Desantti Kremlin asialla

Kaikki uutisia seuranneet ovat varmasti huomanneet Suomen ajautuneen omituiseen riitaan rajanaapurimme Venäjän kanssa. Jos Venäjän mediaa uskoo, sankarillinen suomalainen ihmisoikeustaistelija on paljastanut suomalaisten valkobandiittien fasistisen apartheidin, jonka varjolla tuhansia viattomia venäläisiä lapsia pidetään julmilla keskitysleireillä. Olen pahoillani jos en käyttänyt oikeita termejä, mutta kun en ole varma onko Stalinin ajan retoriikka palautettu Moskovassa käyttöön kokonaisuudessaan vai vain osin.

Kuka onkaan tämä kaikkien lasten ystävä joka on paljastanut suomalaisten revansistien hirmuteot?



No tietenkin vanha tuttumme, oikeussosiologian desantti Johan Bäckman. Yksi viimeisimpiä desanttimme organisoimia mediatempauksia oli Nokian kännyköiden ja Fazerin suklaan tallominen Suomen suurlähetystön edessä. Allekirjoittaneenkin aikoinaan haukkunut Putin-TV oli tietenkin paikalla. Huomatkaa erään mielenosoittajan kyltti, jossa vaaditaan lasten vapauttamista Juvenalis-orjuudesta. Minustakin Suomessa on nykyään liikaa kaiken maailman satiiria, mutten tiennyt lastenkin kärsivän siitä.



Kuten Ilta-Sanomat kertoo, dosentti Bätmän on nähty monella venäläisellä lepakkokanavalla, moneen lepakkoaikaan, paljastamassa Suomen imperialistien kavalia juonia. Bäckmanin mukaan Suomessa huostaanotetaan venäläislapsia mitä naurettavimpien tekosyiden varjolla, jotta nämä voidaan sulkea keskitysleireille, ja jotenkin joku tienaa. Lepakkotietotoimiston mukaan Suomessa on huostaanotettuna eiku keskitysleirillä 16 000 venäläislasta; muutenkin orwellilaisesti nimetyn Terveyden ja hyvinvointilaitoksen tilasto, jonka mukaan koko Suomessa on huostaanotettuna 10 000 lasta edustaa tietenkin silkkaa imperialistista hapatusta.

Desantilla on vankka kokemus mediaoperaatioista Kremlin laskuun. Loppuvuodesta 2011 Bäckman vieraili Syyriassa Putin-nuorisojärjestön kanssa, ja vakuutti ettei Syyriassa ole sisällissotaa lainkaan, vaan kyseessä on vain CIA:n propagandaoperaatio. Aikoinaan 2009 Bäckman järjesti yhdessä Suomen islamilaisen puolueen kanssa mielenosoituksen, jossa vastustettiin natsinakin tunnetun Sofi Oksasen kirjaa, hänellä kun oli otsaa väittää Neuvostoliiton miehittäneen Viron toisen maailmansodan jälkeen. Neuvostoliiton virallisen historiankirjoituksen mukaanhan Viro vapaaehtoisesti liittyi neuvostokansojen suureen perheeseen vuonna 1940. Muistaakseni asian muodollisesti esitteli itse Otto Wille Kuusinen, jonka viitoittamaa tietä Viroa useaan otteeseen fasistiseksi apartheid-valtioksi haukkunut Bäckman kulkee.

Lienee selvää ettei Bäckman toimi omaan laskuunsa. Tuskinpa nashi-nuorten Syyrian-retkelle ketä tahansa otetaan, ja jos dosenttimme olisi vain yksinäinen riehuja, olisi jokseenkin mahdotonta kuvitella hänen ajatustensa saavan näin laajaa julkisuutta Venäjällä, etenkin kun alkeellisinkin taustatyö osoittaisi ne täysin tuulesta temmatuiksi. Siksi viime viikolla julkisuuteen tulleet tiedot dosentin omista huoltajuuskiistoista ovat kohtuullisen yhdentekeviä muun kuin hänen henkilökohtaisen psykohistoriansa kannalta. Kysymys ei ole miksi Bäckman toimii niin kun toimii, vaan miksi Venäjän valtio ulkoministeritasolle asti antaa julkisuutta hänen pötypuheilleen. Tapa jolla Venäjän media ja valtio - sikäli kun niistä on yleensä Putinin sekurokratiassa kovin mielekästä puhua eri asioina - on nostanut Bäckmanin esiin on nähtävä määrätietoisena, korkealta taholta johdettuna propagandaoffensiivina Suomea vastaan.

