Kaikki varmaan näki ku Wikipedia oli pimeenä. Protestin kohteesta eli SOPA- ja PIPA-lakiehdotuksista asiaa täällä ja pornoa täällä. Ja jos uskot niin olet suuryritysten aivoton käsikassara, sanoo Hollywoodin kuutta suurinta leffastudiota edustava MPAA osassa n sarjaamme "miten vitussa tästä enää tekee pilaa". Jos ette jaksa lukea niin katsokaa vaan viestin lopusta Hitler-video.
Hämmentävintä tässä sopassa on, että jenkkien piratismilaki muistuttaa häiritsevän paljon surullisenkuuluisaa lakia lapsipornon levittämisen estotoimista, eli lapsipornosensuurilakia, jonka tiimoilta tämän blogin aikoinaan perustin. Oltiin miekkarissakin, ja avauduin myös englanniksi.
Jos kaikki eivät enää niin vanhoja asioita muista, niin kerrataan: Suomen "lapsipornosensuurilaki" pyrki estämään pääsyn kokonaisiin domaineihin jos poliisi salaa päätti (tai siis teki päätöksen joka ei ole päätös) että siellä on lapsipornoa tai muuten vaan halusi sen sensuroida. Välillä sensuroitiin ihan mitä sattuu, mutta kirjailija Antti Tuurin mielestä ei ollut niin väliksikään mitä sensuroidaan, kunhan sensuroidaan. Domain-tason sensurointi oli täysi fiasko, ja lopulta Matti Nikin tapauksessa saatiin jopa vuosikaudet tapahtuneen jälkeen oikeuden päätös jonka mukaan häntä ei olisi saanut sensuroida, mutta ei se poliisin vika ollut että poliisi hänet sensuroi.
Taannoisen pimennysprotestin jälkeen jenkkien piraattisensuurilaista on pudotettu DNS-pykälät pois, mutta ei se vieläkään hyvä ole. Oikeudenhaltija tai USA:n oikeusministeriö voi hakea oikeudelta määräystä tekijänoikeutta loukkaavan materiaalin sensuroimiseksi, samanlaisen muodollisen kumileimasinprosessin kautta jolla jenkeissä myönnetään kotietsintälupia. Niitä kotietsintöjä tehdään säännöllisesti vähän minne sattuu, eli minkäänlaisesta oikeuslaitoksen harjoittamasta valvonnasta ei ole siis kyse. Tällä määräyksellä voidaan sitten vaatia ISP:tä estämään pääsy valitulle sivulle, uhkana erilaiset penaltit. Jos ISP on eri mieltä ja häviää, tulee vielä isompi penalti. Estetylle sivustolle ei enää saisi linkittää ja hakukoneet eivät saa löytää sitä, ja online-maksupalvelut eivät saa välittää niille rahaliikennettä.
Käytännössä SOPA siis antaa viihdealan megayhtiöille vallan sensuroida nettiä. Jos sensuuripäätöksesät on eri mieltä, on vietävä juttu itse oikeuteen, ja tietenkään väärin sensuroineille ei voi tulla pikkusakkoja kummempia seurauksia. Rangaistusasteikko on myös aivan mielipuolinen. Streamaa (striimaa?) kymmenen biisiä nettiin puolen vuoden aikana ja ensikertalaisen enimmäisrangaistus on viisi vuotta ehdotonta. Jos sensuuripäätöksen haastaa ja oikeusprosessin häviää tai kustannukset vaan jätetään omaksi maksettavaksi, kuten Nikille tehtiin, niin hintaa tulee niin suolaisesti että harvalla on varaa lähteä haastamaan. Käytännössä siis tällaisilla valtuuksilla oikeudenhaltijat voivat melkolailla mielivaltaisesti sensuroida nettiä.
Protesteja seuratessa kannattaa muistaa, että meillähän on Suomessa jo oma spedemäinen Pirate Bay -sensuurimme, eli tavallaan meillä on jo oma SOPA. Suomen lapsipornosensuurilla kesti myös noin päiviä kohdistua lain määräämien ulkomaisten pornosivustojen lisäksi myös kotimaisiin sivustoihin joilla kritisoitiin sensuuria. Jos SOPA tulee voimaan, niin auta armias jos käytät tai olet joskus käyttänyt vaikka avatar-kuvana jotain tekijänoikeuksien alaista kuvaa, tai vaikka postannut biisin sanoja blogiisi: tulee sensuurimääräys. Tavallisen janarin blogille tuskin, mutta pidä liikaa meteliä vääristä asioista...
Ihan toinen juttu onkin se, että näillä nettisensuuriproggiksilla on tapana levitä. Suomessakin ennen kuin lapsipornosensuuri romahti kuolleeksi kirjaimeksi oltiin kovin innoissaan laajentamassa sensuuria vaikka mihin. Ranskassa ollaan jo ryhdytty sensuroimaan kansanmurhankieltämistä ja rasismia lapsipornon ja piratismin lisäksi. Puuhattiinpa hiljattain laihuuden ihannoinnin kieltämistäkin (?!). Suomessa on viime vuosikymmenen aikana vaadittu kiellettäväksi mm.:
- anonyymiä nettikirjoittelua
- lapsipornosta keskustelemista myönteiseen sävyyn
- nuorille haitallista kirjallisuutta
- kansanvallan ja hallituksen vastaista kiihottamista
Jos SOPAn kaltaisia laajoja sensuurihankkeita menee läpi, lisää tulee. Mikään julkinen instanssi ei koskaan luovu vallasta muuten kun pakon edessä; päinvastoin se pyrkii aina lisäämään valtaansa. Suomessa saa nytkin kauhulla odottaa mikä on seuraava askel Pirate Bay -bännin jälkeen. Näimme jo kuinka poliisin biotunnisterekisterin käyttö lähti heti laajenemaan, ja nyt onkin jo tulossa vahvasti stasimainen "olet epäillyttävä"-rekisteri. Kaltevat pinnat viettävät.
Loppuun sitten se luvattu Hitler-video. Ei olisi tämäkään touhu mahdollista SOPA-maailmassa; teoriassa tuollaisen parodian tekeminen on laillista jenkeissä, mutta uskaltaaka YouTube riskeerata sensuurilistalle joutumisen? Se uhka tappaisi minkä tahansa nettipalvelun. Kylmä totuus vaan on se, että tietoyhteiskunnassa SOPAn tapaiset keinot varmistaa megayhtiöiden tuloja osin kuvitteellisilta tappioilta tappaisivat Internetin sellaisena kun me sen tunnemme. Ei koko tietoyhteiskuntaa voi antaa viihdefirmojen panttivangiksi.
Eurovision 2012: Best of
1 day ago

0 comments:
Post a Comment