Monday, December 23, 2013

Hei me lynkataan

Helsingin sanomat päätti lauantaina uutisoida sosiaalisissa medioissa paljonkin huomiota herättäneen Justine Saccon tapauksen. Lehden sananvalinta oli sanotaanko mielenkiintoinen:

HS: Nettiyhtiön tiedottajan rasistinen vitsi johti lynkkauskampanjaan


Artikkelin tekstissä:

Lynkkausmentaliteetti on kannustanut loukkaantuneet internetin käyttäjät synkkiin solvauksiin

Saccon monumentaalisen typerä viesti tosiaan kirvoitti monenlaisia reaktioita, ja varmasti osa niistä oli vähintäänkin hyvän maun tuolla puolen. Siitä huolimatta on täysin käsittämätöntä että Twitterissä herännyttä reaktiota Saccon idioottimaiseen ja rasistiseen viestiin kuvaillaan lynkkauskampanjana. Voiko uutisen laatija todella olla niin sivistymätön ääliö ettei lainkaan tiedä mitä sana lynkkaus tarkoittaa? Vai onko uutiseen nimenomaan tarkoituksella valittu rasismin vastaista nettireaktiota kuvaamaan sana joka varsinaisessa vakiintuneessa merkityksessään tarkoittaa nimenomaan mustan miehen rasistista murhaa? Toki kyseistä sanaa käytetään yleensä vertauskuvana, mutta kun puhutaan nimenomaan rasismista, niin muistinne virkistämiseksi lynkkaus tarkoittaa ihan konkreettisesti tätä:


Satuin viime vuonna bloggaamaan kyseisen sanan historiasta ja käytännöstä. Kaikki itse Twitterissä näkemäni reaktiot Saccon viestiin olivat sen parodioita, jotka nimenomaan kiinnittivät huomiota alkuperäisen töräyksen rasistisuuteen. Tällaisen toiminnan paheksuminen synkkänä lynkkauskampanjana on todella vahva kannanotto rasismin puolesta. Siihen nähden että uutisen kirjoittajaksi on merkitty yksinkertaisesti "Helsingin Sanomat", niin ihmettelen onko tämä tulkittava niin että lehden linja on tuomita rasismiin puuttuminen internetissä lynkkausmentaliteettinä? Kova poliittinen kannanotto, jos kieltämättä tietyille Suomen politiikassa nykyään vaikuttaville piireille hyvinkin mieluisa.

**

Tämähän ei ole ensimmäinen kerta kun Sanomatalosta on puskettu ilmoille Homma-foorumin ajatusmaailmaa. Mediaa seuraavat saattavat muistaa Hesarin käsittämättömät white flight -fantasiat, jotka huipentuivat Annamari Sipilän tyylipuhtaaseen hommalaiseen rasismiapologiaan: vaikka jotkut ääriainekset haluavatkin vaientaa kaiken puheen maahanmuuttoon liittyvistä ongelmista, asiasta on saatava keskustella keskustella keskustella-tella-Joe.



Tuoreessa muistissa ovat myös Ilta-sanomien päätoimittaja Appelsinin lapselliset saivartelut vihapuheesta.

Sinänsä nettirasismin vastustamisen rinnastaminen rasistiseen murhaan on siis linjassa lehden aikaisempien kannanottojen kanssa. Uusnatsien rasistiapologetiikallehan on nimenomaan tyypillistä leimata rasismin vastustaminen suvaitsemattomuudeksi. Lukija jää kuitenkin ihmettelemään mitä hemmettiä täällä oikein tapahtuu? Miksi valtakunnan suurin päivälehti myötäilee riehuvien nettirasistien mielipiteitä? Onko tosiaan niin että jos joku James Hirvisaaren tapainen häiriintynyt Breivik-fantasioija haukkuu maamme mediaa haisevaksi roskajoukoksi niin lopulta media alkaa kuvittelemaan hänen olevan oikeassa? Vai valmistautuuko Sanomatalo jo seuraavaan jytkyyn?

**

Perussuomalaisten vaalimenestyksen pelottavin yhteiskunnallinen vaikutus on ollut tapa jolla rasistinen kielenkäyttö on levinnyt koko maahan, mukaanlukien lehdistöön. On yksinkertaisesti kauhistuttavaa lukea Homma-foorumin retoriikkaa Helsingin sanomien uutisista ja pääkirjoitussivulta.

Vaikka sen historiallisuus melko heikolla pohjalla onkin, luetaan monessa suomalaisessa kodissa silti huomenna jouluevankeliumi. Tänä "maahanmuuttokriittisenä" aikanamme kannattaa kiinnittää huomiota siihen että Luukkaan kertomuksessa Vapahtaja joutuu lähes ensi töikseen maan päällä lähtemään Egyptiin pakolaiseksi. Mitä luulette, jos toinen tuleminen tapahtuisi ja nykypäivän Neitsyt Maaria tulisi lapsensa kanssa Suomeen vainoa pakoon, miten heitä täällä kohdeltaisiin? Jytkyn jälkeinen Suomi sylkisi Jumalan äidin kasvoihin.

Myös jouluna olisi hyvä muistaa muitakin kuin vain omia läheisiään, ja ihan erityisesti niitä joita meidän maailmamme niin kaltoin kohtelee. Rasisteja eivät ole vain ne jotka sylkevät, lyövät ja saarnaavat vihaa. Rasisteja ovat myös kaikki ne jotka antavat hiljaisen hyväksyntänsä näille edellisille. Puhumattakaan sellaisista ihmisistä joiden mielestä rasismin vastustaminen netissä on järkevää rinnastaa rasistiseen murhaan.

Monday, December 9, 2013

Jari Halosen kansallissosialistinen New Age-Kalevala

Menin sitten viime viikolla katsomaan Jari Halosen uusimman elokuvan, eli Kalevalan.

Ensimmäiseksi on sanottava että Halosen tekele on järkyttävän huono elokuva. Näyttely ja dialogi muistuttavat häiriintynyttä turkkalaista kesäteatteria: räkä ja kyyneleet valuvat, naamat vinksahtelevat ja surkeasti kirjoitettu dialogi lausutaan Haloselle tyypillisellä manialla. Elokuvassa vaihtelevat nykypäivään ja myyttiseen menneisyyteen sijoittuvat jaksot, jotka molemmat aiheuttavat syvää kiusaantumista ja myötähäpeää katsojassa; ensimmäinen muistuttaa väkinäisen tekotaiteellista opiskelijafilmiä ja jälkimmäinen suomalaisen hevibändin naurettavaa musiikkivideota. Kaiken kruunaavat käsittämättömät siirtymät kohtausten välillä, joiden aikana ruudulle tulee viiden pennin videopelifontilla jonkinlaisia väliotsikoita tai mietelauseita. Ne muistuttavat oikeastaan kaikkein eniten konsolipelin latausruutuja.

Jos kokonaisvaikutelma on elokuvallisesti tyrmistyttävä, on sisältö vielä käsittämättömämpi. Modernin osan päähenkilö on itkuinen, selvästi häiriintynyt liikemies Sampo joka työskentelee hullun isäpuolensa omistamassa suuryrityksessä. Elokuvan alussa Sampo ilmeisesti kokee jonkinlaisen hengellisen herätyksen kuunnellessaan Riitan horisevan new age -tyhänpäiväisyyksiä, mutta kohtaus on surkeasti toteutettu eikä Sampon heräämistä edeltävää persoonaa esitellä oikeastaan lainkaan, joten hän esiintyy vain jatkuvasti hermoromahduksen partaalla toikkaroivana hulluna. Ilmeisesti tämä alkukohtaus oli takautuma, koska seuraavaksi Riitta on hänen vaimonsa ja on sairaalassa viimeisillään raskaana. Sampo ryntää hänen luokseen kokouksesta jossa hänen isäpuolensa, Konsta Mäkelän esittämä paha suomenruotsalainen Kurt on esitellyt firmansa suunnitelman kaapata koko Pohjoismaiden pankki- ja tietoliikenne salamyhkäisen ruotsinkielisen salaliiton haltuun, ilmeisesti silkkaa ilkeyttään. Käy ilmi ettei Riitta voi synnyttää, koska lapsi ei ole vielä valmis tulemaan maailmaan.

