Hyvää joulua!

Olen aiemminkin kirjoitellut tässä blogissa joulusta, esim. viime vuonna ja aikoinaan 2008 pidemminkin uskonnosta ja suvaitsevaisuudesta. Tuohon jälkimmäiseen voi ehkä näin juhlapyhän alla tutustua uudelleen jos huvittaa. Suomessa kun kuitenkaan ei tarvitse käydä mitään aatteellista kiistaa joulun nimestä suuren maailman tyyliin niin voin pitemmittä puheitta toivottaa kaikille lukijoille hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! Tavataan taas kohtalon vuonna 2012, insha'Allah.

Arhinmäki, Teosto ja EFFI

Kulttuuriministeri, jalkapallohuligaani Paavo Arhinmäki on ottanut asiakseen ajaa hyvitysmaksujen laajentamista kännyköihin. Arhinmäen proggis provosoi EFFI:ltä HKL:lle liikaa olleen julistekampanjan, ja tietokirjailija Petteri Järvinen hermostui Arhinmäelle ja innostui oikein vääntämään rautalankaa hyvitysmaksujen hölmöydestä.

Arhinmäki on tiettävästi ollut asiassa aloitteellinen, ja sanoo olleensa samalla kannalla jo ennen ministeriyttään. Tosiaan, näin sylttytehdas itse ylpeänä kertoo.

Ministerimme ei ole muutenkaan esiintynyt edukseen tietoyhteiskunta-asioissa. Hän esimerkiksi esitti hiljattain blogissaan hyvin selkeän näkemyksen hyvitysmaksujärjestelmään:

Hyvitysmaksukertymän vähentyminen on saatava pysäytetyksi ja sen taso uudelleen nousuun. Nopeiden nettiyhteyksien – joita siis käytetään laajamittaisesti tekijänoikeussuojatun sisällön lataamiseen – liittäminen hyvitysmaksujärjestelmään saattaisi olla yksi osa ratkaisua.

Kun hän puhuu hyvitysmaksujärjestelmän uudistamisesta, kaipaa hän siis entistä kattavampaa systeemiä joka toisi "artisteille", eli viihdeteollisuudelle ja sen lobbausjärjestöille, entistä enemmän rahaa kaikkien netin käyttäjien kustannuksella.

Kyselin tässä blogissa aiemmin siitä mitä hyvitysmaksurahoilla todella tehdään. Lainasin siinä jo kertaalleen mainitun Petteri Järvisen väitettä, jonka mukaan vain puolet hyvitysmaksulla kerätyistä rahoista menee artisteille; toinen puoli jää lobbaajille. Yllättävää kyllä, Arhinmäki on samaa mieltä:

Hyvitysmaksu menee tekijöiden toimeentuloon. Yli puolet maksusta on tätä suoraa korvausta.

Se on siis kompensoivaa maksua tekijöille siitä, että heidän teoksiaan kopioidaan yksityiseen käyttöön ja siis jätetään ostamatta.

Vajaa puolet hyvitysmaksusta kerääntyneestä summasta muodostaa suuren osan mm. audiovisuaalisen kulttuurin sekä luovan alan edistämisen rahoituksesta. Siitä saa myös apurahoja uuden luomista varten.

Arhinmäki siis tietää aivan hyvin että hyvitysmaksun tuotot eivät mene artisteille, jotka "voivat sen turvin tehdä uusia juttuja", vaan sekä artisteille että lobbausjärjestöille. Hän siis vasemmistolaisena kulttuuriministerinä ajaa sitä, että (anteeksi kielenkäyttöni seuraavassa) ylikansallisten suuryritysten bulvaanijärjestöt saavat verottaa tavallisia kansalaisia kustantaakseen lobbaustoimintaansa. Jollakin marxilaisella dialektiikalla joka ei minulle aukea Arhinmäki näkee tämän suuryritysten verotusoikeuden puolustamisen taisteluna kansalaisten puolesta yrityksiä vastaan. Kummallista vasemmistolaisuutta!