Kuten Yleisradion Venäjän verkossa -blogi asian ilmaisee, miljoonan ruplan kysymys on: miksi? Mihin Venäjä tällä propagandasodalla pyrkii?

**

Taustalla ei ole sen pienempi asia kuin itäblokin romahtaminen. Berlin, when the wall fell.

Etenkin meille nuoremmille Neuvostoliitto saattaa edustaa kaukaista menneisyyttä, mutta Putinin Venäjä on sama valtio. Neuvostomenneisyys on nykyvenäjällä ottanut konservatiivien "loistavan menneisyyden" roolin: jopa Stalinin henkilökultti tekee paluuta. Suurvaltamenneisyys tuo mukanaan suurvaltapyrkimykset; Venäjän ulkopolitiikan linjana on koko Putinin ajan ollut Venäjän kansainvälisen aseman ja vaikutusvallan palauttaminen suurvallan tasolle. Muistamme kuinka KGB-miehestä poliitikoksi siirtynyt Vladimir Zhirinovski kaipaili vuosituhannen vaihteessa Venäjän vuoden 1900 rajojen palauttamista. Mukana myös Suomi! Samanhenkinen imperialistinen ajattelu pääsi sittemmin vallan ytimeen toisen tsekistin noustua valtionjohtoon ja tuotua mukanaan avoimesti Natsi-Saksaa ihailevan geopoliitikko Aleksandr Duginin.

Tälle imperiumin ideologialle itäblokin romahdus oli historiallinen katastrofi. Berliinin muurin sortumisen jälkeen Venäjä on heidän näkökulmastaan ajettu ahtaalle kun ei vain entisessä Varsovan liitossa vaan myös entisissä Neuvostoliiton alusmaissa ollaan hylätty äiti-Venäjän lämmin syli ja siirrytty perivihollisen leipiin, eli Suuren Saatanan markkinatalouden ja liberaalidemokratian piiriin, jopa sotilasliitto Naton jäseniksi. Se mikä läntisestä näkövinkkelistä näyttää vapautumiselta Neuvostoliiton miehityksestä ja totalitaarisesta sortokoneistosta on Kremlille määrätietoinen lännessä masinoitu hyökkäys jonka tavoitteena on saartaa Venäjä ja kiistää siltä sen historiallisesti oikeutettu suurvalta-asema. Taustalla on syvä, tai kuten Amerikassa nykyään sanotaan, eksistentiaalinen uhka: neuvostovallan romahdettua vallankumouksia on nähty niin samettisia, oransseja kuin ruusuisiakin. Pahin mahdollinen uhka Putinin sekurokratialle on "värivallankumous" Venäjällä, ja mitä lähemmäs vallankumousten aalto Venäjää tulee, sitä kovempiin toimenpiteisiin on ryhdyttävä imperiumin turvaamiseksi. Venäjän suurstrategian päätavoite on sen strategisen aseman vakauttaminen ja Putinin hallinnon jatkuvuuden turvaaminen.

Tähän tarvitaan tietenkin niin sisäisiä kuin ulkoisiakin keinoja. Sisäistä turvallisuutta vahvistetaan pamputtamalla shakkimestareita sekä passittamalla oligarkkeja ja punkkarityttöjä gulagille. Ja, jos entistä KGB:n vastavakoilumiestä on uskominen, räjäyttämällä vuonna 1999 kaksi kerrostaloa, panemalla syyt tsetseenien niskaan ja aloittamalla toisen Tsetsenian sodan. Kuulostaa kieltämättä klassiselta salaliittoteorialta, mutta onhan niitä Mainilan laukauksia ennenkin sielläpäin ammuttu, ja kirjoittajan teorian paikkansapitävyyden puolesta puhuu vahvasti se että hänet sittemmin salamurhattiin, mitä ilmeisimmin Venäjän tiedustelupalvelun toimesta. Jokatapauksessa niin oligarkkien finanssi-imperiumit kuin tsetseenien itsenäisyystaistelukin ovat antaneet Putinille mitä erinomaisimmat perusteet tiukentaa turvallisuuskoneistonsa otetta Venäjän yhteiskunnasta, mikä taas tekee esimerkiksi laajamittaisesta vaalivilpistä sitäkin helpompaa.