Sampo sekoilee edes takaisin kyynistä materialismia saarnaavan Kurtin, velipuolensa ja äitinsä välillä. Kun sekoaminen pahenee astuu kuvioihin mukaan myös hänen isänsä, väinämöishahmo nimeltään, no, Väinö. Mukana on myös Riitan poika Antti, jota esittää Adam Lambertia esittävä Olavi Uusivirta. Uusivirta on ilmeisesti omaksunut kaikista näyttelijöistä huonoiten turkkalais-haloslaisen evankeliumin, koska hänen roolisuorituksensa aiheuttaa selvästi vähiten tuskallista myötähäpeää katsojassa. Ruokaillessaan äitinsä kanssa Sampo lataa yhtäkkiä pöytään historiapoliittisen manifestin: Suomen todellinen historia on salattu ruotsalaisten toimesta. Tosiasiassa muinainen Suomi oli mahtava suurvalta, mutta katkerat ruotsalaiset ovat piruuttaan vääristäneet historiankirjoituksen salatakseen kaikki todisteet muinaisen Suomen suuruudesta. Ruotsin kuninkaatkin ovat vain Kainuun muinaisten hallitsijoiden jälkeläisiä! Halonen on soittanut samaa levyä muuten haastatteluissaankin.

Tämän tarinan kanssa kulkee yhtäaikaisesti Kalevalaa mukaileva kertomus myyttisessä muinais-Suomessa. Seppo Ilmarinen, jota esittää Halonen itse, on takonut Sammon, ja Louhi johtaa karikatyyriruotsalaisten sotajoukkoa ryöstämään sitä. Karikatyyrien päällikkönä toimii kouluruotsirepliikkejä naamaansa käsittämättömästi väännellen laukova Konsta Mäkelä, koska tämä on nyt sitä allegoriaa. On Kullervoa, on Ainoa ja Joukahaista suossa ja ties mitä, kaikki toteutettuna jokseenkin siten että jos lahjattomat sekundalarppaajat saisivat päähänsä esittää harrastelijateatterissa turkkalaisen Kalevalan olisi jälki samanlaista mutta parempaa.

Samaan aikaan nykyajassa Sampo paljastaa lehdistölle Kurtin pahat suunnitelmat ja saa ruotsalaisen salaliiton vihat niskoilleen. Sivumennen sanoen käy ilmi että Kurtin byroon kellarissa on sampo (siis se taottu, ei se jäbä, joka on eri), joka on jonkinlainen paperimassasta duunattu jättiläismäinen muna jonka sisällä on lamppu. 60-luvun tv-sarjoissa oli uskottavammat lavasteet. Nyky- ja muinaistarinat kulkevat kohti huipentumiaan melko epäloogisella ja älyvapaalla tavalla, kunnes lopulta Olavi Uusivirta hyppää parvekkeelta jotta Kullervo voisi taistella Kalevalassa, ja naisten voima saa pahan ruotsalaisen finanssikapitalistin sulamaan. Lopulta Riitan lapsi syntyy ja alkaa uusi aika, joka esitetään vertauskuvallisesti siten että Ari Vakkilainen toikkaroi alasti suolla. Lopuksi tulee videopelifontilla typerä mietelause ja piina eikun elokuva on vihdoinkin ohi.

**

Jos profeetta Halosen Kalevala olisi vain surkea elokuva, en vaivautuisi avautumaan siitä blogissani. Elokuvalla on kuitenkin kahden limittäisen juonensa lisäksi myös kaksi symbolista tasoa, ja ne ovat todella pelottavia. Niiden tarkastelu kuuluu myös selvästi tämän blogin hörhölogiseen mandaattiin. Kaikille insinöörimielisille tiedoksi että nyt tulee sitä diskurssianalyysia eli humanistien kulttuurimarxilaista hapatusta; kavahtakaa siis jo tässä vaiheessa ettei tarvitse tulla kommentteihin itkemään.

Ensimmäinen symbolinen taso on Halosen new age -tulkinta Kalevalasta. Tässä ajattelussa sampo edustaa muinaissuomalaisten kadonnutta viisautta, jonka uudelleen löytäminen laajentaa ihmisten ymmärrystä ja synnyttää uuden maailman. Tämä on vahvasti new age -henkinen ajatus: myyttinen Vesimiehen aika tulee johtamaan ihmiskunnan korkeampaan tietoisuuteen. Elokuvassa syntymäänsä odottava lapsi symboloi tätä uutta aikaa. Lapsi on Väinämöisen reinkarnaatio, jonka tehtävä on tuoda muinainen viisaus nykypäivään. Väinämöinen ja äitihahmo Riitta puhuvat läpi elokuvan new agen hengessä pehmeitä siitä kuinka materian maailma on vain harhaa, suorassa kontrastissa Marxiin ja materialismiin vetoavaan hurripahis Kurtiin. Tavoitteeksi nousee tämän maailman tajuaminen harhaksi ja korkeampiin hengellisiin tavoitteisiin kurottaminen. Väinö/Väinämöinen tuomitsee myös kristinuskon ja alkoholinkäytön osana samaa ulkomaalaisperäistä mädätystä joka on vieraannuttanut suomalaiset vanhasta viisaudesta.

Elokuvan hahmot esittävät allegorisia rooleja tässä new age -näytelmässä. Kurt on paha materialismi, Väinämöinen muinainen viisaus, Riitta haloslaisen "matriarkaatin" (Jarin, ei Tarjan!) jumalallinen äitihahmo ja niin edelleen. Joukahainen esittää ahneutta ja pyrkyriyttä vastaparina Sampolle, joka on aluksi korruptoitunut mutta ei siis hairahda lopullisesti vaan valitsee oikein. Kullervo/Uusivirta on viha. Kun vihasta, ahneudesta ja materialismista eli pahuudesta on päästy eroon, voi uusi aika koittaa: Sampo aloittaa tapahtumakulun jonka päätöksenä on se että Riitta synnyttää uuden Väinämöisen. Ohjaaja-käsikirjoittaja Halosen omakuva näkyy siinä että vaikka muilla kalevalaisilla hahmoilla on vastineensa nykyisyydessä, Halosen itsensä esittämällä Ilmarisella ei ole. Symboliikka on selvä: siinä missä Seppo Ilmarinen takoi menneisyydessä sammon, on nykyajan Ilmarinen näkymättömissä kameran takana, eli ohjaaja itse. Kalevalaelokuva on hänen samponsa meille. Mutta mitä tämä sampo jauhaa?

Elokuvan symboliikan toinen taso on selvästi poliittinen. Viittaus Kainuun kuninkaisiin ja Suomen "voittajien kirjoittamaan muinaishistoriaan" sitoo elokuvan suoraan Halosen haastatteluissaankin ilmaisemaan ja suosiotaan kasvattavaan kajahtaneeseen salaliittoteoriaan jossa väitetään muinaisella "Suomella" olleen huikea myyttinen menneisyys keskiaikaisena suurvaltana, jonka pahat ruotsalaiset historioitsijat ovat pyyhkineet aikakirjoista.

