Ilmatorjuntaohjus ei ole ballistinen ydinohjus

Otsikon viesti saattaa vaikuttaa itsestäänselvältä, mutta sitä se ei ole ainakaan TV-dokumenttien tekijöille. Ehkä tämä kertoo enemmän persoonastani kuin mistään muusta, mutta minua säännöllisesti ärsyttää kun kylmästä sodasta kertovissa dokumenteissa marssitetaan esiin ne kamalat ydinohjukset, joilla voisi tuhota maailman 50 kertaa. Ensinnäkään niillä ei voi tuhota koko maailmaa edes kertaa, mutta minusta vielä ärsyttävämpää on se, että kun dokumenteissa näytetään kuvaa Moskovan paraateista ja kertoja paasaa ydinaseista, niin kuvissa on poikkeuksetta ilmatorjuntaohjuksia.

Näin tässä kuluneen viikon aikana suorastaan värisuoran, ja ajattelin piruuttani esitellä sen tässä. Ensimmäinen ohjusjärjestelmä on tämä. Eikö näytä pelottavalta?

Näin tuon muistaakseni jossakin Yleisradion esittämässä dokumentissa "ydinaseena". Onhan se iso ohjus tela-alustalla, mutta kun kyseessä on 2K11 "Krug"-ilmatorjuntaohjus, NATO-koodinimeltään SA-4 Ganef. Järjestelmä näyttäytyi julkisuudessa ensimmäisen kerran vuonna 1964, juurikin Moskovassa paraatissa. Upouusi uintikykyinen tela-alusta suunniteltiin vartavasten Krugia varten, ja järjestelmä oli Neuvostoliitossa käytössä armeijatasolla; jokaisessa armeijassa oli tiettävästi ainakin 70-luvulla yhdeksän patteria, joista jokaisessa kolme yllä kuvatun kaltaista ajoneuvoa, yksi latausvaunu ja tutka. Ohjuksen kantama on sellaiset 50km, ja tutkavaunu ohjaa ohjusta radiolinkillä. Neljän rakettimoottorinsa avulla ohjus saavuttaa noin nelinkertaisen äänennopeuden ja kantaa noin allekirjoittaneen painoisen tavanomaisen taistelukärjen.

Neuvostoliitossa SA-4 tuli palvelukseen 1965 ja kävi läpi useita uudistuksia kunnes lopulta poistui tiettävästi niinkin myöhään kuin vuonna 2007. Järjestelmä on yhä palveluksessa erinäisissä itäblokin maissa sekä tiettävästi vapaan proletariaatin viimeisessä linnakkeessa, Pohjois-Koreassa.

**

Värisuora alkaa muotoutua kun pääsemme käsiksi todelliseen paraatikuvien klassikkoon. Jos katsotte dokumenttia kylmästä sodasta, on enemmän kuin todennäköistä että jossain vaiheessa kuviin marssitetaan tämä ohjus:

Pelottava iso ohjus rekan lavalla! Olen valehtelematta nähnyt tämän tusinassa Yleisradion, History -kanavan ja Discoveryn ynnä National Geographicin dokkarissa strategisena maailmantuhoajaydinaseena. Sekin on ilmatorjuntaohjus, nimittäin S-200, NATO-koodi SA-5 Gammon.

Onhan tuo toki ilmatorjuntaohjukseksi melkoinen epeli. Se kuuluu maailmanhistorian suurimpiin it-ohjuksiin, ja matkustaa kohteeseensa kahdeksankertaista äänennopeutta neljän apuraketin avulla. Maksimissaan se saavuttaa 35 kilometrin korkeuden, ja kantamaa on noin 250 kilometria. Peräkärry jossa se paraateissa matkustaa on vain kuljetustarkoituksiin; ohjus ammutaan kiinteältä lavetilta:

SA-5 tuli palveluskäyttöön tiettävästi 1966, joskin länsimaiset tarkkailijat näkivät sen ensimmäistä kertaa paraatissa 1963. Parhaimmillaan Neuvostoliitossa oli toista sataa patteria ja melkein kaksi tuhatta lavettia.

Sinänsä tämän laitteen sanominen ydinohjukseksi ei ole välttämättä väärin, koska SA-5C -mallissa tosiaan oli ydinkärki. Aikana ennen ABM-sopimusta molemmat supervallat kehittivät aktiivisesti ohjustentorjuntaohjuksia, ja SA-5:den ydinkärjen tarkoitus oli epäilemättä tuhota mannertenvälinen ohjus. Parituhatta SA-5 -lavettia olisi parhaimmillaan saattanut edustaa huomattavaakin ohjustentorjuntakapasiteettia. Ballistinen ydinohjus se ei siis kuitenkaan itse ole.