Kohujournalismin etiikka

Briteissä oli alkuvuodesta pienimuotoinen kohu, joka ylitti jostain syystä Suomessa uutiskynnyksen kunnolla vasta viime viikolla blogin kautta. Aiheuttajana oli entinen brittiläisen roskalehti Daily Starin toimittaja Richard Peppiatt, joka lähti kävelemään lafkasta kun omatunto ryhtyi melkoisella viiveellä kolkuttamaan. Guardianissa oli aiheesta juttu, jonka yhteydessä voi lukea Peppiattin avoimen kirjeen entiselle työnantajalleen.

Ensin mainitussa blogissa oli suomennettu Peppiattin pitämä puhe. Tässä katkelma:

Sitten menin The Sun-lehden veteraanitoimittajan kanssa haastattelemaan somaliturvapaikanhakijaa, joka asui viiden miljoonan punnan talossa – tai niin me kirjoitimme, mutta emme koskaan tarkistaneet summaa. Päivystimme talon ulkopuolella kaksi päivää ja käytännössä pidimme häntä vangittuna sisään. Hän ei tullut kertaakaan ulos eivätkä hänen lapsensa käyneet koulussa, ja hänelle tuotiin noutoruokaa. Halusimme häneltä juttuun sitaatin tyyliin ”Otan kaikki mitä irti lähtee – ei minua kiinnosta”.

Palasin tyhjin käsin toimitukseen, mutta seuraavana päivänä The Sunissa oli häneltä sitaatti ”Otan kaikki mitä irti lähtee – ei minua kiinnosta”. En ymmärtänyt, miten se oli mahdollista, koska tyyppi ei ollut tullut kertaakaan talosta ulos. Tajusin, että The Sunin toimittaja oli keksinyt sitaatin.

Minulle sanottiin, että ensi kerralla minunkin pitää olla ovelampi. Ovelampi. Eihän turvapaikanhakija ole sellainen, joka voi valittaa lehdistön käytöksestä, hänellä on suurempiakin ongelmia!

Juurikin näin. Jokainen voi itse miettiä millaisella jutulla Suomessakin saa enemmän klikkauksia artikkeliin: turvapaikanhakijan haastattelu vai kauhujuttu siitä kuinka sossu maksaa somalille biljardi ziljardi euroa kuukaudessa. Meillähän oli jo tällainen kohu Espoon betoniporsaista niinkin aikaisin kuin vuonna 2001. Espoon keskuksesta poistettiin, no, porsaan muotoiset betoniporsaat. Ensin levisi huhu, jota tiedotusvälineet toistivat, että Espoon muslimit olivat vaatineet betoniporsaiden poistamista koska ne loukkasivat heitä. Tämä väite elää vieläkin urbaanilegendana; minulle intettiin sitä totena vajaa vuosi sitten.

Tämän urbaanilegendan korvasi uusi, jossa väitettiin porsaat poistetun koska Kanta-Espoon seurakunnan kappalainen olisi vaatinut sitä koska hän arveli porsaiden loukkaavan muslimeja. Todellisuudessa betoniporsaat poistetiin koska ne olivat vaarallisia: lapset kun kiipeilivät niiden päällä ajoradan vieressä. Kuitenkin yli kymmenen vuotta tapahtuneen jälkeen tästäkin operaatiosta liikkuu islamofobinen versio.