Historiantulkintana tämä on naurettava; se saa Matti Klingen muinaiset merivallat - josta muuten ketkään muinaissuomihaahuilijat eivät edes tunnu olevan tietoisia - näyttämään tunnollisen historiankirjoituksen malliesimerkiltä. Ajatus siitä että yliopistojen kielitaistelujen ja heimoaatteen pauloissa olleet historioitsijat olisivat viime vuosisadan alkupuoliskolla toimineet samanaikaisesti ruotsalaisuuden agentteina Suomen muinaishistorian väärentämisessä on käsittämätön ja osoittaa lähinnä etteivät tällaisia huuhaa-aatteita propagoivat tunne lainkaan suomalaista historiankirjoitusta. Halonen on kuitenkin heittäytynyt tämän "vaihtoehtohistorian" avoimeksi kannattajaksi ja saarnaa sen evankeliumia elokuvassaan.

Toinen poliittinen aspekti, joka on näyttänyt viehättävän monia elokuvakriitikoita maassamme, on Halosen saarna ruotsalaista finanssikapitalismia vastaan. Nykyajan Kurt edustaa ruotsalaista salaliittoa joka pyrkii haalimaan käsiinsä Suomen "kansallisomaisuuden". Pinnallisesti katsottuna tämä voitaisiin ehkä nähdä jonkinlaisena ns. uusliberalismin kritiikkinä, mutta niin tehdäkseen on jätettävä kokonaan huomioimatta yksi keskeisimmistä kohtauksista: se jossa Kurt esittelee sammon Sampolle. Kurt toteaa että heidän "firmansa" ei tarkkaan ottaen tavoittele voittoa, vaan tietoa. Konttorin kellariin jemmattu sampo on nimenomaan tätä tietoa, jonka avulla Suomen kansaa hallitaan. Taloudellinen menestys on siis vain väline salaliiton todellisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Muinaisajan tapahtumat rinnastuvat suoraan tähän aspektiin: näemme kuinka Louhen ja karikatyyriruotsalaisen johtama ulkomaalainen rosvojoukko ryöstää Kalevalan suomalaisilta sammon. Arvatenkin juuri tästä seuraa ruotsalaisten nykyinen valta-asema, joka on kumottava että uusi Suomi voi syntyä.

**

Tarinan poliittinen juoni on siis se, että paha ruotsalainen kapitalistinen salaliitto hallitsee Suomea pimittämällä suomalaisilta todellista tietoa heidän omasta menneisyydestään. Tämä yhdistyy saumattomasti new age -teemaan, jossa muinaisessa suomalaisessa viisaudessa on avain uuden Suomen ja ihmiskunnan syntyyn, mutta ruotsalainen pahuus estää tätä muinaista suomalaisuutta pelastamasta maailmaa.

Tätä ei oikein voi eikä pidäkään sanoa mitenkään kiltisti tai kaarrellen, joten sanotaan se suoraan: Halosen elokuva on umpirasistinen. Ruotsi ja ruotsinkielisyys näyttäytyy yksinomaan pahana suomalaisuuden vihollisena. Lainatakseni metaforan Jari Peltosen erinomaisesta arvostelusta, edes Mel Gibson kännissä ei kirjoittaisi elokuvaa jossa koukkunokkaiset Rabinovitsh ja Finkelstein juonisivat yhdessä juutalaista salaliittoa Amerikan hallitsemiseksi, ja sitten näytettäisiin historiallisena takautumana kuinka paskaa hepreaa puhuvat eläimelliset barbaarit hyökkäävät arjalaisten puritaanien kimppuun. Meillä tällainen törky saa tiedostavilta kriitikoilta kehuja. Onko tämä nyt sitä suvaitsevaiston fasismia?

Vanhaa kunnon antisemitismiä mukaileva puhe ei toki ole vierasta maamme vasemmistollekaan, mutta Halosen Kalevalan edustamalle myyttis-nationalistiselle eskatologialle jossa kansakunta syntyy uudelleen vapauteen kukistettuaan muinaisen viisautensa avulla pahan finanssikapitalismin on täsmällisempi vertauskohde, ja se on se toinen punalippuinen totalitarismi. Elokuvan ideologia on nimittäin suoraan sanoen kansallissosialistinen. En muista että olisin koskaan kohdannut näin suorastaan svekofoobista ja äärinationalistista historiantulkintaa. Kun siihen vielä lisätään myyttinen new age -profetia uuden Suomen synnystä, on paketti valmis.

Siihen nähden että elokuvan vaivaannuttavimmat kohtaukset ovat nykyaikaan sijoittuvassa juonessa, olisi elokuva ollut miellyttävämpi ja ideologisesti johdonmukaisempi jos sen päähenkilö olisi ollut Pekka Siitoin. Valtakunnanjohtaja olisi voinut nykyhetkessä horista ruotsalaisten historian vääristelystä ja tulla ruotsinkielisen suvaitsevaiston vainoamaksi. Sitten hän voisi napata sieniä, langeta loveen ja nähdä psykedeelisiä näkyjä kalevalaisesta muinais-Suomesta. Kun asiaa tarkemmin ajattelee niin Siitoimen sieniodysseia olisi todennäköisesti parempi elokuva. Ainakin se olisi rehellisempi.

**

En varsinaisesti odottanut että Jari Halosen Kalevala olisi hyvä elokuva. En kuitenkaan olisi uskonut että se on niin tyrmistyttävän huono. Samoin olin tietenkin nähnyt Halosen horisevan pseudohistoriallisista salaliittoteorioistaan ja meninkin katsomaan Kalevalan osin hörhölogisesta kiinnostuksesta; en silti osannut lainkaan odottaa että elokuvan viesti olisi että Vesimiehen aika voi alkaa vasta kun viimeinen ruotsalaispankkiiri on eliminoitu Suomenniemeltä. Halosen natsikalevalassa ei ole jälkeäkään vaikkapa Lipton Cockton in the Shadows of Sodoman luovasta hulluudesta; se on yksinkertaisesti surkea elokuva jolla on harvinaisen vastenmielinen poliittinen sanoma.

Jos Halosen pyrkimys ryhtyä suomalaisen elokuvan Yrjö von Grönhageniksi on hämmentävä, niin sitäkin hämmentävämpiä ovat olleet joidenkin kriitikoidemme reaktiot. On pelottavaa ajatella että näinkin tyylipuhdasta natsi-ideologiaa saa tuputettua elokuvan ammattilaisille naamioimalla sen new age -hörhöilyksi ja materialismin kritiikiksi. Kehittyvä yhteys suomalaisen hörhöilyn ja uusnatsismin välillä on huolestuttavaa. Aikaisemmin paraatiesimerkki tästä olisi ollut rokotehuuhaata uusnatsien kulttuurimarxilaisuuspropagandan rinnalla julkaiseva Magneettimedia; nyt se on Halosen natsikalevala.

Monday, October 7, 2013

Yhteisöverosta sulaan hulluuteen

Helsingin sanomat julkaisi eilen illalla näkökulman täydelliseen älyvapauteen, joka myös suomalaisen kirkkopolitiikan nimellä tunnetaan.

HS: Kirkoille ehkä rahaa budjetista – vaihtoehtona hautausmaksu jokaiselta
Yritysten maksamista yhteisöveroista ei ehkä tilitetä enää tulevaisuudessa tuottoja kahdelle kansankirkolle. Sen sijaan evankelis-luterilainen ja ortodoksinen kirkko saattavat saada korvausta yhteiskunnallisista tehtävistään suoraan valtion budjetista.