Hauskana yksityiskohtana huhutaan että SA-5 -ohjuksiin olisi olemassa myös passiivinen tutkaan hakeutuva kärki, jolla voisi ampua hitonmoisen matkan päästä AWACS-konetta. Tiedä häntä; kyllähän tuo ihan mahdolliselta kuulostaa.

Tätäkin ohjusten veteraania käytetään yhä ympäri maailmaa; epäilläänpä jopa että ukrainalaiset ampuivat sillä vahingossa alas matkustajakoneen siviili-ilmailun kannalta muutenkin murheellisena vuonna 2001. Se on palveluksessa myös virallisen mottonsa mukaa voimallisessa ja vauraassa Pohjois-Koreassa sekä Iranissa:

Strategisena tutkaohjattuna ohjuksena sillä tuskin paljoa tekee mahdollista Israelin ja/tai Yhdysvaltojen ilmaiskua vastaan. Suomalaisia kiinnostavana yksityiskohtana voin kertoa, että SA-5 -järjestelmä tunnettiin aluksi NATOn piirissä "Tallinna-järjestelmänä", koska ensimmäiset kappaleet havaittiin Viron sosialistisen neuvostotasavallan pääkaupungin lähistöllä.

**

Tämän bloggauksen oikeastaan provosoi tämä viimeinen. Olen SA-4:n ja SA-5:n nähnyt niin usein "ydinohjuksina" että siihen jo turtuu, mutta nyt bongasin ensimmäistä kertaa myös SA-6:n muka ydinaseena. Kun saatiin kolme peräkkäistä NATO-numeroa niin saavutettin niin kaunis symmetria että minun oli tehtävä tämä yhteenveto.

Vanha kunnon Kub, NATO-nimeltään SA-6 Gainful. Tämä tutkahakuinen, noin 60 kilometriin (korkealla lentäviä maaleja vastaan) kantava järjestelmä tuotti israelilaisille todella ikävän yllätyksen operaatio Badrissa (arabiaksi بدر , täysikuu) pudottamalla noin 40 Israelin ilmavoimien F-4 ja A-4 -hävittäjää. Israelilaisten tutkavaroittimet eivät lainkaan havainneet Kubin CW-ohjaustutkaa ja tutkien harhauttamiseen tarkoitettu alumiinisilppu ei tehonnut. Kun koko järjestelmä vielä kulkee ja ui PT-76 -tiedustelupanssarivaunun erinomaisesti liikkuvalla rungolla ja on taisteluvalmis melkein heti siirryttyään, voidaan toden teolla puhua yhdestä kuluneen vuosisadan parhaista ilmatorjuntajärjestelmistä. Vuoden 1991 Persianlahden sodassa irakilaiset ampuivat sillä alas yhden F-16 Fighting Falconin, ja Bosnian sodassa serbit pudottivat nyttemmin Teksasin senaattoriksi pyrkivän Scott O'Gradyn Falconin SA-6 -ohjuksella. O'Gradyn kokemuksista tehtiin sittemmin pöljä elokuva.

Israelilaisilta SA-6 ansaitsi liikanimen "kuoleman kolme sormea", ja ilmeisesti ne sormet näyttivät sittemmin jonkun leikkaajan mielestä niin vakuuttavilta että tämäkin järjestelmä päätyi telkkariin esittämään strategista ydinasetta.

**

Tämä nyt on sinänsä vähän pöljä juttu, ja johan sanoinkin että tällaisista asioista naputtaminen kertoo varmasti enemmän minusta kuin kyseisistä dokkareista. Mutta kyllä tähän kätkeytyy suurempikin asia. Minua nimittäin yleisemminkin risoo se, että näissä nykyään kaikista ovista ja ikkunoista pursuavissa historiadokumenteissa suhtaudutaan melkoisen välinpitämättömästi faktoihin ja historiantutkimukseen. Katselin esimerkiksi pari jaksoa "Hitlerin kätyrit" -sarjaa Yle Teemalta, mutta kyllästyin Kreikka-jakson huonoon laatuun ja jätin Suomea käsitelleen episodin katsomatta. Saamani selostuksen mukaan tein oikean ratkaisun, kun todellisuus jäi puhuvilta päiltä kauas taakse. It-ohjuksien esittäminen ydinohjuksina nyt on tosiaan aika pieni esimerkki, mutta kyllä sekin pakottaa kysymään että ettekö yhtään katso mitä niihin ohjelmiin pistetään? Ja onko muukin aineisto valittu yhtä huolellisesti? Ihan suoraan sanoen, kun totaalikieltäytyjäkin näkee silmällä katsomalla että nyt on ihan väärät pelit ja vehkeet ruudussa, niin ei se ainakaan kovin hyvää kuvaa filmin tekijöistä anna.