Kirjoitin jo aiemmin eräästä ihmisten kurjasta taipumuksesta: me hakeudumme kaikkein mieluiten sellaisen tiedon pariin joka vahvistaa ennakkoluulojamme. Kun ihmisillä on vaikkapa käsitys turvapaikanhakijoista sosiaalipummeina, niin he uskovat erittäin herkästi tuollaisen Peppittin yllä kuvaaman tarinan todeksi. Kun Suomessa on jo ties kuinka kauan lietsottu poliittisista syistä islamofobiaa niin tuollainen keksitty tarina siitä, että muslimit vaatisivat betoniporsaiden poistamista, menee kansaan kuin häkä. Vaikka sika ei koskaan ole islamissa ollut siinä mielessä saastainen eläin että sen kuva olisi jotenkin vastenmielinen tai kielletty. Ei islamissa liioin ole kielletty profeetan kuvaamistakaan, vaikka niinkin jaksetaan kokoajan väittää. Sekulaari esimerkki on tarjolla viime vuoden legendaarisessa "vastustan Kokoomuksen suunnitelmia muuttaa opiskelu maksulliseksi" -uutistehtailussa, joka seurasi täsmälleen samaa kaavaa: ihmisille jotka uskovat jo valmiiksi että Kokoomus edustaa fasistista pahuutta oli perusteeton väite täysin uskottava.

**

Uutisten keksimisessä ja agendan ajamisessa on kunnostautunut ihan erityisesti Aamulehti. Muistatteko Blockfest-kohun?

Stara.fi: Aamulehti kärysi valehenkilöstä Blockfest-kohussa

Tampereella järjestetty kaupunkifestivaali Blockfest ja paikallinen valtamedia Aamulehti ovat olleet eri mieltä tapahtuman uutisoinnin asiallisuudesta. Asiakokonaisuus on nyt saanut yllättävän käänteen. Aamulehti on nimittäin julkaissut valehenkilön syytöksiä festivaalia kohtaan.

Tämä Blockfest-hässäkkä alkoi jo aikaisemmin, kun Aamulehti uutisoi perättömästi festarilla muka tapahtuneista järjestyshäiriöistä. Aamulehti kieltäytyi julkaisemasta festarin järjestäjien vastinetta, joka sitten pistettiin kiertoon mm. Facebookissa. Blockfest on valittanut Aamulehden toiminnasta Julkisen sanan neuvostoon, kuten Stara uutisoi:

Stara.fi: Blockfest kantelee Aamulehdestä Julkisen sanan neuvostoon

Kaikki muut mediat suhtautuivat järjestäjän oikaisupyyntöön asiallisesti ja korjasivat uutisointiaan. Sen sijaan Aamulehden päätoimittaja Jouko Jokinen on kieltäytynyt julkaisemasta edes järjestäjän kommenttia. Jokinen yritti kieltää asian vedoten sananvapauslakiin, jossa vastineoikeus on vain henkilöillä.

Blockfest ei ole viemässä Aamulehteä oikeuteen, vaan vetoaa Julkisen sanan neuvoston journalistin ohjeisiin virheen korjaamisesta, totuudenmukaisesta tiedonvälityksestä sekä erittäin kielteisen julkisuuden kohteeksi joutuneen tahon kommentointioikeudesta. Päätoimittaja Jokinen halusi kuitenkin poistaa ennen julkaisemista esimerkiksi Aamulehteä kritisoivat kohdat. Tämä on selvästi JSN:n ohjeiden vastaista. Aamulehti jatkoi tänään näkyvästi uusien syytösten julkaisemisia lehdessään, eikä antanut järjestäjälle edes mahdollisuutta vastata samassa yhteydessä.

Kummastakin noista Staran uutisista voi lukea lisää asioiden taustoja.

Aamulehti reagoi valehenkilökohuun. Pelin avasi verkkotoimituksen vetäjä Seppo Roth, joka myönsi tekstin tulleen valehenkilöltä, mutta ei malttanut olla itkemättä pientä kyyneltä:

Anteeksi! Meitä on huijattu

Täytyy kyllä myöntää, että nämä nopeasti leimahtavat boikottiryhmät ottavat joskus päähän. Näin verkkopalveluista vastaavana kovasti toivoisin, että ihan kaikkia maailman syntejä ei laskettaisi Aamulehden kontolle, edes siellä sosiaalisessa mediassa.