Asiaa pohditaan parhaillaan työryhmässä, jota vetää valtionvarainministeriön finanssineuvos Elina Pylkkänen.

Työryhmän esitykset saattavat mullistaa suuresti uskonnollisten yhdyskuntien rahoitusmallit.

Ryhmä on ehdottomassa kolmea mallia, jolla kirkot saisivat korvausta yhteiskunnallisista tehtävistään, kuten kirkonkirjojen pidosta ja hautaustoimesta.

Yhden ehdotuksen mukaan jatkettaisiin nykymallilla, jossa kansankirkot saavat osan yhteisöveron tuotoista. Viime vuonna kirkkojen saama yhteisövero-osuus oli 98 miljoonaa euroa.

Toisessa mallissa luterilainen ja ortodoksinen kirkko siirtyisivät suoran valtion budjettirahoituksen piiriin.

Kolmannessa mallissa jokainen kansalainen maksaisi veroluonteisen hautausmaksun.

Maksu kerättäisiin kaikilta, eli myös uskontokuntiin kuulumattomilta.

Uudistuksen taustalla ovat kirkon hoitamat yhteiskunnalliset tehtävät, lähinnä hautausmaat. Ministeri Päivi Räsänen perustelee:

"Kirkko hoitaa yhteiskunnallisia tehtäviä, jotka eivät varsinaisesti kirkon perustehtäviin kuulu. Silloin on asianmukaista, että siitä myös maksetaan korvaus."

Suomalaisen kirkkokeskustelun mielettömyys kiteytyy täydellisesti siihen ettei työryhmälle ilmeisesti ole tullut mieleenkään ehdottaa ratkaisua joka on saanut jopa Hesarin kommenteissa selvästi eniten kannatusta: otetaan kirkoilta niiden yhteiskunnalliset tehtävät pois.

Siitä asti kun kirkosta eroaminen Suomessa sallittiin, on evankelis-luterilaisen kirkon suhteellinen jäsenmäärä muuttunut vain yhteen suuntaan: alaspäin. 2000-luvulla kirkon jäsenmäärän lasku, niin absoluuttinen kuin suhteellinenkin, on kääntynyt syöksyksi. Kehitys näkyy kirkon tuloissa: 60% seurakunnista teki viime vuonna tappiota. Esimerkiksi Helsingissä luterilaisen kirkon jäsenmäärä tulee ensi vuosikymmeneen mennessä laskemaan alle 50%:n. Viimeistään silloin on pakko kysyä miten voidaan perustella että vähemmistöuskonnolle annetaan hoidettavaksi yhteiskunnallisia tehtäviä.

On yksinkertaisesti pöyristyttävää ehdottaa että valtio ryhtyisi suoraan rahoittamaan kahta uskontokuntaa. Ratkaisu kirkon hoitamien yhteiskunnallisten tehtävien ongelmaan on yksinkertainen: kirkko on lopultakin erotettava valtiosta poistamalla siltä kaikki yhteiskunnalliset tehtävät. Jos kirkon jäsenet haluavat tulla haudatuiksi kirkon hallinnoimille hautausmaille, maksakoot he siitä itse, kuten muustakin harrastustoiminnastaan. Se ettei tätä ilmeisesti aiota edes ehdottaa ratkaisuksi kertoo paljon siitä kuinka järjetön kirkon ja valtion suhde Suomessa on.

Todellisuudessa kirkon "yhteiskunnalliset tehtävät" ovat tekosyy jonka perusteella Räsäsen edustamat piirit yrittävät saada valtiota antamaan entistäkin vahvempaa taloudellista tekohengitystä romahtavalle valtionkirkolle. Ajatus siitä että kirkkoon kuulumattomat, etenkin kirkkoa instituutiona vakaumuksellisesti vastustavat, joutuisivat verovaroistaan tai erillisellä "hautausmaksulla" avustamaan kirkon toimintaa, tekee törkeällä tavalla pilkkaa vakaumusten tasa-arvosta ja uskonnonvapaudesta.

Suomen kansalle ja valtiolle on jo tarpeeksi suuri onnettomuus että kristinuskon kaltainen suvaitsemattomuudelle ja erilaisuuden vihaamiselle perustuva ideologia käyttää yhä niinkin suurta valtaa politiikassamme kuin esimerkiksi tasa-arvoisen avioliittolain torpedointi todistaa. Se ettei politiikan käytävillä nähdä mitään muuta tapaa reagoida kirkon jäsenkatoon kuin suora valtion taloudellinen tuki todistaa ettei uskonnonvapaus tai kirkon ja valtion ero ole Suomessa todellisuudessa mitään muuta kuin tyhjää puhetta.

Monday, August 26, 2013

Suomelle uusi maanpuolustus

Olen aiemmin tässä blogissa esittänyt ettei Suomella enää ole uskottavaa maanpuolustusta. Oma näkemykseni on että ensimmäinen askel tämän asiantilan korjaamiseksi on sotilasliitto Natoon liityminen niin pian kuin mahdollista. Jos tämä ratkaisu ei kelpaa, jää Suomelle kaksi vaihtoehtoa: yrittää rakentaa uskottava maanpuolustus omin voimin tai jättäytyä itänaapurin suurvaltapyrkimysten armoille ja toivoa parasta. Mikäli valitsemme ensimmäisen vaihtoehdon, tarjoan tässä näkemykseni siitä minkälaisen maanpuolustuksen Suomen resursseilla saa aikaiseksi, ja mitä toimenpiteitä se vaatii.

Ensimmäiseksi on lakkautettava asevelvollisuus. Suomen sodan ajan asevoimien kokoa ei rajoita miehistön saatavuus vaan hankintamäärärahat. Kun sodan ajan joukot ovat vuoteen 2015 mennessä supistuneet noin kahdensadan tuhannen taistelijan kokoisiksi, joista alle neljäkymmentä tuhatta on organisoitu yhtymiin, on "yleisen" asevelvollisuuden ylläpitäminen tällaisen joukon kokoamiseksi mieletöntä. Asevelvollisuus- ja siviilipalvelusjärjestelmän purkamisesta syntyy sekä välittömiä säästöjä että ajan myötä suurempi verokertymä kun ihmiset saavat olla töissä turhan palveluksen sijaan. Ns. yleisen asevelvollisuuden korvaaminen joko valikoivalla ja sukupuolineutraalilla asevelvollisuudella - kuten Norjassa - tai palkka-armeijalla on mielekkäämpi ja halvempi tapa koota sodan ajan operatiiviset joukot.

Puolustusvoimien osaksi on perustettava kodinturvajoukot tai vastaava reservin vapaaehtoisorganisaatio, joka perustaa sodan ajan paikallisjoukot ja osan yleisjoukoista. Suomalaisilla jaksetaan väittää olevan poikkeuksellisen korkea maanpuolustushenki; jos näin tosiaan on, olisi jo korkea aika jättää vuoden 1918 haamut hautausmailleen ja perustaa Suomeen skandinaavisen mallin mukaiset kodinturvajoukot. Erilaisten paikallisjoukkojen perustaminen on viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana toistuvasti kaatunut mitä käsittämättömimpiin byrokraattisiin esteisiin, joista on yksinkertaisesti murtauduttava läpi.

