kuulummeko länteen vai itään uudessa blokkijaossa. Voisi sanoa, että voimme valita olemmeko Norja vai Valko-Venäjä. Jos ratkaisuksi halutaan puolueettomuus, vaatii se kaikkein vahvinta sotilaallista panostusta todella uskottavan, itsenäisen puolustuksen luomiseksi. Se vaikuttaa tässä taloudellisessa tilanteessa mahdottomalta. Se vaatisi vähintään Israelin tasoista panostusta maanpuolustukseen, eli lonkalta arvioiden 7+% BKT:stä puolustusmenoihin. Israel saa lisäksi vielä kolme miljardia taalaa vuodessa puolustusapua Yhdysvalloilta, ja puolueettomana maana Suomen pitäisi generoida sekin itse. Karkeasti esittäisin, että todella uskottavan itsenäisen puolustuskyvyn luomisen kustannukset vähintään moninkertaistaisivat puolustusbudjetin. Siihen ei ole varaa. Vaihtoehdoiksi jää liittoutuminen, joko Venäjän tai NATO:n kanssa. Euroopan unionin turvatakuut ovat olemassa vain paperilla.
Suomen on tehtävä oma puolustusratkaisu ennen kuin joku muu tekee sen puolestamme.
0 comments:
Post a Comment