"Kaiken maailman synnit" ovat siis Aamulehden oma toiminta, johon olen nähnyt sosiaalisen median kritiikin ja boikottien kohdistuvan. En oikein osaa olla herra Rothin kanssa samaa mieltä siitä, että on kohtuutonta ja päähänottavaa että ihmiset vetävät Aamulehdestä johtopäätöksiä sen toiminnan perusteella. Edes siellä sosiaalisessa mediassa.

Roth myös valehtelee tekstissään, tai vähintään värittää totuutta, alunperin närää herättäneestä Blockfest-artikkelista. Lainaan:

Uutinenhan tehtiin normaalin festarikaavan mukaan. On kaupungissa Herättäjäjuhlat tai Kuninkuusravit, niin poliisilta kysytään, miten yö meni. Nyt oli ollut tavallista kiihkeämpää ja puukotuksestakin oli tehty hälytys.

Kerrataanpa. Ko. artikkeli on otsikoitu "Nuorten hurjat juhlat Blockfesteillä: pahoinpitelyitä, puukotus, näpistelyä". Miksi en jotenkin usko, että jos Tampereella on Herättäjäjuhlat ja jossakin Hervannan takakujalla puukotetaan spurgu, Aamulehti otsikoisi "Herättäjäjuhlilla raaka murha"? Artikkelissa ei puhuta siitä, "miten yö meni", vaan otsikossa ja jutussa annetaan suoraan ymmärtää että kaikki nämä rikokset tapahtuivat nimenomaan Blockfestillä. Lukekaa itse.

Vaan perään saatiin päätoimittaja Jouko Jokisen kommentti. Hän taas ei pyydä mitään anteeksi, ja sanoo valehenkilön kirjoituksen olleen "kaikin puolin asiallinen". Siis sen, jossa esitettiin perättömiä syytteitä ja vaadittiin niiden perusteella kokonaisen festarin kieltämistä. Jatkuu:

Aamulehti: Aamulehden päätoimittaja vastaa valehenkilö-kohuun

Keskusteluissa on epäilty, että tekstin takana on Aamulehden oma toimittaja. Jokinen tyrmää väitteen tiukasti.

– Aamulehti ei tietenkään julkaise milloinkaan toimituksen kirjoittamia mielipidekirjoituksia Lukijat-sivuillaan.

Hän on pahoillaan nyt vellovista huhuista.

– Blocfestin järjestäjät välittävät meistä nyt jostain syystä virheellistä ja vahingoittavaa tietoa julkisuudessa ja sosiaalisessa mediassa.

Ihanko nyt ne huhut ovat Blockfestin järjestäjien syytä? Kova syyte. Päätoimittaja ei siis myöskään alennu kommentoimaan esimerkiksi kieltäytymistään järjestäjien vastineen julkaisemisesta tai muita mielenkiintoisia edesottamuksiaan. On journalismin perusteita, ja tosiaan käsittääkseni ihan Julkisen sanan neuvoston ohjeisiinkin kirjattu, että jos esitetään tällaisia syytteitä, pitää syytetylle osapuolelle antaa mahdollisuus vastata niihin. Staran uutisoima päätoimittaja Jokisen vaatimus Aamulehteä kritisoineiden kohtien poistamiseksi vastineesta on käsittämätön.

Mutta tosiaan, anteeksi ei pyydetä, ja Blockfestiä kohtaan esitetään vielä lisää päättömiä syytöksiä. Full disclosure: minua ei isommin kiinnosta tamperelaiset festarit. Tässä Aamulehden touhussa on kuitenkin jotakin kovin tuttua. Muistamme muun muassa naurettavan jutun jossa Aamulehti kaivoi esiin Paavo Arhinmäen "vihapuheita" vuosien takaa, ja tietenkin surullisenkuuluisan pohjanoteerauskolumnin jossa Norjan massamurha pantiin nuorten naisten syyksi, nämä kun eivät ymmärrä antaa "alempitasoisille miehille".