Jos oletamme että yllä kuvatulla järjestelmällä saavutetuista säästöistä huolimatta puolustusvoimien materiaalibudjetti ei olennaisesti kasva, ei kentälle silti saada viime turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa kaavailtuja kahtasataa tuhatta taistelijaa enempää joukkoja. Siksi Suomen on luovuttava alueellisen puolustuksen strategiasta ja koko valtakunnan puolustamisesta. Kuten olen aiemmin esittänyt (ensimmäinen linkki), ei selonteossa kuvatuilla joukoilla ole mitenkään mahdolista toteuttaa alueelisen puolustuksen strategiaa kuin yhdellä painopistesuunnalla. Ilman joko Nato-jäsenyytä tai huomattavaa puolustusmäärärahojen korotusta - miltei moninkertaistamista - ei koko valtakunnan alueen puolustaminen yksinkertaisesti ole mahdollista. Ehdotan että ensimmäisenä toimenpiteenä Suomi yksipuolisesti demilitarisoi koko Lapin. Alueella harjoitetaan rauhan aikana normaalia rajavalvontaa, mutta sodan aikana sitä ei edes yritetä puolustaa. Joukot eivät riitä. Samoin Ahvenanmaan puolustamisesta luopumista tulisi harkita.

Muun valtakunnan puolustaminen lankeaa sodan ajan armeijan tehtäväksi. Viimeistään nykyisten mekanisoitujen taisteluosastojen kaluston poistuessa palveluksesta ei Suomen maavoimilla ole enää lainkaan mekanisoituja joukkoja jotka pystyvät kohtaamaan vihollisen painopistesuunnan ratkaisutaisteluissa. Jos ylipäänsä minkäänlaista tavanomaista puolustuskykyä halutaan ylläpitää on maavoimien varustettava vähintään yksi mekanisoitu prikaati. Tästä tulee kallis hankinta; historiallisesti Suomi on kyennyt varustamaan mekanisoidun yhtymän vain poikkeuksellisissa olosuhteissa, nimittäin jatkosodan aikana saksalaisella kalustolla ja 90-luvulla yhdistyneen Saksan polkuhintaan myymällä itäraudalla. Samanlaisia poikkeusoloja ei näköpiirissä ole. Tämä tarkoittaa hyvin todennäköisesti kaavaillun tolkuttoman kalliin F-35 -hankinnan hylkäämistä, joka nyt olisi muutenkin oikea ratkaisu. Suomen jättäytyessä sotilasliittojen ulkopuolelle olisi Gripen NG mielekkäin Hornetin korvaaja. Vaikka mekanisoitu prikaati saataisiinkin varustettua, tulee puolustus painopistesuuntien ulkopuolella jokatapauksessa jäämään paikallisjoukkojen käsiin, eli todennäköisesti sissisodaksi.

Yllä kuvatuilla toimenpiteillä saattaisi olla mahdollista luoda Suomelle maanpuolustus joka voisi edes jonkinlaisella uskottavuudella suojata osaa maastamme. Nykyisellä puolustuspolitiikalla se on mahdotonta; viime selonteon kuvaama vuoden 2015 tilanne on kestämätön, ja 2020-luvulle tultaessa sekin olematon puolustuskyky tulee romahtamaan. Jos Suomen maanpuolustuksen annetaan kuolla pystyyn samalla ylläpitäen järjettömän kallista asevelvollisuusjärjestelmää, tulemme jatkossakin maksamaan kalliin laskun täysin nimellisestä puolustuskyvystä.

Niin kauan kun asevelvollisuudesta ja Nato-jäsenyydestä keskustellaan tiedostamatta maanpuolustuksemme nykytilaa ja voimavarojemme rajallisuutta on koko suomalainen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka pelkkää pilvilinnojen rakentamista. Suomella ei ole uskottavaa maanpuolustusta. Jos sellainen halutaan, on se määrätietoisesti rakennettava käytettävissä olevien voimavarojen puitteissa.

Toisen maailmansodan jälkeen Suomessa käytiin puolustusvoimien sisällä keskustelu siitä minkälainen puolustusoppi, kapulakielellä doktriini, oli uudessa poliittisessa tilanteessa otettava käyttöön. Kylmän sodan loputtua ei samanlaista keskustelua ole käyty. Viimeistään nyt kun puolustusmäärärahojen laskeminen on romuttanut entisen massa-armeijan olisi jo korkea aika. Ongelma tuntuu olevan että puolustusvoimilla ja poliitikoilla ei ole tahtoa eikä julkisuudessa toisaalta ole asiantuntemusta. Koko Suomen maanpuolustuksesta keskusteleminen on lähes mahdotonta, koska keskustelu on kahlittu uuspatrioottisiin historiamyytteihin.

Koska maanpuolustuksen todellista tilaa ei suostuta kohtaamaan, on Suomen puolustus nyt jo pelkkä kulissi. Mitä epäuskottavammaksi sen annetaan rappeutua, sitä suuremmaksi koituu naapurin kiusaus tulla kokeilemaan sortuuko se tosiaan pienestäkin tönäisystä.

Monday, August 19, 2013

Toimittaja testaa

Viime torstain Hesarissa toimittaja Ann-Mari Huhtanen "testasi" elämää introverttina. Huhtanen lakkasi puhumasta työkavereilleen ja vain murahteli näille epäkohteliaasti. Jätti tapaamisia väliin. Tuloksena syntyi toimittajan näkemys: "Introvertti jää helposti yksin".

Toisaalla Iltalehden toimittaja Sami Koski "testasi" elämää toimeentulotuella. Tarjoan seuraavan katkelman Kosken testistä:

Ilta päättyy The Smashing Pumpkinsin keikkaan, jossa kaksi tuoppia maksaa yhteensä 13 euroa.

Otsikkoehdotukseni: toimittaja eläytyy toimeentulotuella elävän arkeen ostamalla Smashing Pumpkinsin keikalla vain kaksi tuoppia olutta.

Taustoitetaan sen verran että olen itse ainakin joidenkin määritelmien mukaan introvertti. Olen kärsinyt yksinäisyydestä ja masennuksesta koko aikuisikäni. Vaikka olenkin masennuksen ja muiden ongelmien seurauksena joutunut välillä tulemaan toimeen hyvin vähällä rahalla, todellisesta köyhyydestä en kuitenkaan voi väittää tietäväni mitään.

Tuo ajatus - ettei toisen ihmisen elämää voi todella ymmärtää vaikka olisikin kokenut jotain vähän samantapaista - on kahdesta yllä linkittämästäni jutusta ja niiden lukuisista verrokeista päätellen toimittajillemme täysin vieras. Kosken toimeentulokokeilun naurettavuutta alleviivaavat jutussa vilisevät keikkaliput ja pastakoneet. Mitä näkemystä kenenkään toimeentulotuella elävän ihmisen kokemukseen elämästä voi saada leikkimällä vähätuloista keskellä oman elämänsä materiaalisia puitteita, täysin tietoisena siitä että leikki loppuu ihan kohta ja pääsee taas kiskomaan niitä seitsemän euron tuoppeja ilman tunnontuskia?

Vielä enemmän ihmettelen mitä Huhtanen kuvitteli tekevänsä. Hän tuntuu ajattelevan että introvertin ominaispiirre on epäkohteliaisuus, joka johtaa huikeaan skuuppiin: Töykeä ja syrjäänvetäytyvä ihminen jää helposti yksin. Bravo! Todellista journalismia. Kerran Huhtanen pohtii onko se oikein että introvertit jäävät yksin. Siihen nähden että kuka tahansa Huhtasen "testin" tavalla käyttäytyvä ihminen jätettäneen takuuvarmasti omiin oloihinsa murahtelemaan, on vastaus ilmeisesti kyllä. Tämäkö on toimittajan viesti meille yksinäisyydestä päivittäin kärsiville introverteille? Oma vika?