Näihin sisäisen turvallisuuden operaatioihin liittyy olennaisena osana paranoian lietsominen. Mielenosoittajat ja Pussy Riot tuomitaan näytösoikeudenkäynneissä joissa heitä syytetään länsimaisten tiedustelupalvelujen provokaattoreiksi. Kun Oscar-II -luokan ydinsukellusvene Kursk upposi Barentsinmerellä elokuussa 2000, kehitettiin pikavauhtia salaliittoteoria siitä kuinka Kurskin oli upottanut amerikkalainen sukellusvene joka oli roistomaisesti tunkeutunut Venäjän aluevesille. Paremmaltahan se kuulosti kun myöntää Venäjän ydinpelotteen kannalta olennaisen Punalippuisen pohjoisen laivaston surkea alennustila. Kun Ostankinon tv-torni Moskovan lähellä syttyi vain vähän myöhemmin palamaan, kiersi Venäjällä vitsi jonka mukaan se olikin törmännyt amerikkalaiseen tv-torniin.

Ulkoista turvallisuutta pyritään vahvistamaan rakentamalla Venäjälle oma etupiiri, jota pidetään kaikin keinoin pystyssä. Malliesimerkkinä toimii Lukashenkan diktatuuri Valko-Venäjällä, joka on pimeimmän stalinismin jäänne keskellä Eurooppaa. Jos maita ei saada tai haluta suoranaisiksi satelliittivaltioiksi, yritetään niitä kaikin keinoin estää liittymästä vihollisen rintamaan. Tällaista pelotteludiplomatiaa edusti taannoinen kenraali Makarovin Suomen-visiitti: kenraalia kuunnelleelle yleisölle tehtiin harvinaisen selväksi kenen etupiiriin Kremlissä katsotaan Suomen kuuluvan, aina ohjuspuolustuksen kaapuun puetun Molotov-Ribbentrop -etupiirijaon esittävää karttaa myöten.

Koko ohjuspuolustuskeskustelu on Venäjän osalta pelkkä savuverho vanhalle kunnon etupiiripolitiikalle. Naton ohjuspuolustus kykenisi parhaimmillaan vain muutamien teknologisesti vanhentuneiden ballististen ohjusten torjuntaan, esimerkiksi sellaisten joita Iran parhaillaan kehittelee ja joiden kantama saattaisi riittää Keski- ja Pohjois-Eurooppaan. Venäjän strategisia ydinpelotetta se ei uhkaa millään tavalla. Venäjä vastustaa järjestelmää puhtaasti geopoliittisista syistä: jos esimerkiksi Puolaan ja Tshekin tasavaltaan sijoitetaan Naton ohjuspuolustuksen elintärkeitä komponentteja, tarkoittaa se että Natolla ja sitä kautta Yhdysvalloilla on selkeä strateginen intressi varmistaa näiden Neuvostoliiton entisten alusmaiden turvallisuus. Se on myrkkyä Venäjän etupiirihaaveille.

Kun pelottelu ei toimi, siirrytään suorempaan toimintaan. Euroopan unioniin ja sotilasliitto Natoon liittynyttä Viroa vastaan nostatettiin vuonna 2007 pronssisoturikiista Tallinnan kekustassa olleesta toisen maailmansodan muistomerkistä, jonka virolaiset halusivat siirtää. Venäjä lietsoi mielenosoituksia sekä Virossa että Moskovassa, ja painosti Viroa mm. kyberhyökkäyksillä ja talouspakotteilla. Desanttimme kunnostautui nimittämällä Viroa fasistiseksi apartheid-valtioksi, kiistämällä Viron neuvostomiehityksen ja profetoimalla Viron tuhoutumista ja joutumista Venäjä osaksi. Venäjän tavoite oli saada Viro tunnustamaan Venäjän oikeus puuttua sen sisäiseen päätöksentekoon; tähän Viro ei taipunut, mutta ainakin Venäjän kansalle oltiin saatu myytyä vahva mielikuva naapurimaan fasistisesta pahuudesta.