Jotta kenellekkään ei jäisi epäselväksi mihin ideologiseen leiriin tämä porukka kuuluu, vastaava päätoimittaja kokeili ensin "maahanmuuttokriitikoilta" tuttua ns. Tarantella-Joe -puolustusta:

Miksi ei saisi sanoa ääneen, että naisen puute on monen nuoren miehen suurin ongelma.

Ikään kuin joku olisi vaatinut tällaisen mielipiteen kieltämistä. Kun se ei toiminut, otettiin päätoimittajan seuraavassa kirjoituksessa natsikortti peliin:

Mikä on sosiaalisen median etiikka? Paljon varmasti hyvää, mutta myös huutoa, asiatonta kielenkäyttöä, boikotti- ja viharyhmiä, äärettömän nopeasti ja vähin tiedoin tehtyjä rajujajohtopäätöksiä, peukkuja ylös ja alas kuin antiikin Rooman teurastuksissa. Jos olisin 1930-luvun fasisti, käyttäisin sosiaalista mediaa erittäin aktiivisesti.

Koska toimittajan kanssa eri mieltä oleminen on fasismia.

Suomalaista mediaa seuraaville ei taida olla mitenkään uutta, että poliittinen henkilö jakelee provokatiivisia lausuntoja ja heittäytyy prinsessamarttyyriksi kun ne provosoivat jotakuta, mutta se on uutta että päivälehden toimitus ottaa tällaisen linjan. Kyse on kyynisestä julkisuustempusta jolla pyritään lietsomaan kohua ja sitä kautta saamaan näkyvyyttä; havaitaan että tällainen "miesliike" on olemassa ja kiistoja herättämässä, eli tästä jutusta saadaan mehevä kohu, klikkauksia ja mainostajilta rahaa. Blockfest-kauhujutuilla taas isketään keskiluokkaiseen moraaliseen paniikkiin kamalasta nuorisosta.

Lehden linja jatkui kun kolumnisti puhui omiaan Paavo Lipposesta ja Mooses suuttui. Lipponen sai selittelevän anteeksipyynnön, ja totesi Höblälle että Aamulehteä johdetaan "pimeyden ytimestä". Tiedä häntä, mutta keksittyjen uutisten ja masinoiden kohujen maailma ei selvästi ole suomalaisille päivälehdille vieras.

**

Peppiatt ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen työnantajansa agendaan kyllästynyt; yksi mielenkiintoinen esimerkki on vuodelta 2004, jolloin joukko Daily Expressin toimittajia teki valituksen lehtensä rasistisesta paniikinlietsonnasta. Kun ihmiset haluavat lukea juttuja jotka vahvistavat heidän ennakkoluulojaan, kannattaa medioiden tuottaa niitä. Samalla tällaisten juttujen tuottaminen kasvattaa näitä samoja ennakkoluuloja, mikä luo tietenkin lisää tilausta hysteerisille vihanlietsontajutuille. Lopulta tällä koko operaatiolla ollaan onnistuttu nostamaan ihmisiä eduskuntaan asti, ja kaiken huippuna he itse kuvittelevat tämän saman median olevan salaliitossa heitä vastaan.

Tästä on tietenkin kaksi kilpailevaa tulkintaa. Toisten mielestä mediatalot lietsovat rasismia tarkoituksella, joko silkkaa pahuuttaan tai tienatakseen, kun taas toiset sanovat että sellainen lehti millaiset lukijat. Kumpikaan ei ole totta. Eihän kukaan lue iltapäivälehteä siten että tilaa etukäteen toimitukselta sellaiset jutut mitä haluaa, ja toimittajat vain vastaavat lukijoiden juttupyyntöihin. Peppittin tapaus nimenomaan muistuttaa siitä että lehtien toimittajat käyttävät merkittävää valtaa siinä mistä asioista julkisuudessa keskustellaan ja mistä ei.

Toisaalta ei kenelläkään mediamogulilla ole niin suurta valtaa että hän voi päättää ihmisten poliittiset mielipiteet. Lähtökohtana nyt kuitenkin ovat ihmisten ennakkoluulot ja asenteet, ja niille täysin vieraan agendan ajaminen olisi vähintään hankalaa. Ei rasismin lietsominen onnistuisi ellei sille olisi kaikupohjaa.