En oikein osaa tässä ilmaista sitä miltä introverttina tuntuu lukea että toimittaja kuvittelee ymmärtävänsä millaista elämäni on leikkimällä pari päivää mykkäkoulua työkavereille. Suunnattoman loukkaavaasta, suorastaan raivostuttavan alentavasta vähättelystä puhuminen ei vaan riitä. En välittäisi enää koskaan lukea aikuisen ihmisen kirjottamana tuollaista paskaa.

**

Todellinen ongelma näissä "toimittaja testaa" -jutuissa ei kuitenkaan ole se kuinka ne eivät onnistu kuvaamaan "testaamaansa" olotilaa. Se ei edes ole toimittajien tietämättömyys. Se mikä näissä jutuissa vilpittömästi suututtaa on että jos kerran halutaan sanoa jotain köyhyyden tai introverttiuden kokemuksesta, niin kai te nyt jumalauta olisitte edes yhden toimeentulotuella elävän tai introvertin voineet löytää haastateltavaksi?

Valtakunnalliseen päivälehteen kirjoittava toimittaja on hyvin etuoikeutetussa asemassa: heidän juttujaan lukee jos nyt ei ihan koko maa niin aika moni kuitenkin. Artikkelin kirjoittaja käyttää kirjoittaessaan valtaa, koska hänen juttunsa vaikuttaa julkiseen keskusteluun aiheesta. Kysymys ja kritiikin ydin on siis se mihin tuota valtaa käytetään. Jos toimittajalla olisi lainkaan sosiaalista omatuntoa, voisi tuollaisella vallalla tehdä paljonkin hyvää. Toimittaja voi antaa sellaisten ihmisten puhua joiden ääni ei muuten julkisuuteen kanna. Esimerkiksi toimeentulotuesta ja työttömyydestä kuullaan jatkuvasti moralisoivia puheenvuoroja joissa työttömiä syytetään laiskuudesta ja ties mistä. Sillä tarinalla on toinenkin puoli, jota kuullaan paljon harvemmin. Sen sijaan että sitä päästäisiin kuulemaan, julkaistaan mielummin toimittajan naurettava roolileikki. Se on vallankäyttöä, ja todella rumaa sellaista.

Kun toimittaja ja hänen esimiehensä päättävät julkaista jutun jossa leikitään introverttia tai työtöntä, he eivät ainoastaan päätä jättää kuulematta oikeaa työtöntä tai introverttia; he myös viestittävät samalla ettei se ole edes tarpeen. Kyllä meidän neuvokas toimittaja pystyy pienellä muuntautumisleikillä kertomaan teille just millaista on olla introvertti. Ihme etteivät laita kenkäplankkia naamaan ja kirjoita kokemuksiaan suomalaisesta rasismista. Tällainen toiminta edistää jo nyt liian laajalle levinnyttä, äärimmäisen myrkyllistä ajatusmaailmaa jossa yhteiskunnan marginaaleihin työnnettyjen ihmisten omilla kokemuksilla ei ole mitään väliä, koska keskiluokkainen ihminen voi nojatuolissaan roolipelata heitä ja saa siitä kaiken tarpeellisen tiedon mielipiteidensä muodostamiseksi. Meidän ei tarvitse tietää millaista on olla erilainen; voimme päätellä sen itse ja pääteltyämme kertoa heille kuinka heidän tulisi elää. Näinhän Suomessa on tapana käsitellä erilaisuutta: dehumanisoimalla erilaiset jotenkin alhaisemmiksi epäihmisiksi jotka eivät tunne itseään tai olosuhteitaan, mutta jotka voidaan pelastaa parempiensa alentuvalla holhouksella ja kasvatuksella. Toimittajen debiilit roolileikit legitimoivat juuri tällaista ajattelua.

Välillä takana on vielä synkempi maailmankuva. Esimerkiksi työttömiä epäillään säännöllisesti epärehellisiksi eläteiksi, ulkomaalaisista nyt puhumattakaan. Olen joutunut kauhulla seuraamaan sosiaalisissa medioissa kun älykkäät ja muuten skeptiset ihmiset yksinkertaisesti tyrmäävät romanikerjäläisten omat kertomukset ja heidän parissaan työskentelevien asiantuntijoiden mielipiteet, koska onhan se nyt selvä että ne valehtelevat. Tilalle kelpasi netissä leviävä kuulopuhe, kunhan sen tiedettiin tulevan valkoiselta töissäkäyvältä suomalaiselta, joka ei tietenkään koskaan valehtele. Eikö toimittajan toimeentulotukitestin voisi aivan yhtä hyvin otsikoida "Valehtelevatko työttömät? Toimittaja testasi mihin sossun rahat oikeasti riittävät!"?

**

Jos toimittajamme ja heidän toimituspäällikkönsä, päätoimittajansa ja muut esimiehensä tuntevat lainkaan sosiaalista vastuuta, he käyttävät valtaansa sellaisten kokemusten ja näkökulmien nostamiseksi julkisuuteen jotka eivät sinne muuten pääse. Toinen vaihtoehto on toki tällaisten naurettavien roolileikkien julkaiseminen. Toivoisin vain että arvon toimittajat miettisivät millaista politiikkaa he tekevät kun esittävät lukijakunnalleen ettei erilaisten ihmisten kokemuksilla ole mitään väliä, koska minäpä voin leikkiä toimeentulotuella eläjää ja kertoa teille millaista se oikeasti on. Tällaista ilveilyä olemme toki tottuneet näkemään eräiden poliittisten nuorten taholta, mutta tarvitseeko sitä lehdistäkin lukea?

Monday, August 5, 2013

Naisten asevelvollisuus?

Keskustelu naisten asevelvollisuudesta otti yllättäviä kierroksia kesähelteillä kun kansanedustaja, puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö (ps) lausui Aamulehdelle mielipiteitään armeijasta miesten kouluna:

Naisten kansalaispalvelusta selvittäisi tarkemmin eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Jussi Niinistö (ps). – Voitaisiin harkita esimerkiksi kolmen kuukauden kriiseihin liittyvää kansalaispalvelusta, josta olisi hyötyä muussakin elämässä.

Niinistö näkee naisille sopivia maanpuolustustöitä esimerkiksi lääkintähuollossa. Myös tietoteknistä osaamista tarvitaan.

– Hiiren siirtelyyn tai näppäimistön hakkaamiseen ei tarvita fyysisiä valmiuksia, vaan henkisiä.

Kuten dosentti Yleisradiolle selvensi, näkee hän nimenomaan fyysisen kunnon esteenä:

Kaikki naiset eivät todellakaan halua tai pysty suorittamaan nykyistä varusmiespalvelusta.

Niinistön kommentit herättivät ansaittua huvittuneisuutta. Päällimmäiseksi vaikutelmaksi jää ettei kansanedustajalla tunnu olevan mitään käsitystä niin nykyaikaisen asepalveluksen vaatimustasosta kuin suomalaisesta naiskunnostakaan. Niinistön sukupuoliroolit - fyysiset sotilasmiehet ja korkeintaan lääkintä- tai hallintotehtäviin soveltuvat hennot sisaret - ovat kuin suoraan pimeimmältä 1930-luvulta, jossa innokkaasti Elias Simojokea hagiografioivan dosentin henkinen koti tuntuu muutenkin olevan.