Perusteena Viron asioihin sekaantumiselle Venäjä käytti Viron venäläisvähemmistöä, joka on Kremlin propagandalinjan mukaan jatkuvan sorron kohteena. Venäjällä on aitoon neuvostotyyliin myös kielellinen strategia: vanhan suurvaltaimperialismin geopoliittiset etupiiritavoitteet pyritään pukemaan 2000-lukulaisempaan muotoon. Puhutaan ohjuspuolustuksesta, ei etupiireistä. Viron painostus ja demonisointi olikin sorretun vähemmistön puolustamista. Myös Venäjän hallitusmuoto, jossa valtaa pitää Putinin klikki salaisen poliisin avulla, on nimetty suvereeniksi demokratiaksi. Nimi ja siihen liittyvä ideologia korostaa Putinin propagandalinjaa, jonka mukaan vain hän voi turvata Venäjän riippumattomuuden, kun taas koko poliittinen oppositio koostuu lännen palkkalistoilla olevista kansainvälisen porvariston kätyreistä.

Toistaiseksi kovimpia otteita sai kokea Georgia jouduttuaan sotaan Venäjää vastaan vuonna 2008. Siitä koko sotkusta kirjoitan joskus toiste, mutta jälleen väitettiin venäläisten "rauhanturvaajien" puolustavan Venäjän kansalaisten oikeuksia, ja saatiinpa jopa aikaiseksi sellainen asetelma että Georgia näytti hyökkääjältä. Selväksi tuli ainakin Venäjän valmius käyttää sotilaallista voimaa maita vastaan joiden se katsoo kuuluvan lähipiiriinsä. Voimakeinojen uhkaa on väläytelty jopa länttä vastaan ohjuspuolustusneuvottelujen aikana.

**

Vuonna 2009 oppi venäläisten oikeuksien puolustamisesta säädettiin lakiin, joka valtuutti Venäjän asevoimat suojelemaan maansa kansalaisten oikeuksia myös ulkomailla, tarvittaessa sotilaallista voimaa käyttäen. Linkitetyn uutisen yhteydessä majuri Heikki Lehtonen strategian laitokselta taustoittaa lakia juuri Venäjän suurvaltapyrkimyksillä ja Georgian sodalla, mutta toteaa että "Suomelle tämä ei aiheuta uhkaa". Niinkö?

Bäckmanin propaganda on epäilemättä suunnattu pääasiassa venäläisille; lasten olot ovat Venäjällä mitä ovat, ja jos paremmin asiansa hoitavat lähinaapurit saadaan näyttämään fasistisilta helveteiltä niin sen parempi Putinin hallinnolle. "Jaa, ehkä poikanne on sairaana, mutta ajatelkaa nyt: Suomessa hän olisi keskitysleirillä!" Siltä osin tällainen muiden valtioiden demonisointi on osa normaalia nationalismia.

Mukana on kuitenkin myös ulkopoliittisia tavoitteita. Venäjähän ehdotti jo perustettavaksi Suomen ja Venäjän yhteistä lastensuojelukomissiota jolle tulisi päätösvalta venäläislapsia koskevissa tapauksissa. Suomen presidentti kieltäytyi, koska tuomiovallan siirtäminen pois Suomen oikeusjärjestelmältä ei tule kuuloonkaan; silloinhan Suomessa asuvilla venäläisillä olisi erivapaus Suomen laista. Samoin Niinistö joutui toteamaan kenraali Makarovin vierailun yhteydessä että Suomi järjestää omat sotaharjoituksensa siellä missä valtakunnan rajojen sisällä huvittaa. Tällaisilla keinoilla Venäjä yrittää painostaa Suomea luopumaan itsemääräämisoikeudestaan ja alistamaan omaa päätöksentekoaan Venäjälle. Meitä yritetään taas suomettaa, eivätkä yritykset tule tähän loppumaan.