Tällaisten rasististen uutisankkojen suosio kertoo todella kurjasta noidankehästä, jossa ennakkoluulot luovat kysyntää uutisille, jotka vahvistavat entisestään ennakkoluuloja. Näin saadaan kuluttajien ja median yhteistyönä tuotettua kokonaan valheellinen maailmankuva.

Toimittajilta pitäisi löytyä sen verran ammattietiikkaa että näihin hommiin ei lähdettäisi suin päin. Valitettavasti vain harvalta löytyy, ja joillakin on ihan henkilökohtainen agendakin ajettavana. Suomessakin on rasismille löytynyt joka kiven alta erilaisia myötäjuoksijoita medioista, kun ollaan tajuttu että tuoltahan saa helpolla fanikuntaa ja klikkauksia kun niitä vähän silittelee myötäkarvaan. Juu ette ole rasisteja, ei tietenkään, hyi hyi niitä kukkahattutätejä. Ja samalla osallistutaan rasismin uusintamiseen ja levittämiseen aivan samalla tavalla kun turvapaikanhakijoista kauhujuttuja keksivät törkytoimittajat.

Valitettavasti ainoa ratkaisu taitaa olla se, että useampi ihminen suhtautuisi lukemiinsa uutisiin kriittisesti, etenkin silloin kun ne tuntuvat sopivan liiankin hyvin omaan maailmankatsomukseen. Esimerkiksi ns. "maahanmuuttokriitikot" ovat kriittisiä kovin valikoivasti, kun heidän kanssa-ajattelijoiltaan hyväksytään mitä tahansa pötypuhetta miljoonista pakolaisista, mutta kaikki erimieliset ovat suuren punavihreän salaliiton leivissä. Ei se ole mitään kriittisyyttä vaan päinvastoin ideologisten silmälappujen pitämistä; kaikki poliittiset vastustajat ovat a priori väärässä, ja kaikki "omat" oikeassa. Moni kuvittelee olevansa hirveän nokkela ja mediakriittinen kun näkee kaikkien kanssaan eri mieltä olevien takana pimeitä voimia, taloudellisia intressejä ja salaliittoja, mutta kuvittelee kanssaan samaa mieltä olevien toimivan pyytteettömästi totuuden palveluksessa.

Tarvittaisiin todellista kriitisyyttä, jossa vaivauduttaisiin ihan oikeasti tarkistamaan jonkun iltapäivälehden kohujutun taustoja edes yhden Google-haun verran ennen kun lähdetään toreille ja blogeille julistamaan oman aatteen riemuvoittoa. Ja luettaisiin joitakin muita lähteitä kun oman puolueen äänenkannattajaa ja samanmielisten blogeja. Ei sellaista poliittista kysymystä ole olemassakaan jossa ei kannata tutustua "vastapuolen" kantaan. Tällainen oikea kriittisyys auttaisi kummasti torjumaan näiden ennakkoluulopohjaisten uutisankkojen leviämistä, ja yleensäkin poliittisten vastakkainasettelujen osapuolten murheellista taipumusta vetäytyä omiin epistemologisiin linnakkeisiinsa. Mutta kun omien ennakkoluulojen ja tietojen kyseenalaistaminen on kurjaa, ja oikeamielinen suuttumus on kivempaa, etenkin porukalla.

Desanttina Syyriassa

Tuossa muutama viikko taaksepäin valveutuneet nettinautit pääsivät ihmeelliselle aikamatkalle 1930-luvulle, psykopompoksena itse oikeussosiologian desantti Johan Bäckman. Panu kirjoitti aiheesta jo oikein hyvän avautumisen, mutta osallistun itsekin muutamalla katkelmalla. Desantin matkakertomus on julkaistu Suomen antifasistisen komitean (hupaisasti lyhenteeltään SAFKA) blogissa.