**

Noin yleisesti ottaen on tietenkin positiivista että nykyinen useimpien miesten asevelvollisuus nähdään tasa-arvo-ongelmana. Järjestelmän räikeä epäoikeudenmukaisuus oli yksi tärkeimmistä perusteista omalle totaalikieltäytymiselleni. Sivumennen sanoen, nyt kun niin naisten kuin Jehovan todistajenkin vapautus palveluksesta on tarkastelun alaisena, odotan innolla myös Ahvenanmaan asukkaiden tulli- ja luotsipalvelun järjestämistä; onhan sitä kohta odotettu jo vuosisata. Jehovan todistajien vapautus palveluksesta on harvinaisen vastenmielinen esimerkki Richard Dawkinsin kritisoimasta uskonnon erityisasemasta niinkin maallistuneessa yhteiskunnassa kuin Suomessa. Pasifistinen tai valtionvastainen vakaumus ei kelpaa perusteluksi palveluksesta vapautumiseen - paitsi jos sen perustelee tietyn lahkon tulkinnalla kuvitteellisen henkiolennon tahdosta. Tällainen vakaumuksien epätasa-arvo on täysin sietämätöntä.

Vierastan kuitenkin vahvasti sellaista ajattelua jossa yhteen ryhmään kohdistuva epäoikeudenmukaisuus korjataan altistamalla muutkin epäoikeudenmukaiselle kohtelulle. "Yleinen", eli joidenkin miesten, asevelvollisuus, on sekä ihmisoikeusloukkaus että selvästi epätasa-arvoinen, ja sen yhteiskunnalliset vaikutukset ovat muutenkin onnettomat. Ei niitä voi paikata ulottamalla sama ihmisoikeusloukkaus koko ikäluokkaan. Päinvastoin, Niinistön kaavaileman essentialistisen palvelusmallin vaikutus sukupuolijärjestelmään olisi painajaismainen.

Erityisen absurdiksi ajatuksen naisten asevelvollisuudesta tekee se ettei maanpuolustuksella ole mitään tarvetta varusmiesikäluokan kaksinkertaistamiselle, pikemminkin päinvastoin. Kirjoitin Suomen maanpuolustuksen surkeasta nykytilasta taannoin pidemminkin, mutta todettakoot tässä lyhyesti että sodan ajan joukkojen nykyinen koko on jo niin pieni että nykyisenkin asevelvollisuusjärjestelmän ylläpitäminen on aivan tolkutonta voimavarojen haaskausta, etenkin jos lasketaan asevelvollisuuden todelliset kustannukset. Maanpuolustuksen tarpeilla ei naisten asevelvollisuutta voi mitenkään perustella.

Mitä tulee Niinistön umpisovinistiseen ajatukseen naisten atk-palveluksesta, totesin jo että tällainen valtioseksismi moninkertaistaisi nykyasevelvollisuuden onnettomat yhteiskunnalliset vaikutukset. Sen lisäksi se aiheuttaisi huomattavia kustannuksia, ei vain palveluksen järjestämisestä vaan asevelvollisuuden tapaan menetettyinä verotuloina. Tietääkseni Suomessa ei ole koskaan tutkittu kuinka nykymuotoinen siviilipalvelus vääristää julkisen sektorin työmarkkinoita; jos koko naisikäluokka kutsuttaisiin siihen verrattavaan palvelukseen olisivat vaikutukset valtavat. Toivoisin sukupuolineutraalin ase- tai palvelusvelvollisuuden kannattajien edes miettivän mallinsa kustannuksia. Laajemmin ajateltuna ajatus pakkotyön laajentamisesta herättää yhdessä työttömien ilmaistyövoimana käytön kanssa pelottavia ajatuksia siitä minkälaista talousmallia Suomeen ollaan luomassa.

**

Ainoa mielekäs ratkaisu miesten asevelvollisuuteen tasa-arvo-ongelmana on koko asevelvollisuuden lakkauttaminen. Nykyjärjestelmä ei tuota Suomelle uskottavaa puolustuskykyä. Sen väitetty kustannustehokkuus perustuu siihen että järjestelmän todellisia kustannuksia kieltäydytään laskemasta, sekä tyystin epärealistiseen arvioon sen tuottamien joukkojen suorituskyvystä. "Yleinen" asevelvollisuus on järjestelmä jonka avulla voidaan tuottaa massa-armeija; kun sellaisen varustamiseen ja kouluttamiseen ei ole varaa, on nykymuotoinen asevelvollisuus järjetöntä tuhlausta. Kasvavan tietoisuuden asevelvollisuusjärjestelmän ongelmista tulisi johtaa koko järjestelmän uudelleenarviointiin, ei tehottoman pakkotyön laajentamiseen eikä ainakaan sekalaisten höyrypäiden umpisovinistisien sukupuoliroolifantasioiden toteuttamiseen verorahoilla.

Monday, June 3, 2013

Kokoomusnuoret: Suomessa ei ole köyhiä, tai jos on, se on niiden oma vika

Juuri kun pääsin tarkastelemasta vasemmistolaisten ystäviemme kahjompia salaliittoteorioita päättivät Kokoomusnuorten kellokkaat muistuttaa meitä että jos pelastus ei tule vasemmalta, niin ei se oikealtakaan ole tulossa. Heikomman aineen eliminoimista kaivannut eugeniikkanuori Saul Schubak on lyöttäytynyt yhteen toisen nousevan kokoomustoivon Henri Heikkisen kanssa laatimaan jopa heidän viiteryhmälleen poikkeuksellisen kirjoituksen. Otsikko on "Köyhä, älä tekeydy uhriksi".

Kokoomuskaksikko avaa sinänsä melko kiistattomalla havainnolla: verrattuna 1800-lukuun, ei nykysuomessa ole köyhyyttä. Vertailukohdan olisi voinut asettaa 1900-luvun alkuunkin, ei siinä mitään, mutta pääsemmekin pian mielenkiintoisempien väitteiden pariin:

Moni suomalainen elää kuitenkin kurjuudessa, joka onkin köyhyyttä huomattavasti parempi määritelmä. Kurjuudessa olevan elämä ei ole mielekästä. Osa ei voi kurjuudelleen mitään, he ovat jo liian vanhoja tai muuten työkyvyttömiä. Loput taas kärsivät lähinnä asennevammasta.

Lukijassa herää kieltämättä epäilys että kyse on parodiasta. Eihän kukaan voi tässä taloustilanteessa tosissaan ajatella että työkykyinen ihminen on työtön tai muuten huonosti toimeentuleva vain laiskuuttaan. Mutta ilmeisesti taloustilanteestamme voikin olla yllättävän montaa mieltä:

Viime vuoden lopulla THL julkaisi tutkimuksen, jonka mukaan köyhyys periytyy. Lasten huostaanotot, rikollisuus, kouluttamattomuus ja toimeentulo-ongelmat – kärjistyvät vanhempien toimeentulo-ongelmien lisääntyessä. THL:n tutkija Reija Paanasen mukaan 1950-luvulla tapahtunutta sosiaalista nousua ei enää tapahdu. Onneksi köyhistä oloista lähtenyt sotien jälkeinen sukupolvi ei tiennyt tästä periytymisestä. Kun mahdollisuudet sosiaaliseen nousuun ovat paremmat kuin koskaan, ei köyhyyden periytyminen voi olla köyhyyden syytä.

Kirjoittajat siis ihan tosissaan esittävät että sosiaalisen nousun mahdollisuudet ovat taantumassa paremmat kuin nousukaudella. En oikein tiedä mistä aloittaisin tämän väitteen purkamisen. Se on pysäyttävä, samoin kuin heidän analyysinsä Husbyn mellakoista:

Maahanmuuttajaväestön keskuudessa tämä ei yllätä, sillä heitä on haalittu pohjolaan nimenomaan lievittämään ruotsalaisten kuvitteellista valkoisen miehen taakkaa ja uhriviittaa on maahanmuuttajalle sovitettu siitä asti kun hän otti ensimmäiset askeleensa ruotsinmaalla.