Kaikkein synkin tulkinta Bäckmanin toilailuista on että Venäjän valtio antaa niille laajaa julkisuutta jotta venäläislasten sortoa Suomessa voitaisiin käyttää Venäjän sotilasopin mukaisena perusteena voimakeinojen käyttöön Suomea vastaan. Kieltämättä on hyvin vaikea nähdä Venäjän lähettävän joukkojaan Suomeen pelastamaan kuvitteellisia lapsia Bäckmanin keksimiltä keskitysleireiltä, mutta kun kyseisellä valtiolla tällainen julkilausuttu sotilasoppi on, ja tapa puuttua naapurimaidensa asioihin, ei tällaista uhkaa voi kokonaan huomioimatta jättää. Jos Venäjä haluaa toden teolla aiheuttaa kriisin Suomen kanssa, niin ei olisi suinkaan mahdotonta että Suomea kautta rantain uhattaisiin voimankäytöllä. Liittoutumattomana maana meillä ei ole keneltäkään minkäänlaisia turvatakuita. Venäjä tahtoo että tämä asiantila ei muutu ainakaan sille epäedulliseen suuntaan.

Kokonaisuudessaan Bäckmanin puheiden lietsoma lastensuojelukriisi on Venäjän valtion tarkoituksella masinoima tapahtuma, jonka tarkoituksena on painostaa Suomea alistumaan Venäjän tahtoon ja luopumaan itsemääräämisoikeudestaan. Luulisi että suomalaiset olisivat vuosisadan kokemuksella oppineet että rauhanomainen rinnakkaiselo suurvallan naapurina onnistuu vain suurvallan ehdoilla. Makarovin vierailu ja Bäckmanin kriisi osoittavat että Venäjän otteet kovenevat. Kuten sanoin, meitä yritetään taas suomettaa. Suomi ei voi teeskennellä olevansa sellaisen valtion riippumaton naapuri joka katsoo Suomen kuuluvan omaan etupiiriinsä ja pyrkii alistamaan sen omaan tahtoonsa. Venäjän jatkuvat provokaatiot tekevät selväksi että me voimme olla joko Venäjän puolella tai Venäjää vastaan. Ensimmäinen vaihtoehto tarkoittaa suomettumista, alistumista Venäjän määräysvaltaan.

Jos emme halua palata Venäjän alusmaaksi, on Suomen ryhdyttävä toimenpiteisiin joilla varmistamme sekä kykymme vastustaa Venäjän painostusta että oman turvallisuutemme, ettei Georgian tiestä tulisi meidän tietämme. Kuten olen tässä blogissa aiemmin todennut, ainoa tapa jolla Suomi voi järjestää uskottavan maanpuolustuksen on liittymälla Natoon. Venäjän asevoimien nykyinen alennustila ei kestä ikuisesti, ja Suomi tarvitsee uskottavan maanpuolustuksen nyt ja tulevaisuudessa nimenomaan varmistaakseen ettei Venäjä yritä alistaa meitä väkivalloin tahtoonsa.

Kansainvälinen poliitinen järjestelmä on luonteeltaan anarkia. Mikään kansojen poliisi ei pamputa Putinin kaltaisia diktaattoreita kun he alistavat omaa kansaansa tai muita kansakuntia. Mitä heikompi Suomen puolustuskyky on, sitä houkuttelevampaa Venäjälle on yrittää liittää Suomi omaan geopoliittiseen etupiiriinsä voimakeinoin, jos emme muuten ymmärrä suostua. Kumpikin vaihtoehto on Suomen tulevaisuuden kannalta surkea.

Suomen on varmistettava ettei se joudu Putinin Venäjän suomettuneeksi alusmaaksi. Bäckmanin puheiden avulla lietsottu kriisi ei ole ensimmäinen yritys suomettaa meitä, eikä se tule jäämään viimeiseksi. Suomen on valittava puolensa ennen kuin valinnan mahdollisuus otetaan Suomelta pois; tällaisen suurvaltanaapurin kanssa puolueettomuus on haihattelua. Se kestää vain niin kauan kun Venäjä haluaa. Toisella puolella on Putinin toisinajatteljoita vankileireille lähettävä ja toimittajia murhaava sekurokratia ja Valko-Venäjän stalinistinen diktatuuri; toisella puolella länsimaat, liberaalidemokratia ja markkinatalous. Miten suomalaisille voi olla niin vaikeata valita näiden kahden väliltä?