Kohudosentti Bäckman on jonkinlainen 2000-luvun vastine Otto Wille Kuusiselle; hän majailee nykyään enimmäkseen Venäjällä tekemässä propagandaa Suomen fasistisesta pahuudesta. Hänet on tässä blogissa voinut aiemmin kohdata Kremlin hupaisan TV-kanavan "Suomen-asiantuntijana" ja našilais-islamilaisen mielenosoituksen järjestäjänä. Epäilemättä Putinilla on strategisten vaihtoehtojen arsenaalissaan Bäckmanin johtama Virolahden hallitus.

Nyt Bäckman on taas liikenteessä Naši-järjestön kanssa, ja annetaan hänen itse selittää mikä se on:

Naši on vuonna 2005 perustettu Vladimir Putinia tukeva nuorisojärjestö, jonka päätarkoitus on estää Ukrainassa 2004 tapahtuneen värivallankumouksen toistuminen Venäjällä. Naši-komissaareja valmistetaan vaativiin tehtäviin Venäjän valtion palveluksessa. Osa tehtävistä on salaisia.

Naši ("meikäläiset") on ilmeisesti Venäjän uusimman itsevaltiaan Vladimir Putinin henkilökohtainen nuorisojärjestö, joka viime vuosikymmenen puolella järjesti erilaisia tempauksia Neuvostoliiton kunnian palauttamiseksi ja Venäjän naapurimaiden roistomaisuuden paljastamiseksi. Tämä Putin-Jugend viettää nykyään vähän hiljaisempaa eloa, mutta ilmeisesti he kouluttautuvat tulevan putinokratian eliitiksi. Osana koulutusta päästään tekemään havaintoja maailmalta. Tarjoilen tässä pari esimerkkiä siitä, millaisia nämä našihavainnot ovat, mutta kannattaa toki lukea alkuperäinen teksti kokonaisuudessaan.

Selvää ainakin on, ettei Syyriassa mitään sisällissotaa ole. Damaskoksen tilanne näyttää erittäin rauhalliselta. Kaupat ovat kaikkialla auki, ruuhka tukkii keskustat, kahvilat ovat täynnä ihmisiä. Sitä olisi mahdotonta lavastaa. Venäläiset sanovat, että Syyria on selvästi turvallisempi kuin Venäjä. Itselle tulee mieleen, että Helsingin Rautatieasema on paljon vaarallisempi paikka.

YK:n ihmisoikeusvaltuutettu kertoi meille äskettäin (HS), että Syyriassa on kuollut ainakin 4 000 ihmistä, joista suurin osa on armeijan tappamia mielenosoittajia. Siis paljon vähemmän kuolleita kun Rautatieasemalla.

Lisää todellisuutta:

Joka paikassa meitä odottaa myös iso mielenosoitus, jossa huudetaan: Kiitos Venäjä! Venäjän liput liehuvat ja Syyrian nuoriso muistaa kiittää myös Putinia ja Medvedeviä.

Huutoja salista: Uraa Putin! Uraa Stalin eiku mikä sen nimi on Medvedev! Alas kansainvälinen porvaristo! Eteenpäin kohti sosialismia!

Nyt joku kyynikko tietenkin ajattelee, että tuollaiset liikuttavat mielenosoitukset ovat muka lavastettuja. Eikä ole:

Meille näytetään tietysti se mitä halutaan näyttää. Mutta toisaalta viikossa ehtii myös lukea rivien väleistä. On asioita joita ei voi lavastaa: yleinen ilmapiiri, kaupunkien ja maaseudun tunnelmat, ihmisten katseet ja ilmeet, auki olevat kaupat, työmatkalaisten liikenneruuhkat, täydet katukahvilat.

Kaikissa kaupungeissa, kylissä ja kaduilla on presidentti Al-Assadia tukevia mielenosoituksia. Leikkikoululaisetkin huutavat Allahia, Assadia ja Syyriaa.

