Tänään se alkaa, nimittäin ensimmäiset 2000-luvulla järjestetyt jääkiekon MM-kisat joita allekirjoittanut ei aktiivisesti seuraa. Kun talouteen on hankittu jo kaksi eri maksukanavapakettia, niin kolmannesta en enää maksa. Vielä vähemmän olen valmis maksamaan Jääkiekkoliiton kiskurihintoja lipuista paikan päälle. Lippujen hinnoitelusta onkin tullut melkein itse kisoja kuumempi aihe; esimerkiksi Urheilulehden Esko Seppänen käytti aiheesta melko kovaa kieltä.
Seppäsen avautumisen laukaisi MM-kisojen pääsihteeri Mika Sulinin omalaatuinen dadaperformanssi Iltalehdessä, jossa Sulin tuntui väittävän että kisojen markkinointi on lipunostajalle lisäarvoa, josta sietääkin maksaa. Innsmouthin rautakansleri Kalervo Kummola taas totesi Yleisradiolle ettei kisojen kustannuksia voi kattaa 40-50 euron lipuilla, koska niissä on niin paljon sitä meetiaa. Tämäkin on siis niiden syytä. On se saatana.
Rautakansleri saattaa kohta oppia sellaista korkeampaa matematiikkaa, että kisoja ei välttämättä saada myöskään rahoitettua vaatimalla 70 euroa USA-Ranska -ottelun halvimmista lipuista. Ainakaan siihen nähden että Iltalehden mukaan näitä 70 euron lippuja myydään huoltoasemilla hintaan 5€, ja useisiin otteluihin jaetaan lippuja ilmaiseksi. Halvimmat piletit leijonien peleihin kustantavat sellaiset 150€, joten niitäkin myydään jo kahdella yhden hintaan.
Tulee olemaan kiinnostavaa nähdä millaisia katsojalukuja Jääkiekkoliitto esimerkiksi Ranska-Kazakstan -ottelusta ilmoittaa. Toivottavasti paikalla oleva meedia kiinnittää aiheeseen huomiota. Jos kotonakin haluaa veikkailla, niin tässä muutamia raja-arvoja: SM-liigan runkosarjan ottelujen yleisökeskiarvo oli viime vuonna siinä viiden tuhannen paikkeilla (MTV3), ja Jokerit keräsi Hartwall-areenalle kuulemma peräti keskimäärin 9,000 katsojaa (IL). Ainakin jälkimmäisessä luvussa on tietenkin jonkin verran ilmaa, mutta niistä voinee ottaa osviittaa. Tämän vuoden Karjala-turnauksen yleisöluvut löytyvät Wikipediasta.
Olisi eriskummallista jos huippumaiden keskinäisiin peleihin ei saada yhtä montaa katsojaa kuin Euro Hockey Tourin merkityksettömään harjoitusturnaukseen. Ainakaan yksikään ottelu ei tätä kirjoitettaessa ollut loppuunmyyty. Tekisi varmasti hyvää Suomen kansainväliselle maineelle jos MM-kisat pelattaisiin tyhjille katsomoille. Noin muutenkin voi kysyä mikä järki on kiskoa 150 euroa lipusta puolustavan maailmanmestarin kotiotteluun. Nelihenkisen perheen vieminen kisoihin ilmaveivejä ja hokilintuja tsiigaamaan maksaisi 600€; meille markka-ajan lapsille yli kolme tonnia. Ei sellaista voi ymmärtää.
Kuulemma lipunmyynnin kanssa on kansankodissakin ongelmia kun alle puolet on saatu myytyä. Pahimmassa tapauksessa koko MM-kisat ovat pienoisessa kriisissä, kun edessä on jaettujen kisojen toinen näytös ja sen jälkeen toivioretki uusbolshevismin maahan Valko-Venäjälle. Toistaiseksi jokavuotisten kisojen perustelu on ollut niillä tehty voitto; miksei järkättäisi sirkusta joka vuosi kun rahaa tulee? Saas nähdä jatkuuko putki.
On vaikea välttyä ajatukselta että kultamitali ja ilmaveivi nousivat järjestäjille päähän ja ahneus riistäytyi käsistä lippuja hinnoitellessa. Surkeinta koko episodissa on se, että rahat nyhdetään fanien selkänahasta. Onhan se nyt naurettavaa jos katsojien enemmistö on paikalla sponsoreille jaetuilla ilmaislipuilla tai vitosen hätätarjouksella penkkejä täyttämässä.
Odotamme mielenkiinnolla kuinka käy. Futisfanit varmaan ainakin tykkää kun jääkiekko tehdään naurunalaiseksi.
The Hart conundrum
2 days ago
No comments:
Post a Comment