Sellaisella ihmisellä, joka jaksaa osallistua marsseille ja tapella mellakkapoliisin kanssa tai tuikata autoja tuleen ei ole todellista estettä osallistua työmarkkinoille täysipainoisena itseään elättävänä yhteiskunnan osana. Hänen ongelmansa on sosialistien opettama uhriutuminen ja sitä myöten tuleva katkeroituminen, sekä sosiaalitukien suoma mahdollisuus passiiviseen oleskeluun.

Vaikka jättäisimme sanotaanko omalaatuisen tulkinnan maahanmuuttopolitiikan historiasta sikseen, niin tämän kaksikon maailmassa siis ainoa syy miksi maahanmuuttaja ei saa töitä on sosialismi. Rasismia ei tietenkään ole olemassa, vaan kaikki on kiinni vain omasta tahdosta:

Suomalaisen yhteiskunnan kannalta on äärimmäisen tärkeää päästä eroon uhriutumisesta. Ensimmäinen askel on ottaa kiinni omasta elämästään. Ei vaadi mitään epäinhimillisiä ponnistuksia ottaa itseään sen verran niskasta kiinni, että menee oikeisiin töihin. Mikäli alhaisimman tulotason työt eivät tunnu omilta, voi työtön nykyään hyvinkin helposti opetella jonkin hyödyllisen taidon ja elättää itsensä sillä.Suuri osa nykypäivän sosiaalisista ongelmista on verrattavissa ylipainoon. Keinot oman tilanteen parantamiseen on tarjolla ja tiedossa, mutta “ei vain pysty”. Kaikkein pahimpia ovat marisevat maisterit, joille ei löydy “oman alan töitä”.

Satuinkin juuri kirjoittamaan ylipainoon liittyvistä harhaluuloista, joista keskeisimpiä on kuvitelma että se edustaa vain tahdon puutetta. Heikkisen ja Schubakin maailmassa kaikki ovat tietenkin mieleltään täysin terveitä eivätkä voi ruumiinkaan puolesta kärsiä mistään sairauksista tai muista vaivoista jotka aiheuttavat ylipainoa. Siihen nähden mikä Heikkisen asenne mielenterveyteen on, ei tämä mitenkään yllätä: Kokoomusnuorten sivuilla julkaistussa kirjoituksessaan syrjäytymisestä hän tyrmää mielenterveyspalvelut "paskana" ja toteaa "henkisestä työkyvyttömyydestä" seuraavaa:

Niitä tulee aina olemaan, eikä niiden määrä vähenisi, vaikka joka toinen suomalainen olisi kuraattori ja loput psykologeja.

Ajattelutapa jossa mielenterveysongelmat eivät vähene hoitamalla vaan ovat jonkinlaisia synnynnäisiä vikoja on käsittämätön. Kirjoittajalla ei voi olla alkeellisintakaan käsitystä psykologiasta, psykiatriasta puhumattakaan, mutta sehän ei tietenkään estä häntä kuittaamasta mielenterveyden hoitoa vasemmistolaisena paskana ja pilkkaamasta masentuneita ja muita psyykkisesti sairaita heikkoina sohvallamakaajina joita "ei napostele" tehdä töitä.

Heikkinen ja Schubak summaavat:

Oman pärjäämisen keskeinen este löytyy peilistä. Niin kliseistä kuin se onkin, oma asenne ja motivaatio ratkaisevat paljon.

Näiden kellokkaiden kuvittelemassa fantasiamaailmassa jossa kaikki ihmiset, muutamaa synnynnäisesti työkyvytöntä poikkeusta lukuunottamatta, ovat täysin kykeneviä työhön, jossa kaikille on työtä ja jossa rasismia tai muuta syrjintää ei ole olemassa, tuo on varmasti totta. Se mistä muualta sellainen fantasiamaailma löytyy kun kokoomuslaisen köyhänpotkijapseudolibertaarin mielikuvituksesta, onkin sitten ihan toinen asia. Heikkisen ja Schubakin kirjoitus on kuin 1700-luvulta: oikeutetusti köyhille (Heikkisen teksteissä toistuvan korostuksen mukaan "aidosti" työkyvyttömille) voidaan almuja antaa, mutta muut ovat köyhiä pelkkää laiskuuttaan ja heitä pitää rankaista. Päätellen ainakin Heikkisen johdonmukaisesta mielenterveyshoidon laajentamisen vastustamisesta, myös mielenterveysongelmat ovat heidän maailmassaan enimmäkseen laiskuutta.

**

Kokonaisuudessaan Heikkisen ja Schubakin kirjoitus on niin lapsellisen typerä että on vaikea uskoa että he voivat olla tosissaan. Ehkä nämä veljet taputtelevat toisiaan selkään hyvästä trollauksesta. Silloinkin on hankala ymmärtää mitä tällaisella riehumisella halutaan saavuttaa. Kokoomusnuorten "yksityistäisin kaiken" -karikatyyrilibertarismi sopii kieltämättä suomalaisen libertarismin yleiseen julkisuuslinjaan, joka on lähinnä Achewoodin Lyle, mutta se tekee minkäänlaisen liberaalin politiikan toteuttamisen Suomessa vielä entistäkin mahdottomammaksi, mikä on toki jo saavutus itsessään. Olen itse melko vakuuttunut siitä että heidän kuvailemaan uhriutumismentaliteettia on joissakin tapauksissa olemassa, mutta kaikkien rakenteellisten tekijöiden hylkääminen ja koko yhteiskunnan ongelmien sälyttäminen laiskuuden ja sosialismin niskaan on puhtaassa idioottimaisuudessaan yhtä kaistapäistä kuin pahimmat Magneettimedian salaliittoteoriat. Kirjoittajien ylenkatsova ja tuomitseva asenne esimerkiksi mielenterveysongelmiin kertoo joko sosiopatiaa hipovasta kyvyttömyydestä alkeelliseenkaan empatiaan, tai vielä pelottavammasta kyvystä kytkeä empatiakyky kokonaan pois päältä omien tarkoitustensa ajamiseksi.

Olen itse poliittiselta kannaltani libertaari, koska uskon että vapaammassa yhteiskunnassa meidän kaikkien olisi parempi olla ja elää. Nämä Kokoomusnuorten köyhienpotkijalibertaarit taas haluavat nähdäkseni purkaa valtion jotta heidän vihaamansa laiskat köyhät saisivat ansaitsemansa rangaistuksen. En oikein osaa pitää sellaista ajattelua minään muuna kuin karkeana, vastenmielisenä ihmisvihana. On tuskin kenenkään mielestä kovin yllättävää että samat henkilöt ovat esiintyneet rasismin, eugeniikan ja sovinismin puolestapuhujina.

Kirjoitin jo viime vuoden puolella Kokoomuksen nuorten ja vähän vanhempienkin toilailuista, joiden tuloksena uskoni Kokoomukseen puolueena on mennyttä. Nämä Heikkisen ja Schubakin ihmisvihaiset hallusinaatiot ja se että Kokoomus sietää heidän pelleilyään kertoo karulla tavalla siitä että Suomessa niin suosituksi poliittiseksi ideologiaksi jytkyn myötä noussut ihmisviha on toden teolla kotiutumassa heidänkin politiikkaansa. Viime viikolla Kokoomus muun muassa kannatti perussuomalaisten ehdotusta Helsingin kerjäläisten etnisestä profiloinnista. Kokoomuksen sininen näyttää minunkin silmääni enemmän ja enemmän sinimustalta.