Kyllä dosentti Potemkinin kulissit tunnistaa! Ja kansainvälisen porvariston salakavalat juonet:

Aika yleinen käsitys delegaatiossamme on se, että Syyria on vain yksi etappi ennen varsinaista päämäärää eli Venäjän hajottamista. Ensin hajotettiin Neuvostoliitto ja Jugoslavia, sitten hyökättiin Irakiin ja Libyaan. Seuraavana ovat vuorossa Syyria ja Iran, ja sitten Venäjä.

Onneksi komsomol...našien valppaus estää kapitalismin salajuonet.

**

Jos Bäckmanin edesottamukset olisivat hassuja, ne olisivat ensiluokkaista parodiaa. Tällainen touhu on taantuma pimeimpään stalinismin aikaan, kun hyödyllisiä idiootteja ja itsensä sokaisemia ideologeja kierrätetään katselemassa lavastettuja tapahtumia ja kulisseja muka totuutena, jonka kapitalistinen media heiltä salaa. Sitten nämä valveutuneet palaavat kotimaihinsa levittämään totuuden ilosanomaa, ja samalla ajamaan itänaapurin verenhimoisen diktatuurin asiaa. Plus ça change!

Venäjällä on tietenkin omat suurvaltaintressit pelissä; Tartusin kaupungissa on ollut Neuvostoliiton ja sittemmin Venäjän laivastotukikohta vuodesta 1971 eteenpäin, ja Georgian sodan jälkeen sitä on ryhdytty peruskorjaamaan huolella. Hiljattain ilmoitettiin jopa että Venäjän laivaston lentotukialus Amiraali Kuznetsov matkustaa Syyriaan antamaan tukea Bashar al-Assadin hallinnolle. Bäckman mainitsee tämän laivastotukikohdan olemassaolon, mutta muistattehan toki että Venäjän ainoa intressi Syyriassa on sen viattomien kansalaisten suojeleminen pahojen länsimaiden informaatiosodalta.

On jotenkin pöyristyttävää seurata vierestä kuinka itärajan takana ollaan pistämässä pystyyn 2000-luvun stalinismia. Hiljattain meille kerrottiin (YLE) että "jos" Putinin puolue Yhtenäinen Venäjä voittaa parlamentti- ja presidentinvaalit tulee Putinista presidentti ja Medvedevistä pääministeri. Näin brittisarja QI:sta muistamamme Venäjän johtajien vuorottelu kaljun ja hiukset omaavan välillä voi jatkua vielä vuosikymmenet, ja valta pysyy Putinin käsissä. Sen takuuna on yhteiskunnallisen vallan jälleen haltuunsa kaapannut salainen poliisi, aivan kuten Stalininkin aikana.

Sellaista diktatuuria ei itärajan taakse vielä ole pystytetty joka ei vetäisi puoleensa suomalaisia myötäjuoksijoita. Kuten erään toisenkin suomalaisen akateemikon ura osoittaa, Suomessa hypitään mielellään voittajan kyytiin, ja jotkut näkevät taas vaihteeksi tulevan voittajan myhäilevän Kremlissä. Sen eteen matkustetaan sitten Syyriaan asti osallistumaan tällaisiin stalinistisiin näytelmiin joissa leikkikouluikäisiä lapsia marssitetaan kadulle hurraamaan presidenttiä. Ja sellaisten näytelmien katseleminen tekee katsojastaan valveutuneen ja porvariston ikeestä irtautuneen kriittisen ajattelijan.

Moni on verrannut maailman ja Euroopan nykytilannetta 1930-lukuun, ja olen itsekin syyllistynyt samaan kirjoittaessani Suomen turvallisuuspolitiikasta. Näköjään vertauksen soveltamisala vain laajenee laajenemistaan, kun viime eduskuntavaaleissa ajettiin marxilais-leniniläistä suunnitelmataloutta ja suomalaiset akateemikot kiertävät maailmaa Venäjän kustantamilla propagandaretkillä.

Uraa Stalin tosiaan.